Eurooppalaisuus

[K. August]

Aina joskus kuulee puhuttavan eurooppalaisuudesta, mutta onko sitä edes olemassa?

Jos miettii vaikkapa suomalaista ja portugalilaista, niin onko niillä paljon yhteistä keskenään kuin maanosa? Tietyt eurooppalaiset arvot, jotka tosin levitettiin ympäri maailmaa imperialismin aikana. Enkä varsinaisesti koe mitään eurooppalaista massakulttuuria olevaksi, globaali massakulttuuri jota kulutamme on paljolti samaa kuin kaikissa teollistuneissa länsimaissa, myös Euroopan ulkopuolella.

Se, mikä jokaisella maalla on omaa kulttuuriaan, on hyvinkin erilaista eri puolilla Eurooppaa. Siinä missä rajaseutujen asukkaille naapurimaan rajaseutu voi olla tuttua, ainakin "avoimessa Euroopassa", niin maanosan toinen reuna onkin sitten täysin ulkomaata. Kielitaidosta riippuen joku maa Euroopan ulkopuolella voi olla kotoisampi kuin jokin Euroopan maa. Ja Uuden-Seelannin kaltainen demokratian mallimaa toisella puolen planeettaa on lähempämä eurooppalaisia ihanteita kuin jotkin Euroopan maat.

Jollain tapaa eurooppalaisuuden esittäminen nationalismin vastakohtana on hieman ristiriitaista. Eurooppalaisuuden korostamisessa tuodaan esiin kansakuntien yhteisiä arvoja, mutta toisaalta se rajataan Eurooppaan, vaikka samoja arvoja on myös Euroopan ulkopuolella. Tuosta syystä minusta eurooppalaisuutta ei ole olemassa. Euroopassa on useita kansakuntia, joilla on yhteisiä arvoja, ei pelkästään muun Euroopan vaan koko maailman kanssa.

En kirjoittanut tätä EU:ta vastustaakseni. EU on hyvä keino tukea saman maanosan luontaisten kauppakumppaneiden yhteistyötä. Mutta EU:n liittovaltiokehitystä en tue.

 

[Sue_me]

Eurooppalaisuus tuli hyvin esiin 1900-luvun alkupuolella. Paljon erilaisia etujentavoittelijoita, etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia saman valtion rajojenkin sisällä.

Raunioita on luvassa jatkossakin. Poliittinen kehitys pitää siitä osaltaan huolen.

 

[WebSlave]

Eurooppalaiselle yhteisidentiteetille on mielestäni kaksi selkeää historiallista lähtökohtaa.

Rooman valtakunta. Se toi koko läntisen Euroopan yhtenäiskulttuurin piiriin. Paikallisia eroja toki oli, mutta hallinnollisesti ja lopulta myös kielellisesti puoli Eurooppaa eli yhdessä kulttuurissa. Valtaosa omaksui latinapohjaisen kielen ja latinasta tuli myös vuosisadoiksi niin kirkon kuin tieteenkin kieli. Osin tuo latinan vaikutus jatkuu vieläkin.

Kirkko. Keisari Konstantinus Suuri teki kristinuskosta Rooman valtakunnan valtionuskonnon, ja se määritti tietyt kristilliset arvot koko valtakuntaan ja sittemmin niihinkin maihin, jotka eivät Rooman alla koskaan olleetkaan. Uskonnolliset reformit eivät olennaisesti ole vaikuttaneet siihen, että tuo yleiseurooppalainen kristillisyys edelleen näkyy jokseenkin kaikkien Euroopan maiden kulttuurissa ja lainsäädännössä.

Juu, on se imperialismin myötä siirtynyt muuallekin, niin kieli, kulttuuri kuin uskontokin. Hyvällä syyllä Yhdysvaltoja, Kanadaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia voisi kutsua eurooppalaisen kulttuurin maiksi. Mutta niissä maissa, joissa väestö ei samassa määrin ole eurooppalaistaustaista tilanne on toinen. Mielestäni esim. Intian tai Latinalaisen Amerikan kulttuureja ei voi kutsua eurooppalaiseksi.

 

[Örfil]

Eurooppalaisuus tuli hyvin esiin 1900-luvun alkupuolella. Paljon erilaisia etujentavoittelijoita, etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia saman valtion rajojenkin sisällä.

Raunioita on luvassa jatkossakin. Poliittinen kehitys pitää siitä osaltaan huolen.

Raunioita tuli, kun nationalistiset kansallisvaltiot jyräsivät 1900-luvun alkupuolella. Saksa, Italia, Japani... siinä listaa vähän tunnetuimmista alkuun. Siitä oli "eurooppalaisuus" kaukana ja jostain syystä esim. EU:n vastustajat haluavat takaisin siihen maailmaan. Juurikin nämä erilaiset etujentavoittelijat ovat ei-eurooppalaisuutta, halua pilkkoa koko maailma tilkkutäkiksi keinotekoisin tai mielivaltaisin perustein.

Jos siirtyisimme huhtasaarelaiseen maailmaan napin painalluksella, olisimme tasan samassa tilanteessa kuin -30 luvulla, jolloin pelkkä oman navan ajattelu johti maailman taas sotaan. Me olemme tällä pallolla samassa veneessä, toisiamme pitää sietää ja minkäänlainen tiukkojen raja-aitojen pystyttäminen vaikkapa etnisin perustein on täysin keinotekoista. Sille ei ole edes mitään kunnollista tieteellistä perustaa koska jo nykyisillä tavallisen kansan kukkaron ulottuvilla olevilla geenitesteillä saat selville helpostikin, että et ole mikään suomalainen tai edes eurooppalainen. Sukujuuria löytyy meiltä jokaiselta pitkin poikin maapalloa. Olemme tasan samasta alkukodista kaikki peräisin.

Eurooppalaisuus on kuitenkin ajatuksena ihan normaali, sillä se on vaan ihminen-perhe-kunta-maakunta-valtio-valtioiden yhteenliittymä -ajatusmallin ylätason palikka. Nämä ovat yksinkertaistettuna vain hallinnollisia yksiköitä skaalattuna ylös ja alas. Siksi meillä on sukunimet, kuntien ja maakuntien rajat sekä valtioiden rajat jne, jotta tämä halinnollinen malli toimii helpommin. Peräti hyväksi eurooppalaisuuden tekee se, että sitä kautta valistuneet yksilöt voivat ymmärtää että elämme kaikki kuitenkin symbioosissa keskenämme ja eristäytynyt kansakunta on kuin syöpäkasvain kehossa, jossa se on alkanut elää ihan omaa elämäänsä muiden kustannuksella ja kokonaisuuden tuhoksi.
Pohjois-Korea ääriesimerkkinä ja loppujen lopuksi tarvitaankin sotaa sädehoitona, jotta nämä ei-toivottavat omaa elämäänsä ja muiden kehon osien kimppuun hyökkäävät pirulaiset saadaan aisoihin. Ne on aina rankkoja kuureja, joten ennaltaehkäisy on parempi tie. Siinä eurooppalaisuus on yksi tapa ja tie.

Kirjoitin vähän alkua, en jaksanut enempää nyt tarinoida.

 

[K. August]

Juu, on se imperialismin myötä siirtynyt muuallekin, niin kieli, kulttuuri kuin uskontokin. Hyvällä syyllä Yhdysvaltoja, Kanadaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia voisi kutsua eurooppalaisen kulttuurin maiksi. Mutta niissä maissa, joissa väestö ei samassa määrin ole eurooppalaistaustaista tilanne on toinen. Mielestäni esim. Intian tai Latinalaisen Amerikan kulttuureja ei voi kutsua eurooppalaiseksi.

Euroopan ulkopuolisista maista ei itselläni juurikaan ole kokemusta, poislukien Etelä-Afrikka ja pari matkaa Israeliin, mutta alle kymmenvuotiaana en suuremmin kiinnittänyt huomiota Isralin kulttuuriin; Eilat oli lähinnä tyypillinen Välimeren maiden lomakohde, vaikka Punaisen meren rannalla onkin. Ja Jerusalemin ja Betlehemin retket olivatkin sitten suomalaisella turistiporukalla.

Etelä-Afrikka onkin sitten esimerkki mertentakaisesta maasta, jonne eurooppalaiset ovat aikoinaan kulttuuriaan levittäneet. Eipä silti, vaikka Kapkaupungissa olikin eurooppalaisia vaikutteita, niin valtakulttuuri on silti varsin afrikkalaista. Ehkä valkoinen vähemmistö on sitten eurooppalaisempaa kulttuuriltaan.

Muista maanosista kokemukseni ovat lähinnä tapaamieni ihmisten perusteella, lähinnä Saksassa vaihtoopiskeluvuoden aikana sekä jonkin verran Suomessa, lähinnä yliopisto-opiskelijoita. Latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevat ovat varmastikin sopeutuneet parhaiten eurooppalaiseen väestöön (pl. edellä mainitut eurooppalaisimmat mertentakaiset kansallisuudet). Ehkä yhteinen kieli joidenkin Euroopan kansojen kanssa laajensi heidän ystäväpiiriään, eikä uskonto ja siihen liityvät tavatkaan olleet erottavia tekijöitä. Ja suurin osa niinkin kaukaa Saksaan tulleista osasi saksaa, mikä sopeutti heidät vielä paremmin Saksaan. Esim. turkkilaiset opiskelijat jäivät vieraammiksi minulle (muutamaa hyvää ystävää lukuunottamatta), vaikka ihan Euroopan rajalta ovatkin. Kieli ja jossain määrin uskonnosta tuleva kulttuuri (vaikkakin varsin käytännönläheisesti uskontoon suhtautuivatkin) varmastikin vaikutti siihen, sillä turkkilaiset olivat enemmän keskenään. Monikaan turkkilainen vaihtari ei osannut saksaa erityisen hyvin, minkä vuoksi sopeutuminen Saksaan ei ollut niin helppoa, eikä heillä ollut yhteistä äidinkielta muidenmaalaisten kanssa samalla tavalla kuin latinalaisamerikkalaisilla. Meitä suomalaisia kun oli samassa kaupungissa vain kaksi, niin meidän oli melkein pakko tutustua muunmaalaisiin, ja hieman senkin takia sitä vaihtoon tuli lähdettyä. Henk. koht. kuitenkin koen itseni läheisemmäksi esim. Pohjois-Amerikan kulttuurin kanssa kuin esim. Välimeren maiden kulttuurin kanssa, osin johtuen tietyistä pohjoisamerikkalaisista kiinnostuksenkohteista ja varmaankin myös amerikkalaisesta massakulttuurista.

Intialaisiinkin olen tutustunut, mm. ensimmäinen kämppäkaverini oli intialainen. Eipä intialaisilla suuremmin näy eurooppalaisia vaikutteita, vaikkakin tuo kämppikseni pelasi krikettiä. Englannin taito lähinnä tulee mieleen, olkoonkin että se vaihtelee suuresti intialaisten keskuudessa; joillekin se on likimain täydellistä (aksenttia lukuunottamatta), mutta suuri osa ei sitä osaa.

Eipä silti, tapaamani ihmiset Euroopan ulkopuolelta eivät edusta kovinkaan laajaa otosta maidensa populaatiosta, suuri osa kun on ollut vähintään keskiluokkaisista perhetaustoista ja kotimaansa ulkopuolella asuvilla ihmisillä on todennäköisesti avoimempi suhtautuminen muihin kulttuureihin. Siinä missä tapaamani latinalaisamerikkalaiset ihmiset ovat lähinnä korkeintaan ulkoiselta olemukseltaan poikenneet eurooppalaisesta väestöstä, niin heidän kotimaissaan vieraillessa voisi varmastikin paljastua hyvinkin erilainen kulttuuri.