Formula 1 - 2014 - Venäjä - Kisa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uuci
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Alonson stoppi oli todella pitkä ja heti perään Rosberg ohitti Kimin, joten johan alkoi tapahtua.
 
Ferrarille taas hienoa mainosta. Ensin kuvataan Alonsoa, jonka varikkopysähdys menee aivan pieleen ja seuraavassa kuvassa näytetään, kun jo varikolla kerran käynyt Rosberg ohittaa Kimin, jolla ei ole edes pysähdystä vielä tehtynä...
 
Olis tosi iso harmi. Upea 8. sija vaihtuisi 10. sijaan. Olisi siinä pettymyksessä sulattelemista!!

Lähinnä että pääsis ohi noista edessä olevista. Ja miten sää jaksat mussuttaa yhdestä kuskista täällä jatkuvasti. Mee ulos vaikka.
 
Räikkönen on noissa starteissa ehkä vähän liian "vanhan liiton miehiä", eli ei aja sillä tavalla röyhkeästi kuin nämä nuoremmat uuden polven kuljettajat. Tuntuu että aina jää pussiin sen takia kun ei vaan paina riskillä väkisin jokaiseen pieneenkin väliin joka aukeaa.
Toi tuli mieleen mullakin. Jos ajaisivat 70- tai 80-luvun autoilla, niin suuri osa muista kuskeista telois itsensä kauden aikana hengiltä tai muuten ajokelvottomaan kuntoon.

Ferrarilla näemmä vaihdettu Räikkösen ja Alonson rengasporukat päittäin.
 
Se täytyy sanoa, että ei ole taktiikoissa juurikaan eroa, koska lähes kaikki kuljettajat tulivat suorittamaan stopin kahden kierroksen sisällä toisiinsa, mutta tärkeintä oli se, että Bottas pystyi pitämään Rosbergin takanaan stopin jälkeen.
 
Olis tosi iso harmi. Upea 8. sija vaihtuisi 10. sijaan. Olisi siinä pettymyksessä sulattelemista!!

Kai ymmärrät, että alat jo aika säälittävältä kuulostaan tuon agendas kans. Modethan ei toki sun juttuihin puutu, mut halusin vain kertoa sulle tämän, mikäli et jostain syystä itse asiaa kykene ymmärtämään. Olet jo mielipiteesi kertonut, ei sitä tarvi koko aikaa toitottaa ;) Harvemmat myöskään on asiaa kiistänyt, joten viestittelysi on yksinpuhelua.
 
Nyt pitäisi vaan saada Alonso painostamaan Hamiltonin auto rikki niin tämähän näyttäisi ihan hyvältä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös