Kimin omasta mielestään taisi kierros onnistua kun ei ollut uskoa sijaansa. Kyllä se olis jo aika jäädä eläkkeelle, ei ollut edes minkäännäköistä ongelmaan vehkeissäkään kaiketi?
Lähinnä naurattaa
Ei ole väliä vaikka olisikin. Kimin maine on mennyt jo aikoja sitten ja samalla todennäköisesti jatkodiili.Autossa ei kuulemma vikaa sanoivat Sky:llä.
Tältähän se haiskahtaa. Ajoi ihan okei kierroksen ja luuli, että riittää jatkoon. Kellossa oli kuitenkin vielä puoli minuuttia ja aikaa vetää toisen perään, mutta ei.Kimi jätti ajamatta viimeisen kierroksen ja tuli varikolle kun muut paransivat aikojaan. Kun on tiedossa että rata paranee kokoajan niin kuskin pitää ajaa hana pohjassa ruutulippuun asti vaikka varikolta ei mitään inffoa tulekkaan.
Siellä missä miehet ratsastaa, ei voi lampaat laiduntaa.
Ei ole väliä vaikka olisikin. Kimin maine on mennyt jo aikoja sitten ja samalla todennäköisesti jatkodiili.