Hyvä Vapaa Harjoitus keskimäärin kaikin puolin. Tietysti eroa on joillakin talleilla toisiin talleihin nähden ja Red Bull yhdessä Toro Rosson kanssa vaikuttaisi jatkavan hyviä otteitaan. Haas myöskin joskin molempien kuljettajien parhaat yritykset menivät käytännössä pieleen liikenteen takia jolloin sijat olisivat saattaneet olla jopa parempia kuin olivat. Kimillä meni hyvin ja Valtterilla huonommin.
Mikäli kausi menisikin näin niin melkoinen paradoksi olisi kyllä kestettäväksi vaikka viime kauteen ja varsinkin kahta kautta aiempaan tilanteeseen nähden Kimin tilanne on nyt parempi kunhan ei vain keskeytyksiä tulisi. Stoffel Vandoornelta olosuhteisiin nähden menettelevä ensiajo. Viikonlopun onnistumisesta tietysti voi riippua erittäin paljonkin, mutta ei tilanne kyllä mielestäni aivan niin hälyttävä ole kun mitä usein tunnutaan puhuttavan kaverista.
Tietysti mikäli vielä Ian Roberts jatkaisi päätöstään Fernando Alonson ajojen kieltämisestä sarjan virallisena lääkärinä niin se olisi Vandoornelle vielä ylimääräinen bonus päälle. Se ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä. Selostuskin tuntui edes siedettävältä tällä kertaa kun Vilander oli painamassa Oskulle jarrua päälle. Vilanderilla ainakin kommentoinnit tuntuvat alkavan hyvin ja saa nähdä, että miten kehittyy.
Tähän asti lukuun ottamatta muutamia todella peräänantamattoman oloisia letkautuksia, joissakin asioissa erittäin tiukkoja mielipiteitä ja joidenkin keskikastin kuljettajien ajotason tuntemattomuutta huomioimatta Vilander on vetänyt todella hyvin kommentaattorina ja on omasta mielestäni jo aikaa sitten osoittanut hyvääkin ja huonoimmillaankin tyydyttävää asiantuntemusta nimenomaan taustaan nähden.
Renaultin jollakin kuljettajalla eli joko Palmerilla tai Magnussenilla ei mennyt nelosta kovempi vaihde päälle Vapaan Harjoituksen lopulla. Saattaa olla tilanteesta riippuen päivän ajot ajettu. Tai sitten vielä pääsee ajamaan kun on näin pitkä tauko välissä kun on.