Formula 1 - 2022 - 6 - Espanjan GP

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Mielipiteitä ja perusteluja on monia, mutta mun mielestä Ferrarilla on tällä hetkellä tasaisin kuskikaksikko ehkä vuoden 2009 tms. jolloin Räikkönen ja Massa olivat lähtökohtaisesti samalla viivalla alkukaudesta. Sen jälkeen Massa oli huomattavasti Alonsoa perässä ja lähtökohtaisesti kakkoskuski, Räikkönen ei pärjännyt Alonsolle lainkaan yhteisen kautensa aikana, eikä Vettelillekään pidemmässä juoksussa. Sittemmin taas Vettel suli täysin ja ajeli aivan varjojen mailla Leclerciin nähden, joten siinä mielessä pidän Sainzia melko tasaväkisenä tallikaverina Leclercille. Mielestäni Sainz on onnistunut aika hyvin myös pitämään hermonsa kasassa noiden spinnailujen jälkeen, ja usein rääpinyt edes jonkinlaisen pistepotin kasaan jos ei ole joutunut keskeyttämään. Jotain mitä esim. Vettel harvemmin kykeni tai kykenee tekemään spinnailtuaan.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Ei se aiemminkaan ole ollut hyväksyttävä selitys, jos tallikaveri tulee ns. ykköskuskia 20 sek perässä maaliin. Eräälle nimeltä mainitsemalle kuskille vaadittiin kovasti potkuja silloin aikanaan vastaavissa tilanteissa. Silloin ei auttanut selitykset kuinka auto oli suunniteltu tallin nimimiehelle tai talli suosi nimimiestä ja antoi hänelle parhaat mekatsut, taktiikat ja osat. Miksi meidän pitäisi siis olla yhtään armollisempia Perezille tai Sainzille? Niin miksi..? :rolleyes:
Perezin vertailukohtana on Albon ja Gasly, joita paremmin pärjännyt viimeaikoina. Toki autokin on parempi, mikä helpottaa suorittamista. Mutta kyllähän Barrichellolle potkuja vaadittiin, vaikka suoriutui varsin mainiosti kakkoskuskina.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
Perezin vertailukohta on tallikaveri kuten muillakin kuskeilla.
Jos vertailukohta on tuo niin kerropa sitten asiantuntijana miksi Red Bull ei ole antanut Perezille kenkää ja miksi Mersu korvasi Bottaksen Russelilla vaikka Bottas ja Perez suorituivat lähestulkoon yhtä hyvin/huonosti?
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa

Onko sulla kitaran kieli pimperossa vai mikä oikein risoo? Mutta oli miten oli ja näin on, niin minäpä kerron, kun niin kauniisti kysytään. Ensinnäkin Bottasilla on kausia Mersulla yhtä monta kuin sun kitarassa kieliä eli viisi. Perezillä alkoi toinen kausi Bullilla. Toisekseen Red Bullin tallipäällikkö ei ole mulkku-Wolf. Red Bullilla on vain kusipää-Helmut, joka saattaa parin vuoden päästä antaa Perezin pojalle lähtöpassit. Pelihän siellä on selkeästi selvä, Perez on kakkonen.
 
Viimeksi muokattu:

Mersulla odotti reservissä mahdollisesti tulevaisuuden ykköskuski kun taas Red Bull etsinyt kakkoskuskia, siinä se ero miksi Perez saa niin paljon anteeksi ja Bottas ei saanut. Niin kauan kun Perez jatkaa nykytahdilla, Red Bull tulee olemaan tyytyväinen, antaa forumistit sitten armoa tai ei, mutta Perez ei ainakaan vielä niskoittele ja antaa Verstappenille tulitukea.

Niin ja kitarassa on kuusi kieltä, ei viisi.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566

Keneen tämä viesti liittyy?
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Mersulla odotti reservissä mahdollisesti tulevaisuuden ykköskuski kun taas Red Bull etsinyt kakkoskuskia, siinä se ero miksi Perez saa niin paljon anteeksi ja Bottas ei saanut. Niin kauan kun Perez jatkaa nykytahdilla, Red Bull tulee olemaan tyytyväinen, antaa forumistit sitten armoa tai ei, mutta Perez ei ainakaan vielä niskoittele ja antaa Verstappenille tulitukea.

Niin ja kitarassa on kuusi kieltä, ei viisi.
No siinähän se onkin. Red Bullilla ollaan tyytyväisiä, kun kakkonen tulee puoli minsaa ykkösen perässä. Foorumillakin se on ok, koska se on Perez. Bottasin kohdalla se ei ollut ok. Ei tallissa eikä foorumilla.

Sä et taaskaan bonjannu. Sun kitarassa on viisi kieltä, koska yksi hiertää iso varpaiden välissä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
Ai? Se oli tietysti rämpyttelijä Hallikainen, joka nolouksissaan poisti oman viestinsä. Mäkin voin poistaa omani, jos se sinua häiritsee.
En tietääkseni ole poistanut mitään viestejä?
Boris on laittanut sut ignoreen mikä onkin hyvä juttu. Taidan olla ainut kuka sun juttujas enää foorumilla lukee.
On kyllä tiedossa, Boris sitä ignoree on mainostanut useampaan otteeseen kuin vegaani vegaaniuuttaan, sitten on kuitenkin ulla taalasmaana laput silmillä utelemassa keneen ingnoorattuun viitataan
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Ai? Se oli tietysti rämpyttelijä Hallikainen, joka nolouksissaan poisti oman viestinsä. Mäkin voin poistaa omani, jos se sinua häiritsee.
Ei häiritse. Mulla ei näy Halliksen viestit, niin oli jotenkin kontekstista irti tuo viesti.
Nyt ymmärrän! Kiitoksia selvityksestä! 👍
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
No siinähän se onkin. Red Bullilla ollaan tyytyväisiä, kun kakkonen tulee puoli minsaa ykkösen perässä. Foorumillakin se on ok, koska se on Perez. Bottasin kohdalla se ei ollut ok. Ei tallissa eikä foorumilla.

Sä et taaskaan bonjannu. Sun kitarassa on viisi kieltä, koska yksi hiertää iso varpaiden välissä.
Tämä nyt on suomalainen foorumi, missä Bottaksen otteet ja menestyminen tietysti kiinnostaa ja sitä odotetaan. Perezin otteet nyt ei varmaan yleisesti kovin suuria tunteita herätä suuntaan tai toiseen, niin vaatii jo isompaa alisuorittamista että kunnolla saisi kuraa niskaan.

Red Bullin tyytyväisyydestä on tietysti paha sanoa, mutta aika työn ja tuskan takana oli löytää edes tuolla tasolla operoiva kuski toiseen autoon. Ja toki niin kuin nyt viime kisassakin nähtiin niin Perezin asema kakkoskuskina on päivän selvä.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Tämä nyt on suomalainen foorumi, missä Bottaksen otteet ja menestyminen tietysti kiinnostaa ja sitä odotetaan. Perezin otteet nyt ei varmaan yleisesti kovin suuria tunteita herätä suuntaan tai toiseen, niin vaatii jo isompaa alisuorittamista että kunnolla saisi kuraa niskaan.

Red Bullin tyytyväisyydestä on tietysti paha sanoa, mutta aika työn ja tuskan takana oli löytää edes tuolla tasolla operoiva kuski toiseen autoon. Ja toki niin kuin nyt viime kisassakin nähtiin niin Perezin asema kakkoskuskina on päivän selvä.
Ei taida gridillä olla yhtään kuskia joka TUOLLA autolla olisi lähempänä Maxia kuin tuo 0,3 sek/kierros.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Ei taida gridillä olla yhtään kuskia joka TUOLLA autolla olisi lähempänä Maxia kuin tuo 0,3 sek/kierros.
Olis jännä nähdä miten Leclerc pärjäisi Maxia vastaan Perezin paikalla Bullilla. Luulempa että tulisi samalla tavalla takkiin Maxia vastaan 0,3-0,4 kierroksissa. Aika-ajoissa Leclerc saattaisi tosin pistää tiukille.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
Ei taida gridillä olla yhtään kuskia joka TUOLLA autolla olisi lähempänä Maxia kuin tuo 0,3 sek/kierros.
Tiedä vaikka Russeli pääsisi lähelle Verstappenia kun nytkin myllyttää 7-kertaista maailmanmestaria vaikka pitäisi olla Hamiltonin mieltymysten mukaan tehty auto.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Tiedä vaikka Russeli pääsisi lähelle Verstappenia kun nytkin myllyttää 7-kertaista maailmanmestaria vaikka pitäisi olla Hamiltonin mieltymysten mukaan tehty auto.
Tilanne on sikäli täysin eri kuin muutamia vuosia sitten, kun nyt autot jouduttiin laittamaan lähes täysin uusiksi eikä kehittää jo olemassa olevaa. Ei voida sanoa, että on just sen ja sen (EI Senjasen Huom.) mukaan kehitetty auto, kun ei näemmä osa talleista edes tiennyt miten koko rakkinetta piti kehittää. Ja jos jyvä on hukassa nyt, niin ei se helppoa ole kärkeen päästä myöhemminkään. Myös kärjessä olevat tallit kehittävät ja heillä on siihen paremmat edellytyksetkin.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Ei taida gridillä olla yhtään kuskia joka TUOLLA autolla olisi lähempänä Maxia kuin tuo 0,3 sek/kierros.
Niin, kenellä on samanlainen ajotyyli kuin Maxilla? En tiedä vastausta. Magnussenilla?
 
Demon Hiili

Well-known member
Liittynyt
26.8.2009
Viestit
153
Onneksi tällä kertaa Barcelona tarjosi tilanteita, joskin kuljettajien virheistä johtuen. Seuraavaksi tiedossa sitten kauden tylsin kisa Unkariin ohella. Barcelona oli mukana top3 tylsyyslistalla, onneksi erehdyin

Sent from my iPad using Tapatalk
On sulta vissiin jäänyt aika moni Unkarin kisa välistä?
 
Ylös