Ferrari 2021: Palkkakuopassa

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13355
Benetton oli vahvaa keskikastia mutta ei se mikään voittaja koskaan ollut. Ennen Schumin mestaruuksia autolla ei koskaan voitettu useampaa kuin yhtä kilpailua kokonaisen kilpakauden aikana – paitsi kaudella 1990, juurikin Sennan omalla avustuksella, kun hän Japanissa kolasi Prostin ja itsensä pihalle, pedaten Piquet'lle kauden toisen voittonsa.
Voittajatalli Benetton kylläkin oli, mutta ei aivan toisaalta kylläkään maailmanmestaruutta tavoitteleva talli.

Tai ei ainakaan liikaa ja ei ilman poikkeusoloja ollut sellainen.

Huonoa tuuria Benettonilla ajoittain vuosina 1986-1990 kyllä oli minkä vuoksi ainakin joitakin kappaleita lisääkin voittoja jäi saamatta.

Näin tietysti oli myös Schuminkin aikana ennen vuotta 1994 vuosina 1991-1993.

Itse asiassa Suzukassa 1990 Piquet otti kauden ensimmäisen voittonsa kun toinen voitto tuli Adelaidesta lajin juhlakisasta kauden päätöksessä sen ollessa lajin 500:s tuolloin.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
6747
Sijainti
Vantaa
En näkisi mahdottomana sitä, että Senna olisi keskustellut Benettonin kanssa kaudesta 93.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
678
No jaa no oli tosin Schumin ihan uran alkuun muuan Nelson Piquet kolminkertaisena maailmanmestarina tallikaveri.

Paljon kyllä tosin Schumia uran aikana ja nimenomaan ensimmäisen uran aikana 'suojeltiin' liian kovan luokan tallikavereilta tallimääräyksin tai erillisin sopimuksin, että joitakin kuskeja ei saanut tulla talliin samaan aikaan Schumin siellä ajaessa.
Totta. Oli mediassa huhuja tuohon aikaan että Schumi sai vaikuttaa talli kaverin valintaan. Tiedä sitten pitääkö tuo väite paikkansa.
En toki vähättele Räikkösen suorituksiaan kun oli uransa huipulla. 2000-luvun parhaita kuskeja. Mutta jälkimmäisen Ferrari-stintin Kimiä en rankkaa enää kovinkaan korkealle. Se ei toki ota mitään pois Kimin aiemmista suorituksista.
Totta ei Kimi enää toisella Ferrari uralla parhaiden päivien vauhdissa ollut. Mutta vielä vaan Kimi jaksaa kilpaa ajaa.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
785
Nämä on kyllä todella outoja puolustuksia. Vähän toisenlaista esimerkkiä voi hakea vaikka jostain Alonsosta, joka on jatkuvasti hilannut ties mitkä gp2-moottoroidut rottelot hyville sijoille ja hakannut tallikaverit maan rakoon, vaikka varmasti on motivaatiotkin välillä ollut hukassa kun ei voitto- tai välttämättä edes pistetaisteluihin ole ollut asiaa.

Siinä missä Seb on spinnaillut jossain varjojen mailla. Oma luotto on aika vähissä että tulisi pärjäämään kovin mairittelevasti edes Strollia vastaan viime kausien näyttöjen perusteella.
Muistatko ollenkaan, minkälainen oli Red Bullin kaudenalustestit? Katteet täynnä reikiä, kun moottori hajosi vähän väliä ylikuumenemisen takia.
 
Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
597
Sijainti
Turku
Myös Strollin palkka saa kulmakarvan kurttuun. Kymmenen miljoonaa miehelle, joka on hävinnyt lähes jokaiselle tallikaverilleen? Hän pärjäsi ainoastaan Sirotkinia vastaan. Jopa ikäloppu, eläkkeeltä pikakomennukselle kutsuttu Massa antoi Strololollille pataan 6–0. Kummankin Aston-kuljettajan palkan maksaa kuulemma suoraan Aston Martinin autotehdas, ei F1-talli. Jos palkka tulisi pappa-Strollillta, niin silloin ymmärtäisin kyllä.
Vähän off-topic, mutta Strollista huomasi varsinkin ekalla kaudella että saattoi olla turhan aikaisin ykkösissä, joskin sittemmin kehittynyt paljon paremmaksi kuskiksi enkä yllättyisi vaikka Vettel saisi tältä pataan mm-pisteissä. Mutta Strollista välittyy jotenkin sellainen vaikutelma, että onko kilpa-autoilu oikeasti hänen suurin intohimonsa vaiko vain ihan kiva työ/harrastus kun siihen kerran on mahdollisuus :unsure: Väläyttelee aika-ajoissa toisinaan ja on hyödyntänyt sopivasti tilaisuudet päästä podiumille, mutta jonkinlainen motivaation tai taistelutahdon puute huokuu ulospäin varsinkin vaikeina kisaviikonloppuina. Voi johtua siitä, että ei ole tainnut koskaan joutua ns. todistamaan kykyjään saadakseen ajopaikan uransa varrella. Jos siis verrataan vaikka johonkin Leclerciin. Sinänsä järkevää laskelmointia, että miksi riuhtoa väkisin ja s🅱innailla taistellessa jostain sijasta 15, mutta esimerkiksi Perez on viime kauden lopulla ja nyt kauden avauskisassa osoittanut ihan erilaista taistelutahtoa, ja raivannut tiensä kärkeä kohti joukon hänniltä.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
688
Sijainti
EP

Hyvin puettu sanoiksi. Mitä muuten tulee tuohon Massa/Stroll -asetelmaan, niin helppohan juuri kuskiksi nousseelle harmaavarpuselle on kokeneen pataan antaa. Ei se mitään todista, paitsi ettei Stroll ole mikään superlahjakastalenttitintti, kuten Verstappen. Mutta harva muukaan siellä on. Kasvua ja kehitystä on tapahtunut niistä ajoista.

Sellainen vaikutelma minullekin on tullut, että Strollilta puuttuu se tappajan vaisto. Ei näytä kynsiä eikä hampaita missään tilanteessa, ei edes haastatteluissa. Onko sitten niin rauhallinen luonne vai mikä, mutta lapanen vähän on.
 
Kyllä Stroll Ihan hyvä keskikastin kuski on. Ja mainettaan parempi F1 kuski. Mitä Massaan tulee niin kuitenkin oli todella nopea hyvä päivänä ja ihan kelpo mittari rookie kuskeille.
 
ikuinen kakkonen

Well-known member
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
556
Sijainti
Vyborg
Ajoihan Stroll jopa palkintopallille Williams tasoisella autolla vuonna nakki ja peruna.
Joten ihan rattimies täytyy olla kuitenkin kun pystyi ajamaan Williams tasoisella autolla palkintosijalle, tosin onnella mutta kuitenkin.
 
Kyllähän onnella on ollut aina sijansa 2014 jälkeen, jos palkintopallille on ajettu Mersu-Ferrari-Red Bull kolmikon ulkopuolelta. Siksi aika mahtavaa, että viime kaudella Alpha Taurilla ja Racing Pointilla ajettiin voittoon. (y)
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
8655
Superlisenssi ei olisi vanhentunut kuitenkaan, joten oppimisen kannalta olisi ehkä ollut järkevämpää ajaa kausi 2017 F2:ssa ja samalla olisi voinut vedellä FP1-ajoja.

Stroll on kuitenkin löytänyt ihan hyvin varmuutta tulokaskauden jälkeen, ja sateellahan hän on tuntunut viihtyneen erinomaisesti.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
1352
Stroll on varmasti kasvattanut paksun ulkokuoren kun on todennäköisesti koko uransa ollut silmätikkuna isän massien takia. Tämän takia varmaan pitää melko matalaa profiilia.
Tulokset ovat kuitenkin todella asiallisia verrattuna vaikka nykykuskeista Latifiin. Ihan menee siellä Giovinazzi-Ocon tasolla mielestäni.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Ajoihan Stroll jopa palkintopallille Williams tasoisella autolla vuonna nakki ja peruna.
Joten ihan rattimies täytyy olla kuitenkin kun pystyi ajamaan Williams tasoisella autolla palkintosijalle, tosin onnella mutta kuitenkin.
Täysin merkityksetön tulos, kun Massa olisi voittanut samaisen kilpailun ilman teknistä vikaa. Ei kukaan kehu Bottastakaan hyväksi sillä perusteella, että hän ajaa Mersulla palkintosijoille.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
688
Sijainti
EP
Täysin merkityksetön tulos, kun Massa olisi voittanut samaisen kilpailun ilman teknistä vikaa. Ei kukaan kehu Bottastakaan hyväksi sillä perusteella, että hän ajaa Mersulla palkintosijoille.
Mutta osasi silti hyödyntää paikan, kun sellaista tarjottiin. Eräs hyvänä kuskina pidetty ei sitä ole onnistunut tekemään.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Mutta osasi silti hyödyntää paikan, kun sellaista tarjottiin. Eräs hyvänä kuskina pidetty ei sitä ole onnistunut tekemään.
"Osasi hyödyntää paikan." Stroll ei kirjaimellisesti tehnyt muuta kuin toi auton maaliin. Oli täysin auton (ja ylivoimaisen moottorin) varassa, että vauhti riitti tuollaiseen. Strollihan lisäksi hävisi yhden sijoituksen maalisuoralla, joten se siitä "osaamisesta". Siitä edeltä keskeytti ainakin neljä kuljettajaa, jotka olisivat vieneet Strollin podiumin maaliin asti selvitessään. Lisäksi vielä Hamilton ja Vettel kärsivät vähäisemmistä ongelmista, jotka pudottivat heidät Strollin taakse.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
627
Tuossa varmaan viitattiin erääseen Hulkenbergiin. Ei välttämättä mikään maagisin suoritus Strollin podium Williamsilla, mutta aina se jotain vaatii kuitenkin auto tuoda palkintopallilla maaliin. Totta kai nuo heikommalla kalustolla ajetut vaatii myös aimo annoksen onnea ja sattumia, mutta silti on kuskeja, jotka noita tilaisuuksia onnistuu hyödyntämään ja sitten on niitä jotka ei.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
No se on aika erilainen asia, jos Hulkki spinnaa tallin johtavana kuljettajana (= painaa kovaa ja ajaa limitillä) ja missaa siksi podiumin. Rauhassa körötellyt Stroll hukkasi koko osakilpailun voiton, koska oli liian hidas. Lisäksi hän vielä sössi kakkospaikan aivan viimeisten sekunnin kymmenysten aikana ennen ruutulippua. Ja jotkut täällä hehkuttavat moista suoritusta. :poop:
 
Viimeksi muokattu:

ikuinen kakkonen

Well-known member
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
556
Sijainti
Vyborg
No se on aika erilainen asia, jos Hulkki spinnaa tallin johtavana kuljettajana (= painaa kovaa ja ajaa limitillä) ja missaa siksi podiumin. Rauhassa körötellyt Stroll hukkasi koko osakilpailun voiton, koska oli liian hidas. Lisäksi hän vielä sössi kakkospaikan aivan viimeisten sekunnin kymmenysten aikana ennen ruutulippua. Ja jotkut täällä hehkuttavat moista suoritusta. :poop:
Mutta Stroll on sentään ajanut muutamia kertoja palkintopallille, toisin kuin esim Hulkenberg joka ei edes päässyt urallaan podiummille, joka kolaroi Hamiltonin kanssa 2012 Brasilian sateella kun oli varma palkintosija tarjolla.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
1352
Hülkki on malliesimerkki korkeimman kastin kuljettajasta jonka ura meni hukkaan, enkä puhu muutaman podiumin menetyksestä vaan siitä että joutui B-luokan autoilla ajelemaan.

Russellilla äkkiä sama kohtalo jos ei parin vuoden sisään pääse Mersulle. Sieltä noustaan johonkin Astonille tai McLarenille muuten ja sinne sitten jäädään katsomaan junan perään.
 
Ylös