Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ralfin tiedettiin olevan bratwurstiin päin jo hänen aktiiviuransa aikana. Siitä alettiin puhua viimeistään silloin, kun Ralf viimein voitti osakilpailun vuonna 2001 ja nousi kunnolla parrasvaloihin. Samoihin aikoihin mies hankki sen kaikista tökeröimmän "trophy wifen", mikä ei kyllä huhuja ainakaan laannuttanut.

Jari Sillanpää, Ricky Martin ja Ralf Schumacher. Siinä olivat omien teinivuosieni tunnetuimmat kaappihomot.
 
Viimeksi muokattu:
Tuntuu vaan asenteesi olevan sitä parempaa vihapuhetta, joka nyt sitten heijastuu mm. Trumpin ampumisena.
Trumpia ammuttiin sen vuoksi, että valtamedia ja myös presidentti Biden vaativat ihmisiä julkisesti tappamaan Donald Trumpin. Viaton vinoilu hinttareille on kyllä ihan toisessa ulottuvuudessa sen rinnalla.
 
  • Like
Reaktiot: jjx
Jari Sillanpää, Ricky Martin ja Ralf Schumacher. Siinä olivat omien teinivuosieni tunnetuimmat kaappihomot.
Ainakin Siltsun omien sanojen mukaan, ei ole asiaa koskaan kieltänyt julkisuusvuosinaan.
 
Älä ihmeessä usko netin villejä salaliittoteorioita.
Yllyttäminen murhaan on Suomenkin rikoslain mukaan sama asia kuin murha; siitä saa saman tuomion. Jenkkilässä murhatuomion voi saada olemalla vain osa porukkaa, jossa joku tappoi jonkun toisen.
 
koskas Jari, Joe ja Donald on viimeksi olleet F1:n ratissa? Takaisin oikeille urille hopsan hei jookostajoo?
 
Ainakin Siltsun omien sanojen mukaan, ei ole asiaa koskaan kieltänyt julkisuusvuosinaan.

Eihän se, Siltsuhan asian paljasti jo ensimmäisessä tangokuningashaastattelussaan vuonna 1995, mutta Hesarin toimittaja jätti sen jutusta pois.

Mutta kuten ylempänä, ehkäpä nyt voitaisiin ketju palauttaa jo otsikon aiheeseen.
 
Kovalaisen Heguli on palautunut ihan kivasti avosydänleikkauksestaan.
 
Nyt poika ottaa kantaa Ralfin ja Coran vääntöön.
Nyt suunsa avasi Ralf ja Cora Schumacherin yhteinen poika David, 22. Hänelle on tullut mitta täyteen. David Schumacher julkaisi asiasta pitkän tekstin Instagramissa.
David-poika teki selväksi, ettei hän olisi halunnut joutua sotkeutumaan vanhempien riitelyyn. Yksityiselämän ongelmia ei pitäisi puida julkisuudessa. Välit äidin kanssa vaikuttavat olevan rikki.
– Äidilläni on ollut jo pitkään henkisen puolen ongelmia. Kerran hän romahti täydellisesti lomareissun aikana, kun olin 13-vuotias. Hän joutui lähtemään suljettuun laitokseen ja jäin hetkeksi yksin. Olin iloinen, kun isäni tuli, David Schumacher kirjoitti.
David jatkoi, että Coran syytökset Ralfia kohtaan ovat puppua.
Hän päätti teksitnsä dramaattisesti.
– Hänen (Cora Schumacherin) käytöksensä on puistattavaa. Hehän ovat eronneet jo yhdeksän vuotta sitten.
– Äiti, jätä meidät vihdoin rauhaan! Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kommentoin asiaa julkisesti.
David Schumacher ajaa kilpaa DTM-autojen GT Masters -sarjassa.
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/6f1efe1d-dbfa-41dd-bf91-147f41762e8a
 
Derek Warwickilta on ilmestynyt omaelämäkerta jokin aika sitten. Ei ole itse ollut vielä mahdollisuutta saada tuollaista käsiin, mutta ainakin yhdestä paikasta oli saanut ihan hyvän arvostelun.
 
Ylös