Ferrari 2026: Kuskien pitäisi puhua vähemmän ja markkinoida autoa lujempaa

Hamiltonilla selittelyn makua. Samalla tavalla hävisi Russelille viime vuonna ja nyt on ikä hidastanut lisää. Russell ja Leclerc ovat huippunopeita kuskeja, jotka arvostan samalle tasolle. Sainzin vaisuus ihmetyttää enemmän. Tosin oli Bahrainissa Albonia parempi.
 
Näin tuon Hämiksen haastattelun. Sanoi että Brembot ihan eri kuin Mersun jarrut. Ja toki tuo moottorijarrutus toinen asia. Kertoi että säädöt on Clercin kanssa ihan eri ja Kalle ei edes paljoa niitä muuta viikonlopun aikana. Sanoi että on ihan eksyksissä.
 
Sitähän se Hamiltonin säätäminen on viimeaikoina ollut. Eksyksissä. Yrittää hakea parempia säätöjä, vaikka ei taidot riitä enää kääntämään autoa.
 
Nythän se kertoi keksineensä, että miten autolla ajetaan ja se tuntui näkyvän selvästi myös kisassa. Tosin katselaan nyt vielä pari kisaa, että mihin suunta menee.
Aika erilaiselta nämä moottorit varsinkin vaikuttavat olevan, kun katso myös Sainzin tilannetta, joka pikkuhiljaa alkanut myös näyttämään sopeutumista. Ihan moottorijarrutuksen käytöstä lähtien täytyy muuttaa omaa ajamistaan, toinen iso on varmasti jarrut, kun aika erilaiset kaikin puolin näillä valmistajilla.
 
No ihan hyvin Ocon tottunut Rellun koneista Ferrarin myllyllä ajamaan. Pitänyt lahjakkaan tallikaverinsakin aisoissa.

Hamiltonia nyt tämä testikuskin viittaa painaa, jo neljättä kautta peräkkäin...
 
Varmaan on ihan totta että Lewiksella on jo se terävin huippu takana päin ja mahdollisesti sopeutumiskyvyssäkin on eroja. Mutta muistetaan nyt silti että on siellä myös tallikaverina yksi sarjan nopeimmista, eikä Lewis nyt ihan tolkuttomasti ole vauhdissa ollut jäljessä. Ei nyt mikään katastrofilalku, odotin ehkä jopa pahempaa.
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan on ihan totta että Lewiksella on jo se terävin huippu takana päin ja mahdollisesti sipeutumiskyvyssäkin on eroja. Mutta muistetaan nyt silti että on siellä myös tallikaverina yksi sarjan nopeimmista, eikä Lewis nyt ihan tolkuttomasti ole vauhdissa ollut jäljessä. Ei nyt mikään katastrofilalku, odotin ehkä jopa pahempaa.
Ei tosiaan voi katastrofiksi kutsua, ja olen positiivisesti yllättynyt että suht lähellä Leclercciä on oltu, jota pidän kanssa todella kovana mittarina. Nyt Japanissa ja Bahrainissa tuli vähän rumemmin tukkaan, mutta katsotaan oliko vain pieni notkahdus reippaan alun jälkeen.
 
Sitähän se Hamiltonin säätäminen on viimeaikoina ollut. Eksyksissä. Yrittää hakea parempia säätöjä, vaikka ei taidot riitä enää kääntämään autoa.
Unohtanut jo Georgen opit, kun viime kaudella mies löi nyrkkiä pöytään ja käski Mersua lopettamaan olemattomien täydellisten säätöjen etsimisen ja keskittymään kehitystyöhön.
 
Onhan tuo vähän huvittavaa kun 18-vuotias rookie Antonelli pöllyttää Hamiltonia radalla ilman sen ihmeellisempää vikinää ja sedät Hamilton ja Sainz voivottelevat kun on niin paljon uutta opeteltavaa.
 
Mikä on Alonson selitys? Tuttu auto ja moottori, ja Williamsilla pyyhitään persusta.
 
Mikä on Alonson selitys? Tuttu auto ja moottori, ja Williamsilla pyyhitään persusta.
Stroll on käyttänyt alkukaudesta paikat sillä välin kun Alonso täräyttää asvaltin soralta seinään ja seuraavassa kisassa tekninen keskeytys. Taitaa vanhuus sielläkin vaivata, varsinkin kun katsoo kuvaa niin kaveri näyttää olevan päikkäreitten tarpeessa. Täyttääkö se Alonso 44v tänä vuonna ja ensi vuosikin pitäisi vielä jaksaa
7ba12f9ac42e6c6bff422bd3b9af5c93.jpg
 
  • Like
Reaktiot: SJ
Onhan tuo vähän huvittavaa kun 18-vuotias rookie Antonelli pöllyttää Hamiltonia radalla ilman sen ihmeellisempää vikinää ja sedät Hamilton ja Sainz voivottelevat kun on niin paljon uutta opeteltavaa.
Enemmän se Antonelli on Mersulla ajanut kuin Hamilton Ferrarilla. Lisäksi voisi kuvitella olevan helpompaa omaksua auto ja sen vaatima ajotyyli kun ei tarvitse ensin opetella irti vanhoista tavoista.
 
Enemmän se Antonelli on Mersulla ajanut kuin Hamilton Ferrarilla. Lisäksi voisi kuvitella olevan helpompaa omaksua auto ja sen vaatima ajotyyli kun ei tarvitse ensin opetella irti vanhoista tavoista.
Toisella on melkein 20 vuotta kokemusta ykkösistä ja toisella yksi kausi F2:sia. Uskaltaisin väittää että pikkuformulat toimivat hieman eri tavalla kuin Mersun vs Ferrarin myllyt että kyllä siinäkin on opettelua. Luulisi etu olevan kokeneella. Kuskit vaihtavat jatkuvasti tuoleja ja moottoreita, mutta jälleen kerran tästä tehdään suuri numero Hamiltonin kohdalla. Samainen kaveri vielä hetki sitten paukutteli henkseleitään että olisi laittanut Verstappenin ahtaalle Perezin tuolilla. Yeah right, kaikki aika olisi menny perehdytykseen ja liian vaikean auton ihmettelyyn.
 
Kyllä mä luulen ja uskon, että Hamilton tuolta vielä nousee siihen Clerckin kantaan. Hoksaa vaan, mitä tarvitsee säätöjen suhteen tehdä, niin pääsee hakemaan sitä balanssia. Kuten tuolla aiemmin kirjoittelin, niin Calle tekee vähän muutoksia setuppiin viikonlopun aikana. Mikä eroaa mm. siinä, mitä Red Bull tekee Maxin autolle useastikin perjantain ja lauantain välillä.
 
Viisainta mitä luis voisi tehdä on lopettaa setuppien kanssa puljaaminen ja alistua lerkin kakkoseksi. Vähitellen tottuu ajamaan olemassa olevilla säädöillä paremmin, saa autosta enemmän irti, ja pystyy antamaan tulitukea lerkille.
 
  • Like
Reaktiot: SJ
Kyllä mä luulen ja uskon, että Hamilton tuolta vielä nousee siihen Clerckin kantaan. Hoksaa vaan, mitä tarvitsee säätöjen suhteen tehdä, niin pääsee hakemaan sitä balanssia. Kuten tuolla aiemmin kirjoittelin, niin Calle tekee vähän muutoksia setuppiin viikonlopun aikana. Mikä eroaa mm. siinä, mitä Red Bull tekee Maxin autolle useastikin perjantain ja lauantain välillä.
Varmasti, nähtiinhän se jo sprinitissä, että miten kulkee, kun auto osuu hanskaan. Vasta pari kisaa uudessa talissa/autossa.
Ja viime vuotiseen säätövirittelyyn verrattunahan tämä on jo kuin yö ja päivä
 
Missä ovat nyt ne eläinaktivistit, jossa tallipäällikkö on syypää Hamiltonin kokeiluihin ja miten vertailua ei voida tehdä tallikaveriin?
Kyllähän tämä itse vinkui, että ei halua niitä tehdä, Toto ym kertoi tämän niitä takevan ja Russell lopulta sanoi myös, että pakko tallin ne lopettaa ym ym.

Mutta otinkin vain kantaa siihen, että varmasti löytyy vauhti, kun pääsee sinuiksi auton kanssa, kuten nähtiin jo väläyksiä
 
Itsekin uskon että tämä ei ole parasta Hamiltonia vielä ja totta kai voi olla huuli pyöreänä uudessa ympäristössä. Koko talven pyörinyt hype aikamoista verrattuna Schumacherin vastaavaan kun saapui Maranelloon ja otti homman haltuun, mutta että kaikki tämä hype siitä että Hamilton tulee jatkamaan siitä mihin Mersulla jäi eli setupit sitä ja balanssi tätä, tätä varten Ferrari tuskin goattia palkkasi. Ottamalla tämä kausi turpaan Leclerciltä niin Hamilton on maaefektiaikakaudelta ottanut neljästä kaudesta kolme turpaan, joka kertoo karua kieltä hänen sopimattomuudesta kyseiseen aikakauteen eikä ole sattumaa että talli kuin talli niin siellä on samalla kaverilla samat ongelmat ja pitäisi vertailuissa huomioida sitä ja tätä milloin missäkin. Red Bullikin tällä hetkellä koelaboratorio siinä mitä Hamiltonkin kokenut Mersulla.

https://x.com/Planet_F1/status/1912234471589573073?t=M4r5D_EW4tRa7uffyH7qag&s=19
 
Viimeksi muokattu:
Ylös