Formula 1 - 2015 - Monaco GP - Aika-Ajot

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Näytti siltä, että Kimi olisi vetänyt q3:sen nopeimman vetonsa suoraan lämmittelykierroksen jälkeen.. oliko näin? Jos oli niin voi taas ihmetellä tuota taktiikkaa, sillä ensimmäiset kaksi osiota tehtiin aina alle ns.roskakierros, jolloin saatiin rengaslämmöt ylös ja nopeampi aika. Muut tekivät näin myös q3:sessa. Vielä, kun taas joutui ajamaan hitaamman perässä nopean yrityksen niin näinhän siinä sitten käy. :thumbdown
Kimi ajoi lämppärin q3:ssa, aika tuli toisella kierroksella. Kolmas lähti Sainzin perässä, tiedä sitten oliko sitä tarkoitus ajaa vai ei. Muut ajoi nopeimpia ilmeisesti kolmannella kierroksella. Kimin oli pakko ajaa se 2. kierros jo lipulle asti, koska ensimmäisellä rengassetillä ei tullut kunnon aikaa lainkaan. Ei Monacossa kannata riskeerata, että jää 10 ruutuun keltaisten lippujen takia.

Bottaksen aika-ajovedon ilmeisesti blokkaisi joku? Liekkö sitten teki virheenkin sillä vedolla, jonka jätti kesken.
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Niin. Kaikki muut hidastaa paitsi Kimi, joka vetää edellä ajavan konttiin kiinni. Tuntuu vähän, ettei ole kaverilla minkäänlaista pelisilmää noissa tilanteissa.
Jaa, jos Kimi on siellä jonon loppupäässä niin miten sieltä näkee jonon alkupäässä tapahtuvat asiat jos ei kristallipalloa ole, tai kisainssi ei tästä radioon sano?
 
Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Jaa, jos Kimi on siellä jonon loppupäässä niin miten sieltä näkee jonon alkupäässä tapahtuvat asiat jos ei kristallipalloa ole, tai kisainssi ei tästä radioon sano?
Kimin ei voi olettaa näkevän edessään olevaa autoa? Jo sen pitäisi olla tarpeeksi selvä merkki, ja riittävä, vaikka kärjessä olisivat ajaneet nilkka suorana koko kierroksen, ei se Kimiin olisi mitenkään vaikuttanut.

Sen voin nyt sanoa, että minua ärsyttää tässä Kimin tunaroinnissa lähinnä se, että Mersujen elämä helpottuu huomattavasti kun ei ole edes mitään varsinaista uhkaa useammasta autosta heille. Ja Vettelkin meni tunaroimaan toisen vetonsa Q3:ssa, olkootkin ettei onnistuessaankaan olisi Mersuja sieltä kärjestä tiputtanut.

Rosbergin sähellyksessä taas ärsyttää se, että Hamilton pääsee liian helpolla, etenkin kun onnistuessaan olisi ollut ainakin tällä radalla paalulla.
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Kimin ei voi olettaa näkevän edessään olevaa autoa? Jo sen pitäisi olla tarpeeksi selvä merkki, ja riittävä, vaikka kärjessä olisivat ajaneet nilkka suorana koko kierroksen, ei se Kimiin olisi mitenkään vaikuttanut.
Se edellä oleva auto on juurikin ainoa auto minkä näkee, mutta siihen edellä olevaan autoonhan se haitarihidastelu vaikuttaa juuri viimeisenä, ja silloin on jo myöhäistä reagoida asiaan (Kimi sai siis edellä olevan, olisko ollut Sainz, kiinni juuri silloin kun sai sen ensimmäisen vetonsa Q3:n lopussa ajettua maaliin, eli hidastelu olisi pitänyt aloittaa puoli kierrosta aiemmin. Maaliviivalla se oli jo myöhäistä, silloin oli jo viimeinen mahdollinen veto aloitettu.)
 
Viimeksi muokattu:

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla

Juuri näin. Eniten ihmetyttää se että varikko muurilla ei nähty tätä että Sainz tuli perä edellä vastaan Kimin nopealla kierroksella. Eikä reagoitu siihen.
Mikä typerintä niin Q3n ekassa vedossa Kimille kävi samoin Sainzin kanssa.
Mutta jostain syystä kotimonitorista nämä näki helpolla.
 
Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Eipäs se Ferrarin moottori pelastanut Sauberia, eikä Rellun kone pilannut Red Bullin aika-ajoja Monacossa.
Tämän on oltava sarkasmia nyt. Tai jonkinlainen captain obvious -hetki. Monacossa ei nykyformuloilla tuo moottori todellakaan ole mikään ratkaiseva tekijä. Downforceahan tuolla tarvitaan, ei "ylimääräisiä" heppoja.
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562

Monacossa downforcea tarvitaan vain jarrutusmatkojen lyhentämiseen. Mekaanisella pidolla on ratkaisevampi merkitys.
 
Luckyman

Well-known member
Liittynyt
18.10.2000
Viestit
825
Pirelli päättänyt koventaa supersoftia eikä toimi suoraan kellään. Camber-asetukset ja paineet hyvin rajattuja. Aivan täyttä kuraa koko firman toiminta. Lisää vain Mersun ylivoimaa ja Ferrarin riippuvuutta säästä
 
Viimeksi muokattu:

Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
Muistakaa Kimille potkujen antajat, että se Jäätelöauton korvaava kuski alisuoritti vielä enemmän ja oli tänään vasta 17:s,
eli saatatte joutua vielä pitkään kestämään Räikkösen vastatuuleen ajoa.

Toivottavasti huomenna on tapahtumia, ettei menis ihan haukotteluks taas.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Surkeaahan tuo Kimin aika-ajaminen on, eikä siihen liene näillä renkailla parannusta luvassa. Saa nähdä jatkaako mies edes niin kauan, että renkaisiin isompia muutoksia tulisi.
Ei niitä sopimuksia aika-ajomenestyksen mukaan kirjoitella. jatko on ihan muista syistä kiinni.
 
junnu146

Well-known member
Liittynyt
23.9.2009
Viestit
203
Kuinka kauan meinaatte odottaa että Kimi saa "tuurin" kohdalleen?

Räikkönen on kyllä jo nähty.

Mies yrittää vaan roikkua mukana rahan takia.
Ei se ole tyhmä joka pyytää.. vaan se joka maksaa:alppu:

Mut joo.. eipä näihin kimin aika-ajoihin enää edes pety, kun tietää et tätä on tulos joka kisaviikonloppu.. toivotaan et uusia suomalaisia tulee viel joskus sarjaan, bottaksestakaan ei näköjään ole mihinkään.
 
Spidey

Well-known member
Liittynyt
12.3.2015
Viestit
193

Bottakselle oli hiukan ruuhkaa ja muutenkin kävi pieni työtapaturma. Mielestäni Bottaksessa on ainesta vaikka mihin. Tämä oli kauden eka täysin penkin alle mennyt aika-ajo. Mies kyllä päihittää Massan pitkässä juoksussa.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Muistakaa Kimille potkujen antajat, että se Jäätelöauton korvaava kuski alisuoritti vielä enemmän ja oli tänään vasta 17:s,
eli saatatte joutua vielä pitkään kestämään Räikkösen vastatuuleen ajoa.

Toivottavasti huomenna on tapahtumia, ettei menis ihan haukotteluks taas.
Ainakin useampi seinäänajo kisassa tullaan näkemään mikäli historia toistaa itseään, mutta muuten tullaan näkemään jonoajelua.
 
Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Ainakin useampi seinäänajo kisassa tullaan näkemään mikäli historia toistaa itseään, mutta muuten tullaan näkemään jonoajelua.
Veikkaisin parin auton menevän solmuun keskenäänkin. Ei siellä kaikki malta varikkostoppeja odottaa, enkä sano, että (aina) pitäisikään.
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Jos vaikka saataisiin pitkästä aikaa ekaan mutkaan kunnon kaaos-kolari. Sääli vaan että Bottas olisi aika varmasti sitten mukana
kasassa. Toisaalta eipä valtsulla ole sijoituksiin muutenkaan mahdollisuuksia että sikäli sama jäädä ekaan mutkaan.
 
Turboruuvi

Well-known member
Liittynyt
23.3.2013
Viestit
1004
Erittäin random ja juuri siksi hyvä Ted's Qualifying Notebook.
https://www.youtube.com/watch?v=jYYc9EqIu-I
Euroviisukunkku Ruotsin kunkkukin siellä vilahtaa.
Ja jos joku haluaa nähdä miltä Damon Hill näyttää/kuulostaa kun on vetänyt vauhtia nenään, niin ajasta 10:00 eteenpäin....
 
Viimeksi muokattu:
Ylös