F1-sääntömuutoksia

Formunaattor

Well-known member
Liittynyt
8.4.2014
Viestit
593
Viime viikonloppuna ajettu Monacon GP kirvoitti melkoisen keskustelun turva-auto säännöistä tuolla jälkihöyryt ketjussa.

Osa oli sitä mieltä, että kierroksella ohitettujen ajattaminen oikeaan järjestykseen on ajanhukkaa ja keinotekoista, itse taas olen sitä mieltä että se on kaikista reiluinta kaikkia kohtaan että kaikki pääsevät sellaiseen asemaan kisassa, että edellä ja takana ajavan kuskin kanssa käydään taistelua sijoituksista.

Onko jotain muuta mitä pitäisi muuttaa? Mielestäni seuraavaan kisaan annettavat lähtöruutu rangaistukset ovat ehkä typerin asia mitä koko laji on ikinä nähnyt. Virheet kuuluvat elämään ja urheiluun. Nyt jos ja kun formuloissa virheen teet, hinta jonka siitä joudut maksamaan on aivan kohtuuton. Menee kisa pilalle, mutta sen lisäksi lätkäistään rangaistus, joka pilaa sitten sen seuraavankin kilpailun! Esimerkiksi muutama vuosi sitten kun Schumi ajoi Monacossa paalulle, olisin mielelläni nähnyt kisan niin Schumi olisi siitä paalulta saanut kilpailuun lähteä, eikä joutua taaksepäin lähtöruudukossa Espanjan kisan kolarin vuoksi, joka kaiken lisäksi ei mielestäni ollut täysin Schumin syy! Edellä ajava B. Senna (muistaakseni) käänsi viime hetkellä autoaan hieman joka Schumia hämäsi. Joka tapauksessa harmillinen virhe maksoi kahdesta kisasta hyvän sijan.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Viime viikonloppuna ajettu Monacon GP kirvoitti melkoisen keskustelun turva-auto säännöistä tuolla jälkihöyryt ketjussa.

Osa oli sitä mieltä, että kierroksella ohitettujen ajattaminen oikeaan järjestykseen on ajanhukkaa ja keinotekoista, itse taas olen sitä mieltä että se on kaikista reiluinta kaikkia kohtaan että kaikki pääsevät sellaiseen asemaan kisassa, että edellä ja takana ajavan kuskin kanssa käydään taistelua sijoituksista.
Monacon GP ajettin kylläkin jo toissaviikonloppuna. Eipä kai tuohon turva-autosääntöön mitään täydellistä ratkaisua ole. On vain löydettävä se vähiten huono. Nykyisessä mallissa kierroksella ohitetut saavat etua. Toisaalta niiden etu kuitenkin harvemmin sekoittaa keskustelua tärkeimmistä kärkisijoista.
 
Ylös