Formula 1 - 2015 - USA:n GP - Kisaennakot, liveseuranta ja jälkihöyryt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hila
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Osku taas aloitti "Ei kovinkaan mairittelevaa Kimille kun katsoo tallikaveria".
No turha karua totuutta on rupea pehmittelemään. Koko kausi ollut samanlaista.

Kimillä kaksi podiumia. Vettelillä jo pelkästään voittoja kolme kappaletta.
Kausi kuitenkin jo loppumaisillaan, niin ei enää voi mistään parin kisan sattumasta puhua kun vertaillaan näitä kavereita.
 
Kisassa voi tapahtua ihan mitä vain. No eikö Osku ole oikeessa, kyllähän taas oli surullinen päätös Kimin osalta. Kaksi virhettä ja kaksi kisaa.. Ehkä Kimi on tehnyt virheitä eniten kisoissa tänä vuonna urallaan, jotka on päättynyt keskeytykseen.

Osku itsekin sanoi seinään menosta että näin voi sattua kenelle tahansa, silti aloitti.
 
Toisilla on mäihää ja Suomalaisilla ei. Ricciardolla samassa mutkassa lähti lapasesta muttei niin pahasti kuin Kimillä. Hyvää kilvanajoa oli kyllä siihen asti. Vale taas rikkoi ihan itse auton etusiiven...
 
Kimille TC ja aktiivijousitus autoon,niin eiköhän se siitä..mukava maskotti tuolla Vettelin tallissa! :thumbup: Symppis kaveri."Ei tää ollu katastrofi"
 
Osku itsekin sanoi seinään menosta että näin voi sattua kenelle tahansa, silti aloitti.
No voihan niitä sattua, mutta kun Kimillä näitä mokia nyt vain tuntuu sattuvan aina paljon useammin kuin kellään muulla (huippu) kuskilla. Aika hassua mielestäni Oskarin sanomisista valittaa, kun ihan aiheesta noita Kimin esityksiä vähän kritisoi.
 
Toisilla on mäihää ja Suomalaisilla ei. Ricciardolla samassa mutkassa lähti lapasesta muttei niin pahasti kuin Kimillä. Hyvää kilvanajoa oli kyllä siihen asti. Vale taas rikkoi ihan itse auton etusiiven...

Juuri näin. Jännä juttu ettei Osku aloittanut kuinka Valtteri sai taas Massalta pataan ;)
 
Eli Vettel voittaa ja Iso-Mauri nostaa hänet Ascarin paikalle legendojen joukossa.
 
Juuri näin. Jännä juttu ettei Osku aloittanut kuinka Valtteri sai taas Massalta pataan ;)

Massa ja Valtteri ovat ajaneet suht tasaisesti eikä Bottas itse ole tehnyt tällä kaudella koko ajan virheitä. Saari kritisoi myös viime kisassa Bottasta, kun jättää oven auki.

Räikkönen - Vettel -taistoa ei kannata edes mainita, jos verrataan kuskien välistä tasaisuutta Williamsin kaksikkoon.
 
Nison pitää tiukassa tilanteessa kilkata hämmy pihalle jos tarvii.
 
No voihan niitä sattua, mutta kun Kimillä näitä mokia nyt vain tuntuu sattuvan aina paljon useammin kuin kellään muulla (huippu) kuskilla. Aika hassua mielestäni Oskarin sanomisista valittaa, kun ihan aiheesta noita Kimin esityksiä vähän kritisoi.

Täysin käsittämättömiä mokia vielä. Australiassa hätäili varikkopysähdyssä. Kanadassa "90sek". Itävallassa ajovirhe. Italiassa starttisähläys. Venäjällä aika pommi yritys. Täällä ajovirhe. Tässä on mitä äkkiseltään muistan. Huoh.

Kun vertaillaan tallikaveriin, niin muistaakseni yks huonompi kisa ollut? Bahrainissa vettel ajeli vähän miten sattuu ja myönsi sen itsekin. Lisätään vielä se, että Vettel voi tämänkin voittaa. Noloa Kimille. Ei voi muuta sanoa.
 
Viimeksi muokattu:
Miten helevetin kauan nuo taas hinkkaa tuon safety carin perässä?
 
Alonso ehti muuten ajaa koko letkan kiinni, kun mulla kierroksella ohitetuilla kesti niin kauan ottaa paikkansa turva-autoepisodin lopulla.
 
Ei voita, ei riitä vauhti Mersuille.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Mahtava kisa! Ainut harmitus se ettei suomalaisilla ja Alonsolla oikein mennyt putkeen. Alonso taitaa nilkuttaa joukon jatkona vielä?
 
Ylös