Kimi kärjessä, torille?
Kimi ajelee enemmän radan ulkopuolella kun radalla, asioita kaivoon?
Aika moni tuntuu tuossa ekassa ja vikassa käyvän vähän ulkona.
Hamilton ainakaan tuskin kauheasti säästeli, kun ei millään pysynyt radalla edes yhtä kokonaista nopeaa kierrosta.
Kannattaisikohan joskus kokella Kimin kohdalla sellasta, että viimeiseen osioon pehmeät alle ja heti radalle ja sen verran bensaa, että riittää session loppuun saakka?
As in, kokeltaisiinkin löytää hyvä kiekka enemmän kisatyylisellä stintillä, koska kisoissa Kimi yleensä saa renkaat toimimaan.
IMO Kanadan vika kiekkakin oli sen näköinen, että luisui ja paljon. Olisi ehkä pystynyt päihittämään Niconkin ilman kys. ongelmaa. Ehkä Vettel olisi niin tehnytkin, who knows.
Olis kiva pitkästä aikaa nähdä kahden eri tallin kisaavan kisan voitosta, ja ihan hyvältähän tuo näyttää juuri nyt.
Kimi vetää varsin vertailukelpoista kisasimua Mersuun nähden ja radiossakin sanotaan että bensankulutus on täydellistä. Kaiken tämän lupaavan vauhdin voi toki pilata vaikka aika-ajojen eka osiossa vetämällä hiekoille jumiin.
Suhteessa muihin kisaa ajaviin. Mikähän järki olis isolla bensalastilla ja/tai kulutetuilla renkailla ajaa AIKA-AJOA?Saa olla melkoinen supersankari, että niin hyvin ajaa "lämmettyään", että pärjäis aika-ajossa paskoilla renkailla. Nykyään ei taideta kisassa pahemmin "Aika-ajo -kierroksia" ajella, koska renkaat.
Kyllä sille on ihan syynsä ettei noin tehdä. Se ei ole nopein tapa.Isolla bensalastilla? Eihän tuossa edes ehtisi ajaa kuin joku 5-6 kiekkaa. Ja eikös nuo pehmeätkin muutaman kovan kierroksen kestä?
Mersu veljesten vauhdista vois heittää ainoastaan kysymyksenä että onko "Hammer Time" ohi ?
Tämä rata kun vaikutaa olevan aika vaikea Lewikselle.
FP2
Kimillä kovaa siis todella kovaa yritystä. Melkein kuin ennen vanhaan. Tätä Kimiä on ilo seurata. Ei tuossa aina käy niin kuin halutaan mutta tuo asenne että kaadutaan saappaat jalassa on se mistä minä pidän.
Minä en taas tykkää yhtään. Häslää ja yliyrittää, vaikka puhtailla kierroksilla saisi yleensä ihan hyvän tuloksen.
Niin pitää herkoissa tehdä, etsiä rajoja. Hamilton tekee niin aina ja tuloksetkin ovat olleet sen mukaisia sitten aika-ajossa, tietää tarkat jarrupaikat jne. Räikkönen ajaa yleensä puhtaasti harkoissa, aika-ajossa hakee sitten rajoja ja tulee virheitä.
Toi nyt on niin perusasia että ei kai talli tai kuski voi tajuta tollasta siinä vaiheessa kun Kimikin on ollut kuninkuusluokassa jo puoltoista vuosikymmentä (ja Ferrari vielä vähän pidempään).Tämä on muuten aivan totta. Jospa tämä ois nyt tajuttu Kimin puolella tallia ja auttais osaltaan aika-ajosuorituksia.