Jaahas viestini sitten poistettiin. No juu myönnetään olihan siinä voimasanoja, mutta ei nyt niin älyttömästi kuitenkaan ja ihan asiaa se sisälsi. Luulisi myös olevan ymmärrettävää noiden tapahtumien jälkeen, että tunteet hieman kuohuvat. No yritetään uudestaan, jos tämä kelpaisi:
Häpeällistä, hävytöntä, naurettavaa ja säälittävää toimintaa Alonsolta ja Santanderilta. Ei pysty arvostamaan Alonsoa edes pikkuriikkisen kaiken sen jälkeen mitä tänä vuonna on tapahtunut, tämänpäiväiset itkut ja selitykset olivat viimeinen pisara. Massalta toivoin ja odotin kunnon taistelua ja pitkän haistattamista Domenicalille ja Alonsolle, so what, vaikka olisikin tullut kenkää, en jaksa uskoa, että Alonson kakkosena on kovinkaan mukavaa, etteikö tuo olisi kannattanut. Olisi saanut kuitenkin hyvät korvaukset mikäli fudut olisi tulleet, hienon voiton ja olisi voinut lähteä mairean hymyn ja asenteen ''siitäs saitte molot'' kanssa tallista. Respectiä olisi varmasti tullut monilta faneilta ja myös varikolla. Kovin nössöä oli toiminta tänään, toki tällaista osasi Massan kohdalla pelätä. Olisi edes sen oksettavan kuvan jättänyt väliin tjms. Ferrari (anteeksi Santander) on ajautunut käsittämättömän alas Oviedon apinan kanssa, viime vuosi oli jo melkoista puuhastelua ja räpiköintiä, mutta Massan ja erityisesti Kimin johdolla talli pysyi pinnalla, eikä vajonnut pohjalle. Säälittävää ja surullista, en voi käsittää, miksi Ferrari on antanut tämän kaiken tapahtua. Tai no Santanderin rahathan ne ilmeisesti painavat, Enzo Ferrari ei kyllä olisi antanut tämän tapahtua, nyt Dominopalikat ystävineen lokaavat tämän hienon ja legendaarisen punaisen tallin, toivottavasti eivät kuitenkaan onnistu siinä lopullisesti, mutta pahalta on näyttänyt ja aina pahenee. Ok, auto kulki Hockenheimissa pirun kovaa, että se puoli on kunnossa, mutta ei se paljoa ainakaan minua lohduta. Ei tässä löydä sanojakaan oikeastaan, ei ne voimasanatkaan auta.
