F1-Uutisia 2020

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Imolassa ajetaan vain yksi 90 min harjoitussessio ennen aika-ajoa ilmoittaa F1 Instagramissa.
Sitten kun vielä tulisi käännetty lähtöjärjestys, joutuisi Hamiltonkin näkemään vaivaa voittojensa eteen.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Kisapuolella ei olekaan ollut, mutta testipuolella on ollut Marko Asmer isä-Toivon ollessa aikanaan ehdolla myös F1:ssä 30 vuotta sitten Lifelle ajamaan tosin silloisen Neuvosto-Eestin aikana.

Sitten oli tietysti huhuissa ehdolla sittemmin Champ Carin valinnut Tönis Kasemets.
No jos tuolle linjalle lähdetään, niin pitihän itäblokin ensimmäinen GP järjestää Tallinnassa. Ecclestonekin kävi paikalla katsomassa Piritan kilparataa. Breznev, joka oli sinut asian kanssa, heitti kuitenkin lusikan nurkkaan 1982 syksyllä eikä Moskovan uusi herra lopulta sulattanut sitä, että ”fasistiset” virolaiset saisivat kunnian järjestää kilpailun. Näinpä ei N-Liiton GP:tä koskaan järjestetty ja Unkari sai kunnian olla isäntänä ensimmäiselle sosialistimaan Grand Prix’lle vuonna 1986.

Etköhän sinä vanhana tietopankkina tiennyt tämänkin. ;)
/OT
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Tosin Viasat on jo hankkinut oikeudet kausiksi 2022-2024...
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/37293703-a500-473c-84ab-f57c67fa73c1
Edit: Tai siis NENT Group, mutta kanavana toimii Viasat ja Viaplay
Tuossa ei tosin sanota että onko kyseessä yksinoikeussoppari. Jostain luin silloin kun Liberty media oikeudet osti, että yksinoikeussoppareita ei enää tehtäisi kun vanhat menevät umpeen juuri tuon F1.comin oman palvelun vuoksi, mutta asiat ovat toki voineet muuttua.

Tai siis televisointiin yksinoikeudet toki myydään, mutta että F1 pidättäisi itsellään oikeuden lähettää suoratoistona.
 
henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2207

Tuossa Iltalehden siteeraamassa NENT Groupin tiedotteessa mainittiin, että samalla F1 TV Pro tulee myös saataville Suomeen. Tukee teoriaa siitä ettei yksinoikeuksia enää myydä.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Tuossa Iltalehden siteeraamassa NENT Groupin tiedotteessa mainittiin, että samalla F1 TV Pro tulee myös saataville Suomeen. Tukee teoriaa siitä ettei yksinoikeuksia enää myydä.
Hyvä jos tulee vaihtoehto ilman kikkailuja valittavaksi.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
No jos tuolle linjalle lähdetään, niin pitihän itäblokin ensimmäinen GP järjestää Tallinnassa. Ecclestonekin kävi paikalla katsomassa Piritan kilparataa. Breznev, joka oli sinut asian kanssa, heitti kuitenkin lusikan nurkkaan 1982 syksyllä eikä Moskovan uusi herra lopulta sulattanut sitä, että ”fasistiset” virolaiset saisivat kunnian järjestää kilpailun. Näinpä ei N-Liiton GP:tä koskaan järjestetty ja Unkari sai kunnian olla isäntänä ensimmäiselle sosialistimaan Grand Prix’lle vuonna 1986.

Etköhän sinä vanhana tietopankkina tiennyt tämänkin. ;)
/OT
Tiesin kyllä, mutta tosiaan aivan liian suoraan ei Unkarikaan tosin kisaa saanut kun kalkkiviivoille asti siitä nk. Rautaesiripun ensikilpailusta kilpailivat silloisen Jugoslavian Rijekan rata moottoripyöräpuolelta ja sitäkin enemmän myös moottoripyöräpuolelta tuttu silloisen Tsekkoslovakian Brnon rata.

Periaatteessa kaikki nk. Itäblokkimaat kilpailivat tuosta ensikilpailusta sosialistimaissa ja Neuvostoliittokin yritti tarjota muitakin ratoja muuallakin kuin vain silloisessa Neuvosto-Eestissä.

Andropov tosiaan oli kieltämättä melkoinen jässikkä eikä ihme mediamaineeltaan tutulta KGB-herralta.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Upeeta, Valtteri. Nyt vaan jatkamaan paineetta tätä kautta ja mestaruus plakkariin.
Mestaruuteen en jaksa uskoa, ellei Hamilton saa koronaa, mutta jos nyt jonkun kilpailun voittaisi ja muuten ajaisi Hamiltonin peesissä maaliin.

Mielenkiintoista että Bottas vahvistettiin ennen Hamiltonia. Se taas ei yllätä, että vahvistus tuli juuri mönkään menneen kilpailun jälkeen.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Mulla oli joku mielikuva, että Bottasin sopimus olisi vahvistettu jo viikko tai pari sitten. Mistä lie tullut. Kieltämättä yllättävää, ettei kuljettajasopimuksia vahvistettu yhdellä kertaa, kun sekä Wolff että Zetsche ovat jo mediassa kertoneet, että kyllä molemmat kuljettajat ja Wolff itse tulevat jatkamaan. Miksi sitten oli kiire tulla Bottasin sopimuksen kanssa julkisuuteen? Tai ehkä se vain on saksalaista käytännöllisyyttä, että kun sopimus on kerta saatu allekirjoitettua, niin turha sitä on jättää epävirallisten kanavien vuodettavaksi vaan kerrotaan saman tien itse.
 
IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Renaultin protesti meni läpi, toistaiseksi.

FIA kertoo päätöksessään olevansa Renault'n protestin kannalla ja langettaneensa Racing Pointille yhteensä 400 000 dollarin sakot kauden toisesta osakilpailusta, Steiermarkin GP:stä. Tämän lisäksi Racing Pointilta vähennetään 15 pistettä valmistajien MM-sarjasta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/fian-tuomio-tuli-mercedeksen-kopioinnista-syytetty-racing-point-menettaa-mm-pisteita-talli-tuomittiin-myos-sakkoihin/7889650
 
YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Racing Pointilta vähennetään 15 pistettä valmistajien MM-sarjassa ja mätkäistään 400 000 dollarin sakot liittyen Itävallassa ajettuun kauden toiseen osakilpailuun, eli Steiermarkin GP:hen.

Talli sai kahden viimeisemmän, eli Unkarin ja Englannin kisojen osalta enää huomautukset.

Eli tarkoittaako tuo jatkossa sitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee, kun ainostaan yhdestä kisasta tulee pistemenetykset ja seuraavista ei enää.

Toisaalta kopionti on siis kannattanut, jos seuraavista kisoista kerää taas hyvin pisteitä ja nousee lopussa mm3-4 sijoille, niin 400k on pikkuraha siinä ilossa..
 
IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Toisaalta kopionti on siis kannattanut, jos seuraavista kisoista kerää taas hyvin pisteitä ja nousee lopussa mm3-4 sijoille, niin 400k on pikkuraha siinä ilossa..
No jos on saanu jo noottia, niin tuskinpa saa samaa osaa enää käyttää. Ainaki lisää protesteja tulis. Tuolla koko päätös https://www.fia.com/news/f1-renault-protest-decision Lopussa eritelty muutamia keventäviä asiahaaroja.
 
Tämän uutisen perusteella minä ymmärrän että voi käyttää:

"The Stewards acknowledge that since the RBDs are compliant with the 2020 FIA F1 Technical Regulations, it is not realistic to expect Racing Point to re‐design or re‐engineer the BDs in a way that would effectively require them to "unlearn" what they already know," said the FIA.

"Therefore, the penalty imposed is intended to penalise the potential advantage Racing Point may have accrued in the BD design process which resulted in the use of LPs which were not designed by it."

https://www.autosport.com/f1/news/151142/racing-point-loses-points-after-renault-protest
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Racing Pointilta vähennetään 15 pistettä valmistajien MM-sarjassa ja mätkäistään 400 000 dollarin sakot liittyen Itävallassa ajettuun kauden toiseen osakilpailuun, eli Steiermarkin GP:hen.

Talli sai kahden viimeisemmän, eli Unkarin ja Englannin kisojen osalta enää huomautukset.

Eli tarkoittaako tuo jatkossa sitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee, kun ainostaan yhdestä kisasta tulee pistemenetykset ja seuraavista ei enää.

Toisaalta kopionti on siis kannattanut, jos seuraavista kisoista kerää taas hyvin pisteitä ja nousee lopussa mm3-4 sijoille, niin 400k on pikkuraha siinä ilossa..
Tämä täysin totta. Taisi olla lähinnä periaatteellinen huomautus ja sakko jos tulevissa kisoissa ei tule pisteiden menetyksiä Protestien takia. Noilla sakoilla ei taida olla suurtamerkitystä?
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Jos Vettelillä ei vielä ole nimiä papereissa, niin varmaan kyllä tuo kuvio viivyttää sitäkin sopparia, halunnee mielellään katsoa millainen tuomio sieltä lopulta tulee ennen kuin tuohon talliin sitoutuu.
 
Toisaalta ei RP:lla noita asioita voida unohtaa. Opittu mitä opittu. Senki puolesta toivoisi kovempaa rankkua, koskee aika isosti vielä ensi kauttakin. Ei varmasti rajoitu pelkkiin jarrujäähyihin, mut todisteita pitäis kaivella sieltä tehtaalta suunnitteluprosesseista ja evoluutioista/kehitystyöstä. Kuvilla saa pohjaa, mut pitäis löytyä todisteita oikeasta kehitystyöstäkin, jolla kokonaisuus on saatu toimiin.

edit: Karkas vähän ohi sun lainauksen.. :)
edit2: Mitä vaihtoehtoja Vettelillä on?
 
Ylös