Formula 1 - 2010 - Korea: Kisa ja jälki jutustelut.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ToXiCiTy
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei kun se, että kisaa siirretään ei ole iso (eikä edes uusi) juttu, eikä sillä ole mitään merkittävää vaikutusta katsojien elämään. Kunhan valittavat, kun heidän viihteensä ei alkanut silloin kun he luulivat.

Entä, jos pimeys ehtiikin tulla ennen kuin kisa saadaan valmiiksi? Ihan sama? Turhasta valittavat?
 
Formulakuskina oleminen on joka tapauksessa henkensä kanssa leikkimistä.

No ei tuo nykyisellään ole sen vaarallisempaa kuin taksikuskin homma jossain vähän Suomea vaarallisemmassa maassa. Ei tuonne kuole ellei todella sattuman kaupalla saa rengasta päähänsä.
 
Eikös tuo witmarssi ollu ihan oikeessa , että tämäkin aika vähennetään , nyt kun kisa on kuitenkin käynnistetty ??? Jos nyt oikein oon tajunnu , eli ei ole välttämättä aikaa ajaa koko kisaa , sitähän kaiketi tässä on haettukokö ?

Selostajien mukaan McLarenin tallipäällikkö ei ollut nykysääntöjen tasalla. Kello on heidän mukaansa pysäytetty. Jälkeen haastateltiin jotakin asiantuntijaa, joka myös kertoi näin olevan. Eli aikaa on, valoa ei välttämättä.
 
Jahas, kymmenen minuutin päästä jatkamaan safetycar-kisailua. No, onneksi sadekelin renkaita on pakko käyttää, niin ei päästä taktikoimaan :o

Noissa oloissa olisikin melkoista taktikointia lyödä slicksit tai välikelit alle. Kovalla yrittämisellä saattaisi pysyä radalla turva-auton takana.
 
Juosten kustu rata lienee syy tähän farssiin koska eihän tuolla vettä edes sada.
 
"These cars are the best vacuum cleaners in the world" BBC, on se hyvä:tongue:thumbup:
 
Ongelmallinen tilanne myös kotikatsojille.. Nettikaista ei riitä kahteen asiaan, streamin pyörittämiseen sekä NBA 2k11:n pelaamiseen netissä. Luotanko siihen, et tää paska joskus viel alkaa ja väijyn ruudun äärellä sitä kun äijät pelaa taskubilistä ja jauhaa paskaa mekaanikkojen kanssa, vai alanko pelaamaan virtuaalikorista.. paha paha:D

No, annetaan vielä mahdollisuus. Kyll' siellä on hyvät mähinät tiedossa jos noi radalle joskus viel uskaltaa. Toki väritettyjä juttuja, mut kun on kuunnellut näit oikein old school -juttuja Kekeltä, niin tuskin tuohon aikaan oli edes vaihtoehto ettei mentäisi ajamaan, oli keli mikä hyvänsä ja riskit mitkä hyvänsä.

Tietyt riskit vaan kuuluu musta autourheiuun. Se, joka sitä ei hyväksy, niin sitten pitää miettiä omaa suhtautumistaa autourheiluun. Voihan lätkässäkin kuolla tai vammautua pahasti. Golffissakin voi kuolla. Mikä siis on ongelma tässä??
 
Aika erikoista, että Webber on siinä asemassa että voi vaikuttaa ajetaanko vai ei, ja hänen etunsa mukaista olisi että ei ajeta...
 
Noissa oloissa olisikin melkoista taktikointia lyödä slicksit tai välikelit alle. Kovalla yrittämisellä saattaisi pysyä radalla turva-auton takana.

Kyllä, tai ehkä sääntö koskeekin vain turva-autoa, kun race control siitä samassa lauseessa puhui :tongue:
 
vähän tuntuu siltä et tää ei oikeine tästä ja koko kisa jää kokonaan kesken
 
Harmittaa kun en ehtinyt lyödä vetoa siitä, että Kovalainen on 10 sakissa. Varma voitta jää saamatta.
 
Ylös