Ennustustopic - 2010

Brickyard

Member
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
14
Sijainti
Järvenpää
1. "Nico, it`s last lap, let Michael pass for the championship!"
2. Alonso voittaa Monzan gp:n ja tifosojen riemu on valtava.
3. Schumi aloittaa lehdistötilaisuudessa puheenvuoronsa sanalla "Obviously...." ainakin kolmesti.
4. Branson nähdään varikolla jossakin nahka-asusteessa.
5. Hamilton kepittää Buttonin mennen, tullen ja vielä paluumatkallakin.
6. Alonso nähdään useasti miehekkäästi viiksekkäänä/parrakkaana varikolla.
7. Pedro de la Rosa on kelvoton kisakuski ja tulee korvatuksi Takuma Satolla Unkarin gp:stä eteenpäin.
8. Sutil ja Liuzzi kolaroivat keskenään Espanjan gp:ssä ja molemmat joutuvat keskeyttämään.
9. Red Bull järjestää jonkin hupaisan tapahtuman, jolle naureskellaan hyväntahtoisesti vielä vuosien päästäkin.
10. Oskari Saari intoutuu jälleen käyttämään Schumista nimitystä Kerpenin rehtori.
Näillä mennään, syteen tai saveen.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
1. Ferrarilla nähdään jossain vaiheessa pientä kärhämää kuskien kesken.
2. Kisan voittavia kuskeja löytyy Ferrarilta, McLarenilta, Mercedekseltä ja Red Bullilta.
3. Button ei pysty kunnolla haastamaan Hamiltonia, mutta ei ole aivan heittopussikaan.
4. Schumi ja Rosberg ovat aika tasaisia.
5. Rosberg ottaa uransa ensimmäisen voiton.
6. Kovalainen ja Trulli ovat myös tasaisia.
7. Uusista talleista Virgin on paras.
8. Renaultilla ei enää taistella pisteistä säännöllisesti.
9. USF1 ja Campos ovat peränpitäjiä, mikäli selviävät lähtöruudukkoon asti.
10. Maailmanmestaruudesta taistelevat Ferrari-kuskit, Vettel ja Hamilton.
11. Kaudella ei nähdä sellaisia loukkaantumisia kisoissa, että kuski joutuisi jättämään kisoja väliin.
12. Joillekin radoille on lisätty asfalttiturva-alueita.
13. Vähintään yksi talli vetäytyy sarjasta kauden mittaan.
14. Alonso pärjää kokonaisuutena kaudesta hieman Massaa paremmin.
15. Kobayashi ei valitettavasti pysty yhtä huikeisiin suorituksiin kuin viime kaudella Abu Dhabissa.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Lyhyesti ja ytimekkäästi:

1. Kaudella tullaan näkemään homohyppy! :ahem: Varma tieto! ;)
 

Chip^

Well-known member
Liittynyt
21.10.2006
Viestit
657
Hassut kuvat kielletään foorumilta.

Katsojaluvut nousevat ja Berniellä on hymy suupielessä. Schumi voittaa mestaruuden nöyryyttäen muita pahemman kerran.
 

LAHNAPAKASTE

Well-known member
Liittynyt
1.11.2009
Viestit
74
Mikä siinä Valenciassa on että pelkästään sitä pitää koko ajan syytellä? Mun mielestä esim. Barceloonassa ja Hungaroringillä on vähintäänkin yhtä vaikee ohittaa.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Tätä on taittu ennakoida joka kausi vuoden 2006 jälkeen. Hänhän alkaa edustaa kohta jo nuorisoa, jos Michaelin ja Pedron rinnalle saadaan vielä lisää vanhaa kaartia ;)
Offtopicina on aivan pakko sanoa, että on piristävää saada vanhempaa kaartiakin mukaan ykkösiin! :ahem:
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Mikä siinä Valenciassa on että pelkästään sitä pitää koko ajan syytellä? Mun mielestä esim. Barceloonassa ja Hungaroringillä on vähintäänkin yhtä vaikee ohittaa.
Syytellään siksi, koska kaksi kisaa, jotka tuolla radalla ollaan ajettu, ovat olleet kuolettavan tylsiä. Rata on oikea tylsyyden perikuva. Barcelonassa ja Hungilla sentään tapahtuu jonkin verran. Viime kisassa Valenciassa taidettiin nähdä jopa yksi ohitus!!
 

Shämito

Well-known member
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
336
Tässä kymmenen ennustusta kaudelle 2010:

1. Schumacher ei aluksi pysty voittamaan kisoja, mutta saa Eurooppaan tullessa hyvän vauhdin päälle ja vie mestaruuden kahden pisteen erolla Vetteliin
2. Red Bull vie tallimestaruuden ja Räikkönen tulee tallin kuljettajaksi kaudelle 2011
3. Uusista talleista Virgin on paras, USF1 ja Campos floppaavat totaalisesti
4. Algersuari ja Kobayashi pääsevät molemmat podiumille, vieläpä samassa kisassa
5. Ferrari on suht hyvässä vireessä koko kauden ajan, mutta hölmöilyjen takia eivät pysty voittamaan mestaruuksia, Massa saa potkut
6. Heidfeld käy ajamassa ainakin yhden kilpailun Mercedeksellä
7. Hamilton vie Buttonia kuin litran mittaa
8. Nähdään jokin paha loukkaantuminen
9. Heikki saa yhden pisteen Japanista, kilpailu ajetaan sateessa
10. Rosberg voittaa Singaporessa näytöstyyliin

:thumbup:
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
553
Sijainti
pk.seutu
1. Mestaruudesta ajavat Vettel ja Hamilton. Viimeiseen kisaan lähdetään tasapisteissä ja pitemmän korren vetää lopulta Vettel.
2. Alonso on Ferrarikuskeista parempi ja nopeampi. Auto ei ole kuitenkaan niin nopea kuin Red Bull tai McLaren. Espanjalainen jää mm-sarjassa pronssille.
3. Schumin paluu ei ole mikään megasensaatio, mutta toisaalta ei mikään floppikaan. Saksalainen kuittaa kauden aikana yhden kisan nimiinsä ja ajaa muutenkin tasaisesti kärjen tuntumassa ja nappaa joitain palkintokorokesijoituksia. Jää kuitenkin kolmen kärjen ulkopuolelle lopullisessa pistetaulukossa.
4. Kovalainen parantaa McLarenilla ryvettynyttä mainettaan olemalla Trullia nopeampi. Valitettavasti kalusto vain on mitä on.
5. Button ei pysy Hamiltonin kyydissä. Ero ei ole sekunti per kierros luokkaa heidän välillään, mutta Hamilton on kuitenkin nopeampi.
6. Jean Todtia ja FIAA epäillään ainakin kerran kauden aikana Schumacherin ja Mersun suosimisesta.
7. Mediassa spekuloidaan koko ajan Räikkösen mahdollisesta paluusta.
8. kauden aikana nähdään yksi "moottorivenekilpailu" jonka voittaa Vettel.
9. Ferrarilla kuohuu alusta asti ja Massa jättää tallin kauden jälkeen. Tilalle ehdotetaan mm. Räikköstä ja Kubicaa
 

Jonasz

Road Racing
Liittynyt
14.11.2007
Viestit
369
1. Mestaruudesta taistelevat Schumacher, Hamilton, Alonso ja Massa.
2. Schumacher on kauden jälkeen 8-kertainen maailmanmestari.
3. Ferrari voittaa jälleen valmistajien mestaruuden.
4. Rosberg floppaa täysin, paras sijoitus Singaporen kolmas sija.
5. Button jatkaa Heikin työtä ja jää Hamiltonista 40 pistettä.
6. Uusista talleista vain yksi on enää mukana kauden lopussa.
7. Trulli saavuttaa 3 pistettä Lotuksella, Heikki jää nollaan.
8. USF1 ei aja kilpailuakaan.
9. Todt ristiinaulitaan foorumilla kauden aikana.
10. Kauden jälkeen spekuloidaan, että Räikkönen olis ollut 2010 maailmanmestari jos...
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
1. Button tekee heikkikovalaiset
2. Schumacher ei voita mestaruutta, ottaa kumminkin useampia voittoja
3. Mestaruuden voittaa joko Massa tai Hamilton
4. Red Bull floppaa edelliskauteen verrattuna
5. Schumi pesee Nicon
6. Lonso ei pysy Massan vauhdissa
7. Lonso ja Button ovat loppukaudesta apukuskeja
8. Barrichellon vauhti on jäätävän hyvää kalustoon nähden
9. Lotus pääsee kauden 10. kilpailussa ensimmäisen kerran maaliin. Ko. autolla ei kumminkaan pisteitä saavuteta
10. USF1 kaatuu kesken kauden
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
1. Stefan ostaa Camposin Eurooppaan tullessa ja laittaa TF110/ZS-01 Dallaran tilalle ja Brüno nousee tuloslistalla reippahasti ylöspäin.
2. Button osoittautuu maailmanmestaruuden arvoiseksi mieheksi ja nöyryyttää Kinkkua, jonka kumit ei kestä
3. Alonsolla keittää ja Quizk-Nick korvaa Alonson kesätauon jälkeen
4. Michael "Kerpenin Rehtori" "Saksan kuningas" "Ross Brawnin kultapoika" "Rehellinen mies" "Schumi" Schumacher on Mersun ehdoton ykköskuljettaja ja Nico on valjastettu apukoiraksi
5. Nico päästää Schumin viimeisessä mutkassa ohitseen ::tongue:
6. Kovalainen piäksee Trullia, joka rupeaa raha-ahneeksi-surffajaksi/menee takaisin viinitilalleen
7. Toro Rosso floppaa
8. RBR jatkaa menestystään Vettelin johdolla
9. Mestaruus ratkaistaan Buttonin, Schumin ja Vettelin välillä
10. Trulli törmää tarkoituksellisesti Sutilin autoon Interlagosissa (ellei ole lähtenyt enenn sitä) jas syyttää siitä Sutilia.
11. Ferrari tuo täysissä Marlboron mainoksissa olevan auton kisoihin eikä kukaan ole moksiskaan
12. Hermann Tilke GmbH ilmoittaa useista eri ratahankkeista Kauko-Aasian tiikerimaissa (villi veikkaus ois Thaimaa).
13. Bööni saa vakavan sairauskohtauksen, mutta nousee kuoleman rajamailta takaisin bisnestensä puikkoihin
14. Bööni sanoo jotain tyhmää, josta sponssit ei tykkää
15. FIA:n toiminnassa mikään ei ole muuttunut
16. FIA:n rankaisussa ei ole mitään järkeä, ja useimmiten syyttömin saa isoimman rangaistuksen
17. Renault palkkaa Flavion tallipäälikökseen ja julkistaa Alonson sopimuksen kaudeksi 2011 Monzan kisan jälkeen.
Pikkulisäys:
18. Nostaakseen tunnelmaa f1-varikolla, Silvestonen aika-ajojen jälkeen FIA ilmoittaa, että kaudesta 2012 etiäppäin kaikki tallit ajavat Cosworthin moottoreilla, Xtractin vaihteistoilla ja autoihin asennetaan Lolan valmistamat siivet. :ahem:
19. Samaisessa tilaisuudessa kerrotaan myös, että Lola valmistaa kaudesta 2013 kaikkien autot kokonaisuudessaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Pikkulisäys:
18. Nostaakseen tunnelmaa f1-varikolla, Silvestonen aika-ajojen jälkeen FIA ilmoittaa, että kaudesta 2012 etiäppäin kaikki tallit ajavat Cosworthin moottoreilla, Xtractin vaihteistoilla ja autoihin asennetaan Lolan valmistamat siivet. :ahem:
19. Samaisessa tilaisuudessa kerrotaan myös, että Lola valmistaa kaudesta 2013 kaikkien autot kokonaisuudessaan.
20. Samalla ilmoitetaan myös että kaudesta 2015 eteenpäin kaikkiin autoihin kloonataan kuljettajaksi M. Schumacher.
 

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Tässä omat huterat veikkaukset:



1. Mercedes ei suoranaisesti floppaa, mutta ei menesty niin hyvin kuin viime kaudella ja jää tallipisteissä kolmanneksi
2. Vettel ja Button ratkaisevat maailmanmestaruuden kohtalon.
3. Hamilton loukkaantuu ja missaa vähintään yhden kilpailun kauden aikana.
4. Lotus on todella kova luu alkukaudella ja Heikki Kovalainen nimetään mustaksi hevoseksi mestaruustaistelussa ollessaan viiden parhaan joukossa kauden puolessavälissä. Menestys kuitenkin laantuu ja hän saalistaa alle 5 pistettä loppukaudella.
5. Trulli ei toimi tällä kertaa trullijunana koska Lotus on luotettava mutta ei sarjan nopein auto, joten hän ei menesty aika-ajoissa. Hän kuitenkin voittaa Monacossa uskomattomien vaiheiden jälkeen.
6. Kobayashi yllättää viimeisetkin epäilijät hurjalla vauhdillaan. Hän taisteleekin tasaisesti pistesijoista tullessaan maaliin, ja saa monen tallin kehut. Hänestä huhutaan seuraavaa huipputallin kuljettajaa kaudeksi 2011.
7. Nico voittaa yhden kilpailun tällä kaudella, mutta jää sarjapisteissä rajusti loppukautta kohti parantavan Michael Schumacherin taakse.
8. Suutari saa eniten pisteitä kauden viidessä viimeisessä kilpailussa.
9. Joni postaa jurrissa ainakin yhteen kisaseurantatoikkiin (pakko oli jotain varmaa heittää)
10. Mark Webber sijoittuu kolmanneksi loppupisteissä.

77. Jacques Villeneuve ajaa Kanadan GP:ssä.
 

fLÄSh1

Happy Panda
Liittynyt
17.3.2009
Viestit
112
Sijainti
Pohjois-Karjala
Noh jos sitä nyt iteki aktivoituis täälläki forella ees jonkin verran..

Veikkauksia:

1. Alonso tulee hyvin toimeen Massan kanssa koko kauden ajan.
2. USF1 ei aja kuin parissa kauden ensimmäisessä kisassa. Sen jälkeen loppuu paukut.
3. Red Bull putoaa keskikastiin.
4. Brittiselostajat sekoittavat Hamiltonin lähetyksissään Sennaan useammin kuin neljästi.
5. Hamiltonista tulee maailmanmestari 2010, pesee Buttonin selvästi.
6. Schumi voittaa kauden avauskilpailun ja bööni on haltioissaan.
7. Kovalainen on ainakin kerran palkintokorokkeella.
8. Nico ei voita yhtään osakilpailua tällä kaudella.
9. Toro Rosso vaihtaa ainakin toisen kuskinsa kauden aikana.
10. Richard Branson nähdään ainakin kerran varikolla ilman paitaa.
 

Latyrx

Vaihtopenkin Eberi
Liittynyt
25.5.2008
Viestit
691
Sijainti
Mika Salon taikalasit
1. Red Bull voittaa joko kuljettajien tai tiimimestaruuden
2. Hamilton aiheuttaa taas jonkin sortin skandaalin
3. Virginin auto on susipaska
4. USF1 on hidas
5. Lotus on paras tulokastalli
6. Kerppenin Rehtori voittaa ainakin yhden kisan
7. Ross Brawn on jumala
8. Kobayashi on vuoden tulokas (jos lasketaan enään tulokkaaksi)
9. Intian Voima ja Toro Härkä yllättävät positiivisesti
10. StefanGP tulee kesken kauden mukaan
11. Kimiä kaivataan formulapiireissä
12. Mersu on tasaisen varma
13. Heikki ei ole enään hiiri vaan mies
14. Bööni väläyttää jälleen tosi hyvän idean kauden aikana
15. SM Max heiluu varikolla
16. Cosworthit paukkuvat
17. Massa luuttuaa lattiaa kulmakarvalla
18. Hamilton pieksee Buttonin pahemmin kuin Kovalaisen
19. Alkusuhari saa potkut kesken kauden
20. Oskari Saari ja JJ ""Sun täytyy pelata tätä peliä oikein" Lehto ovat edelleen aivan tutkalla
21. Ferrari ei voita yhtäkään kisaa
22. Valencian kisassa nähdään alle viisi ohitusta
23. Abu Dhabi on paska kisa
24. Heidfeld siirtyy kesken kauden De la Rosan tilalle
25. Spa on kauden parhain kisa
26. Hermann Tilke lähetetään kuun kiertoradalle
27. Isä Hamiltonia näytetään tarpeeksi ruudussa
 
Viimeksi muokattu:

savustaja

Member
Liittynyt
17.11.2009
Viestit
9
David Couthard kertoo haastattelusa, että tämä on hänen kautensa.
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
1. McLaren ja RedBull ovat kaksi kärkitiimiä ylitse muiden - Vettel vie mestaruuden. Button häviää Lewikselle vain 10 pisteellä.
2. Mercedes ei ole niin nopea kuin Schumi toivoo; Turhautuneena ja ehkä iän tuoman virheherkkyyden myötä hän keskeyttää 5 kertaa ulosajoon kaudella. Palkintopallipaikkoja sentään tulee.
3. Ferrari on suomalaisten harmiksi taas iskussa, kun Kimi on poissa. Voittoja tulee 3. Alonso onnistuu lyömään Massan - ja miesten välit tulehtuvat viimeistään Hockenheimille mentäessä.
4. Uusista talleista kukaan ei varsinaisesti jää jumboksi; Lisääntyneiden keskeytysten myötä kaikki tallit keräävät pisteitä kaudella. Marssijärjestys on niukasti seuraava: Lotus < Virgin < Campos < USF1.
5. Kiitos pisteuudistuksen Heikki kerää jämäsijoilta (7-10) yli 20 pistettä. Viime kauden systeemillä saldo olisi jäänyt 4:ään.
6. Uusien tallien kuskeja vaihtuu kesken kauden. Tulokset ei kylläkään parane muutoksilla.
7. Safety-Careja nähdään joka toisessa kisassa ja pitkästä aikaa jengiä alkaa jäädä radan varteen oikein urakalla.
8. Sadekisoja vain 2. Myös 2 kisaa aloitetaan kostealla radalla - Sateisia perjantaipäiviä on sen sijaan 6 kappaletta.
9. Mikään ei ole muuttunut Maikkarin selostuksen suhteen. Onneksi Heikkiä näytetään ruudulla vain 30 sekuntia per kisa, joten siinä suhteessa selostus paranee. Kerppenin rehtori palaa Oskun sanastoon ja Jykän pelailut sen kuin jatkuvat.
10. Tuomaroinnin takia nähdään jälleen älyttömiä rangaistuksia kilpailutilanteessa tapahtuneen osuman johdosta. Ja tänähän vuonna niitä sattuu. Noin yksi rangaistus per kisa, eli lähes 20 koko kaudella. Kohdistuvat useimmiten uusiin talleihin ja kuskeihin.
 
Ylös