Ex-kilpaveneilijä pidätetty

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pmv
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Aamulla oli teksti-tv:ssä juttua, että kuuden vuoden vankilatuomion talousrikoksista saanut J-P Mattila on löydetty Dominikaanisesta tasavallasta.

Hemmohan tuli tunnetuksi 90-luvun alussa Off-Shore veneilijänä. Finnscrew-nimisellä veneellä maailman meriä kiertänyt hemmo ilmeisesti rahoitti kilpavenetoimintaansa melkoisen hämäräperäisesti. Jostain muistan lukeneeni, että Finnscrew-yhtiön liikevaihto oli 11 miljoonaan markkaa, josta 10 meni tähän veneilyharrastukseen. En tiedä, mitä Mattila on oikeasti pakoillut. kuuden vuoden tuomiosta istutaan varmaankin vain puolet ensikertalaisena ja hyvällä käytöksellä päästään linnasta pois paljon aikaisemmin.

Muistin virkistämiseksi piti lukea Ruutulipun vuosikirja vuodelta 1992. Siinä oli juttua tästä Mattilasta. Erkki Vanhanen kirjoitti, että nykyään OffShore-veneily ei ole enää rikkaitten harrastus, vaan on muuttunut kovaksi ammattiurheiluksi... No eipä voi mennä kovin paljoa enempää väärin.
 
No Mattila varmaan palkoili sitäkin, ettei kaikki petokset olleet vielä tulleet julki...
esim. omaisuuden salaamista, velkojien saamisten laiminlyötejä jne.

Heh, kaveri oli ollut liikkeellä brasilialaisella passilla (onkin tosi brassin näköinen wink ) nimellä Paulo Martins (jolla googlella tuli heti yli 15000 hittiä...)

Valitettavasti maksajina näissäkin kekkereissä olemme me veronmaksajat...
 
Kaikin puolin huvittava juttu, varsinkin kun kuvittelee Mattilaa Dominikaaniseen tasavaltaan Brasilian passin kanssa, niin ei voi muuta kuin nauraa. :D Onpa silti kaveri jemmasta löydetty, toivottavasti ei nyt traumoja jää.
 
Iltalehden mukaan oli muijansa ja lastensa kanssa lillumassa meressä.
No, he varmaan jäivät viettämään lomansa loppuun wink
Liekkö seuranneet juuri puolison liikkeitä?
 
Mutku:
Iltalehden mukaan oli muijansa ja lastensa kanssa lillumassa meressä.
No, he varmaan jäivät viettämään lomansa loppuun wink
Liekkö seuranneet juuri puolison liikkeitä?
HEheheheee :D Enpä ole lukenut tuota Iltalehden juttua, mutta aina vain paranee. Kaveri lillu rahoissaan lasten ja vaimon kanssa meren rannalla Dominikaanisen auringon alla Brasilian passi taskussa kun tuli lähtö. Veikkanpa että ei ehtiny vaimo edes eväitä antamaan, sen verran vilkkaasti poistuttiin. So synd, so synd :D
 
Se J-P Mattilan juttu meni suurinpiirtein näin: Mattilalla oli suomessa Notareal niminen sijoitusyhtiö, joka haettiin konkurssiin 1991. Noh, J-P sitten päättikin siirtää rahansa ulkomaille veroparatiiseihin ja niillä rahoilla hän sitten ajelikin kilpaa. Vero- ja vaikka minkämuun kiertoa oli myös se, että Mattila ajoi kilpaa Italian lipun alla, ei Suomen. Mattila sai tuomionsa erinäisistä vero- ja kirjanpitorikoksista.

pmv:

Erkki Vanhanen kirjoitti, että nykyään OffShore-veneily ei ole enää rikkaitten harrastus, vaan on muuttunut kovaksi ammattiurheiluksi... No eipä voi mennä kovin paljoa enempää väärin.
Voisitko vähän perustella tuota viimeistä lausettasi?
 
Toi oli siis Erkki Vanhasen kirjoittama näkemys vuonna 1992. Jos J-P Mattila voitti tuona vuonna MM:n, niin tuskin voidaan puhua mistään kovin pitkälle aikajänteelle rakentuvasta toiminnasta. Siis meinaan, että yleensä huippu-uhreiluun kuuluu jonkinlainen ammattimainen toiminta, johon minusta liittyy yleensä kestävä perusta.

Viime vuosina myös elokuvaohjaaja Renny Harlin on osallistuntu OffShore-kisoihin.

Ei siinä mitään varmaan huipulla todella kovaa sportti tänä päivänä.
 
Mattila oli ennemminkin uhri tossa kasinopyörityksessä, ja epäilen vahvasti jonkun toisen tahon lopulta korjanneen rahat. Tosin, siihen aikaan kun rahaa tehtiin sillä, että paperipinoa siirrettiin pöydän toiselta puolelta toiselle ja välissä aina arvo kaksinkertaisui, niin niitä rahoja ei oikeasti ole missään vaiheessa ollutkaan. Säälittäviä tapauksia; Mattila on muuten mun entinen koulukaveri, suht hiljanen ja hillitty hissukka jolla ei kauheesti vaikuttanut olevan edellytyksiä suunnitelmalliseen tai tarkoitukselliseen rikolliseen toimintaan. Mutta jäipähän niistä Off-Shore touhuista maahan melkonen määrä aika eksoottista ja kallista ameriikan tekniikkaa joka nykyään on hyötykäytössä. Ihan vailla epäselvyyksiä ei ole sekään kalusto.
 
Oli sitten offshore veneilyn maailmanmestarin toiminta suunnitelmallista tai ei -itse kyllä veikkaa ensimmäistä- kyllä kaikkien yhteistyökumppaneiden kannattais pikkasen jo säikähtää firman nimeä not-a-real. Pikkasen saman tapainen kun to-the-rocks. Eihän sekin vaan muuten ollut Mattilan firma?
 
Off-Topic:
Mattila oli ennemminkin uhri tossa kasinopyörityksessä, ja epäilen vahvasti jonkun toisen tahon lopulta korjanneen rahat. Tosin, siihen aikaan kun rahaa tehtiin sillä, että paperipinoa siirrettiin pöydän toiselta puolelta toiselle ja välissä aina arvo kaksinkertaisui, niin niitä rahoja ei oikeasti ole missään vaiheessa ollutkaan. Säälittäviä tapauksia; Mattila on muuten mun entinen koulukaveri, suht hiljanen ja hillitty hissukka jolla ei kauheesti vaikuttanut olevan edellytyksiä suunnitelmalliseen tai tarkoitukselliseen rikolliseen toimintaan. Mutta jäipähän niistä Off-Shore touhuista maahan melkonen määrä aika eksoottista ja kallista ameriikan tekniikkaa joka nykyään on hyötykäytössä. Ihan vailla epäselvyyksiä ei ole sekään kalusto.
Voipi olla, mutta aika leveästi on mies Dominikaanisessa tasavallassa elellyt. :rolleyes:
 
Zetor:

20€ päivässä tai U$ riittää keveästi elämään herroiksi tuollapäin eräs tuttu vaan majaili 17v siellä kipparoimassa ja keräsi kivat salvat...
 
Ylös