Formula 1 - 2013 - Australia - Kisa - Jälkilöylyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FinnishTifoso
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ymmärsin sen Hulkin homman siten, että auto vuoti polttoainetta ja sitä yritettiin korjata, mutta siitä huolimatta vuoto jatkui, joten eivät uskaltaneet ottaa riskiä ja lähteä ajamaan sillä. Lieneekö edes sääntöjen mukaan sallittua ajaa autolla, josta vuotaa polttoainetta? Kukaanhan ei niitä tulipalloja tuonne radalle tai varikolle halua.
 
Siinä vaiheessa kun varikon portti avattiin lähtöruudukkoon ajoa varten Hülkenbergin auto oli "osina", eli iso korjaushomma menossa. Eivät saaneet valmiiksi ennen portin sulkeutumista.
 
- Lotus: Komiaa!! Kimillä oli homma hanskassa ja pystyi hyvin pitämään renkaat elossa pitkien stinttien läpi. Siinä vähän Romainille mallia miten niitä kisoja voitetaan. Tässähän herää ihan kaikenlaiset toiveet loppukautta ajatellen.

- Ferrari: hyvä startti kauteen. Auto vaikuttaa tasaisen vahvalta ja Alonsolta tyypillisen varma suoritus. Mukava nähdä myös Massan säilyttäneen viime kauden lopun vireensä.

- Red Bull: vaikeuksia? Olin ihan varma että Vettel karkaa maisemaan, mutta eihän tuolla rengaskulutuksella voittoja oteta. "Huonosta" kisasta huolimatta podiumilla. Renkaista tosin sen verran, että moni on nyt todennut Melbournen olosuhteiden olleen aika erilaiset (kylmää) kuin mitä kauden aikana yleensä nähdään, joten Malesiassa saatetaan nähdä täysin erilaisia tuloksia. Webberin kotikisa meni aika tuttuun tyyliin.

- Mercedes: vähän niin ja näin. Okei olivat kahdella stopilla alkuun liikkeellä, mutta ei toi kisavauhti mitään ihan mieletöntä ollut. Ja olihan se viime vuodenkin auto vielä tässä kohtaa aika hyvä... Lewikselta ihan hyvä kisa, ja eikä Nico ainakaan vielä jäänyt tallikaverin jalkoihin.

- Force India: mitämitä?!? Piti hieraista pariin kertaan silmiä kun Sutil mukamas johti kisaa. Hyvä startti kauteen ja olivat selkeästi keskikastin kärjessä.

- McLaren: aikamoista, eiköhän ne tuolta vielä nouse. Kuskeilta aika meh suoritus, mitä Button väläytti jossain kohtaa aika-ajoja ja raapi pari pistettä.

- Toro Rosso: yllättävän hyvää kyytiä. Veikkailin näitä sinne uusien tallien eteen.

- Sauber: Hulk ei päässyt edes liikkeelle ja Gutierrez oli aika hidas. Pakko parantaa.

- Williams: surkeassa jamassa. Auto on oikeasti hidas, ja Maldonadolla oli konseptit täysin sekaisin. Bottakselta varmaa ajoa sinne mihin tuolla kotterolla nyt on mahdollista ehtiä.

- Marussia: Caterham on lyöty. Ainakin toistaiseksi. Bianchi on kyllä vakuuttavan nopea kaveri.

- Caterham: ei taida Heikille tulla ikävä.
 
Sekin on sanottava, että Kimin voitto tuli oikeastaan aika puskista. Aika-ajo oli ihan samanlaista nysväystä kuin ennenkin, ensin jännätään (oikeasti) että pääseekö Q2:een, sitten jännätään pääseekö Q3:een ja sitten katsellaan että olisiko riittävän monta sellaista jotka säästää renkaita tms. jonka seurauksena Kimi voisi olla esim. 7:s. Kisa käyntiin, normistartti (=hyvä startti), Vettel karkuun, kaikki viittaa siihen että tämä on ns. peruskisa joka päättyy Vettelin voittoon ja Kimin viidenteen sijaan.

Ja sitten homma lähtikin aivan toisille raiteille :alppu:
 
Varmaan tuossa tarkoitettiin sitä että samoin kuin voiko Webberillä aina olla autossa vikaa kun kusee startin.
 
Hetken jo aloin ihmettelemään Kimin poikkeuksellisen positiivisia lausumuksia auton suorituskyvystä. Aika-ajonkin jälkeen Kimi sanoi että hyvin kulkee Lootus sateellakin. Kimi on jatkuvasti kehunut autoa ja aloin todella miettimään että onkohan nyt joku ässä hihassa ja vauhti piilossa. Kimille on tärkeää että ne säädöt on just eikä melkein. Ennen sitä vikaa aika-ajo vetoa kimi tuhlasi aikaa pilttuussa vielä säätämässä autoa aika-ajon kustannuksella. Kun auto on tehty Kimin toiveiden mukaan niin jälki on murskaavaa. Kimi myös tietää ettei aika-ajossa jaeta pisteitä. Q1 ja Q2 on turha riehua itteensä pihalle ja tuhota autoa. Hyvä Kimi!
 
Pakko nostaa esiin tuo Sauber. Mitä ovatkaan tehneet kun ovat päästäneet Kaksi hyvää kuskia menemään Koba ja Perez. Ennustan Sauberille hyvin hankalia aikoja. On ihme jossei Kamui saa paikkaa jostain vielä kuluvan kauden aikana.
 
Varmaan tuossa tarkoitettiin sitä että samoin kuin voiko Webberillä aina olla autossa vikaa kun kusee startin.

Mclaren toimittaa ECUt joka autoon ja ne on koodattu uudestaan ensi kautta varten, joten niissä on bugeja. Horner oli hieman vihainen tästä haastattelussa.
 
Pakko nostaa esiin tuo Sauber. Mitä ovatkaan tehneet kun ovat päästäneet Kaksi hyvää kuskia menemään Koba ja Perez. Ennustan Sauberille hyvin hankalia aikoja. On ihme jossei Kamui saa paikkaa jostain vielä kuluvan kauden aikana.

No omissa kirjoissa Hulkenberg on kovempi kuski kuin Kamui tai Perez.
 
Autosport:
"Something felt wrong with my car, so I have to sit down with the team and analyse where the issue came from," said Grosjean.´

Vali vali. Ettei vain tarvitsisi analysointiin taskupeiliä.

Sanoohan sen kyllä järkikin että ei Grossu sentään noin huono ole.
 
Mun mielestä Jules Bianchi oli koko viikonlopun paras tulokaskuljettaja. Täysin omassa luokassaan tässä jämätallien sarjassa niin aika-ajoissa kuin kilpailussa. Bottas sitten toiseksi paras. "Maldon" kepitys oli upea juttu, mutta taakse ei jäänyt yhtään keskikastin autoa ja kierroksellakin tuli jäätyä.

Gutiérrez oli selkeä pettymys, Chilton ja VDG suht odotetusti tasavahvoja keskenään taistelun kääntyessä niukasti britille.
 
Mun mielestä Jules Bianchi oli koko viikonlopun paras tulokaskuljettaja. Täysin omassa luokassaan tässä jämätallien sarjassa niin aika-ajoissa kuin kilpailussa. Bottas sitten toiseksi paras. "Maldon" kepitys oli upea juttu, mutta taakse ei jäänyt yhtään keskikastin autoa ja kierroksellakin tuli jäätyä.

Gutiérrez oli selkeä pettymys, Chilton ja VDG suht odotetusti tasavahvoja keskenään taistelun kääntyessä niukasti britille.

Bianchi näytti, että Max Chilton ajelee ihan väärässä sarjassa. Hieno kisa.
 
Pakko kerrankin antaa krediittiä media uutisoinnille Kimin ja Lotuksen suhteen. Nimittäin täysin ylivertaisessa iskussa ovat mies ja auto tällä hetkellä. Helpoin voitto, kuten Kimi totesi. 0,5s-1,0s olisi vielä varastosta löytynyt tarvittaessa lisää vauhtia. Malesiassa vielä helpompaa. Kyllä on tulossa loistava kausi :thumbup:
 
Loistava kisa! On se Kimi kova jätkä. Toivottavasti Lotuksen luotettavuus on samalla tasolla, kun viime kaudella. Huippukausi taas tulossa.
 
Tuleepa raastavan pitkät 4-5 päivää. Malesian lämmöt ja Lotus & Kimi tikissä = Odotukset korkealla. :ahem:
 
Heti kun Kimi on vapaana niin voittaa kaikki. Toivottavasti se ei palaa yhteen ainakaan tän kauden aikana. Ainut uhka on se, että Sutil tulee kaapista ulos ja vapautuu ja näin ollen pesee myös Kimit :wink:
 
Kyllähän Ferrarin raaka nopeus oli tällä kertaa ihan omaa luokkaansa.

Alonso oli ainakin eri mieltä. Vauhti Kimiä vastaan ei olisi missään vaiheessa riittänyt. Räikkösellä taisi olla loppupeleissä aika helvetisti vauhtia reservissä...
 
Ylös