Formula 1 - 2022 - 13 - Unkarin GP

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497
No nyt katsotaan taas niiden värilasien läpi. Hami ajoi kokeilu setupeilla koko alkukauden, jonka myös Russeli on itse sanonut ja kärsi näistä kokeiluista aikansa, kunnes auton kehityksen suunta löytyi ja pääsi myös enemmän sivuiksi vehkeiden kanssa. Ei niin mustavalkoista sekään.
Oleellisinta on se, että Bottaksen Mersu aikana auto ei koskaan, ikinä, milloinkaan ollut niin paska mitä se tämän kauden alussa on ollut. Hamilton selvästi kärsi alun ongelmista Russelia enemmän. Saattoi olla henkistä tai fyysistä kärsimystä, mutta oli kuitenkin.
No onneksi tässä on vielä runsaasti kisoja jäljellä, joten Russell pääsee mittauttamaan tasonsa iskuun päässeen Hamiltonin kanssa.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Vertailu Bottaksen ja Russellin välillä ei kestä päivänvaloa millään mittarilla; kauden puolivälissä edellä pisteissä ja tallin ainoa paalupaikka. Tässä kohtaa kautta viimeistään olisi tullut Bottaksen perinteinen taantuma mikä nyt näyttää jatkuvan Alfa Romeolla. Odotusarvoisesti Russellinhan pitäisi olla näin kauden puolivälissä Hamiltonin takana, mutta ajamalla ja pisteissä kuitenkin edellä. Russellilla on myös vapaampi työilmapiiri kuin Bottaksella; monivuotinen sopimus eikä ole seuraavaa junioria pari vuotta hengittämässä niskaan, puhumattakaan siitä että se hengittävä juniori on käynyt jo lyömässä luun kurkkuun Hamiltonin autolla. Tämän takia se ketsuppipullo aukesikin ja lokaa alkoi tulla maailmalla oikein urakalla että miksi Mersu ajattaa Bottasta kun siellä olisi Russelikin.

Harva tälläistä olisi osannut odottaa, onko se sitten Russellin hyvyyttä vai Hamiltonin surkeutta alkukaudesta. Onhan se selvää että kokenut Hamilton kuroo eron umpeen tai menee edelle pisteissä, koska Russelilla menossa vasta eka kausi Mersulla.
Tuli mieleen Boltterista, että mistähän johtuu että se alkukausi lähtee aina räjähtävästi käyntiin ja sitten jossain vaiheessa alkaa sakkaus ja sekoilu. Yleensä kauden puolen välin tienoilla juurikin. Jonkulainen ylikunto henkisesti tai fyysisesti? Että kroppa väsyy ja ajatus on sumeampi kenties?
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249

Sipuli ei kestänyt kun oli sopimus katkolla joka vuosi ja piti ajaa tuolista. Ymmärtäähän tuon. Mersu piti langat käsissä uhkailemalla Russellilla ja Oconilla joka kausi. Ocon siitä tippui pois pelistä, mutta Russell jäi hengittämään niskaan. Russell on siitä onnekas että hänellä tälläistä uhkaa ei ole, totta kai paineita varmasti tuo se että hänen pitäisi ottaa Hamiltonin viitta.

Mutta vaikea sanoa nykytilanteesta Alfalla kun tuntuu kuski ja tallikin alisuorittavan vaikka on soppari taskussa.
 
Niin mersulla oli tuo ainainen paine, mutta alfalla ei pitäisi sitä olla. Tuntuu taas olevan sama juttu. Zhou on alkanut näyttään rattimieheltä bottaksen rinnalla niin jotain vikaa on jossain.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Olisko ferkulla ollut mediumeja jäljellä Lecille?
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Olisko ferkulla ollut mediumeja jäljellä Lecille?
Ei koska oli ollut kahdet jo alla ja muutenkin rengassäännön täyttämiseen tarvis pehmeää tai kovaa. Medumilla oli vast 18 kiekkaa toista stinttiä ajaettu kun halusivat kovaa alle. Mediumit olis helposti riittänyt siihen asti että voi laittaa softin joka kestää loppuun.

Toki yrittivät puolustaa ratapaikkaa ja tulivat aikasemmin hakeen kovan seoksen, mutta virherviointi ja typerä semmmonen joka tapauksessa.
 
Vormulaniilo

Designer
Liittynyt
11.12.2021
Viestit
106
Mersu voi vielä nousta jopa haastamaan Redbullia tallimestaruudesta jos he todella saa paketin kasaan ja tykittää kaks kuskia pallille kauden loppuun saakka. Perez ei kyllä löytänyt yhtään vauhtia autostaan eikä Sainz vaan vakuuta kisamitassa.
 
Mää luulen kanssa, että Mersu vie kakkossijan tallimestaruudessa. Ferrari kusee itse hommat ja mersukaksikko pystyy niitä podiumeja nappaileen ohi perezin niin...

Max toki vie varmaan melkein jokaisen kisan. Niin vakuutttavaa on redbullin ja maxin suorituskyky tällä hetkellä, että jos luotettavuus toimii niin hankala kuvitella kuka muu pystyisi kisoja voittamaan ellei tule safety car lottoa tai sadekisoja tms arpajaisia.
 
odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
2005
Viimeisessä 10 kisassa kerätyt pisteet:

Verstappen 233
Perez 143
Sainz 123
Russell 121
Hamilton 118
Leclerc 107

On siinä Toki ne Ferrarin keskeytyksetkin välissä, mutta silti.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Sikäli kyllä ihan kiva, että Mersu on löytänyt vauhtia, niin voi sentään tosiaan tulla ihan hyvä vääntö vielä noista hopeasijoista niin kuskien kuin tallien kategorioissa. Maxin mestaruus nyt on käytännössä varma ja tuskin Perezkään niin pahasti pystyy alisuorittamaan että tallimestaruus menisi ohi.
 
Niinpä. Toki pienen oljenkorren jättäisin mersun merkkimestaruudella myös. Jos perez tosiaan alisuorittaa joka kisassa ja ailahtelee niin kuin yleensä tekee ja samalla mersukaksikko napsii 2-4 sijat niin äkkiä se etumatka alkaa pieneneen. Toki tähän en kyllä itsekään jaksa uskoa että perez sakkais niin pahasti, mutta pienen täkyn jättäisin ilmaan :D
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3666
Russel ajoi 2 Ferraria vastaan vs. Hamilton pystyi keskittymään vain oman kisan tuloksen maksimointiin. Medium-medium-soft on lähtökohtaisesti aina nopeampi kisassa jossa tehdään 2 stoppia.
Kyllä se soft medium medium on optimaalisempi strategia, ja sillä Verstappenikin voitti. Hamiltonin olivat laittaneet toiselle strategialla kun Russelin jotta tuurit menisivät ristiin.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1977
Sijainti
Vyborg
Hamilton päihitti jälleen Russelin ajamalla alun juuttumisesta ja Russelin paalusta huolimatta.
Ferrarin tilanne on jo täys vitsi taas perinteiseen tyyliin annettiin Maxille, ilmainen voitto väärillä renkailla.
Käy Leclerciä sääliksi:(
 
Viimeksi muokattu:

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
No nyt katsotaan taas niiden värilasien läpi. Hami ajoi kokeilu setupeilla koko alkukauden, jonka myös Russeli on itse sanonut ja kärsi näistä kokeiluista aikansa, kunnes auton kehityksen suunta löytyi ja pääsi myös enemmän sivuiksi vehkeiden kanssa. Ei niin mustavalkoista sekään.
Hamilton on myös ollut se joka on enemmän siitä pomppimisesta kärsinyt, ainakin puheittensa mukaan. Kenties tämä pomppinen on pakottanut Hamiltonin kokeilemaan eri setuppeja kun taas Russell on ollut alkukaudesta kuin kotonaan olohuoneessaan kalsarit jalassaan ja kädet munissa, mutta kalja lämmintä ja silti elämä hymyilee, koska takana on 3 vuotta Williamsilla.
 
Bladerunner

Well-known member
Liittynyt
24.11.2012
Viestit
286
Hieno kisa Verstappenilta taas ja vakuuttava Hamiltoniltakin. En liikaa soimaisi Russelia, ajoi voitosta ja oli pakko peilata muiden strategioita, nyt toimi Hamiltonin laariin, sai ajaa tuoreimmilla pehmeillä lopun ja se toimi. Ferrarin toiminta kyllä ihmetyttää, nopein auto muttei vaan saada kokonaisuutta toimimaan millään. Mutta Max, on tuo melkosen maksimaalista suorittamista kun suhteuttaa missä tallikaveri menee, niin kuin mennyt jo monta vuotta.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Mää luulen kanssa, että Mersu vie kakkossijan tallimestaruudessa. Ferrari kusee itse hommat ja mersukaksikko pystyy niitä podiumeja nappaileen ohi perezin niin...

Max toki vie varmaan melkein jokaisen kisan. Niin vakuutttavaa on redbullin ja maxin suorituskyky tällä hetkellä, että jos luotettavuus toimii niin hankala kuvitella kuka muu pystyisi kisoja voittamaan ellei tule safety car lottoa tai sadekisoja tms arpajaisia.
Minä taas veikkaisin että Ferrari ryhdistäytyy ja siellä skarpataan kauden loppupuoliskolla. En jaksa uskoa että noinkin legendaarinen firma törttöilisi ihan koko kauden taktiikoiden kanssa. Toki luotettavuus voi sakata edelleen, mutta en jaksa uskoa että kehittynyt Mersu puristaa ohi Ferrareista, jotka kuitenkin ovat edelleen gridin nopeimmat kärryt.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Russelin otteissa näkyy samat ominaisuudet kuin Williamsilla. Ajoittain loistava aika-ajoissa. Kisoissa keskinkertaisen osa suorittamista. Ei huonoa, mutta tasaista. Hamilton vakiintunut hieman nopeammaksi kisakuskiksi.
Keltanokka Mersun puikoissa, ylittänyt odotukset Hamiltonia vastaan. Kauden kisoista 60% takana ja Hamiltonin edellä pisteissä, milloin viimeksi Hamilton on ollut edes tallin heikompi kuski kauden ekalla puoliskolla?

Silloin kun Hamilton alkukaudesta oli keskittynyt enemmänkin naapurin mummon kuteiden varastamiseen ja pomppimis-propagandan keulakuvaan niin Russell maksimoi pisteet kisasta kisaan Red Bullien ja Ferrareiden jälkeen, silloin Mersulla ei ollut mitään asiaa heidän eteen. Nyt vasta Hamilton alkaa heräilemään horroksesta kun auto paranee ja palaamaan tasolleen ja kuroa eroa umpeen tallikaveriin. Ennen kautta huudeltiin Russellin pääsevän kakkoskuskiksi kuten Bottas, mutta nyt kun ei myllytetäkkään Hamiltonia koko kautta niin keskinkertainen. Sanoisin kaikkea muuta kuin keskinkertainen ja Russell ollut kauden ekan puoliskon yksi suurimmista onnistujista siinä missä Verstappenkin.

Tällä forumilla on kuitenkin edelleen se kirvelevä vertailu Bottaksen Mersutuoliin, jolla pitäisi samantien lyödä Hamiltonille luu kurkkuun koko kauden mitassa tai sitten suomalaisella forumilla kuski on keskinkertainen. Jos Bottas olisi ollut Hamiltonia edellä kesätauon jälkeen niin täällähän oltaisiin jo lähdössä torille ja "to whom it may concern, fuck you" -asenteet kaikuisi kirkoissa ja se keskinkertainen olisi Hamilton siinä kohtaa.
 
Ylös