CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15041
Alle kerroinkin jo Muuccoselle tilanteen.Sprintti oli huono, mutta kommentissa kiinnitti vain huomio, että häviäisi kokoajan Zhoulle.
Viimeksi tuli maaliin Suzukassa Valtterin edellä, mutta kuten myös tätä edeltäneessä Singaporessa niin Valtteri keskeytti tuolloin molemmissa kisoissa. Red Bull Ringillä oli viimeksi selkeämmin ajamalla edellä.En tiedä, eikä kiinnosta. Bottaksen sprintti oli tuhnu, siitä kommenttini ”perussettiä”.
Näin vastauksen ulkopuolelta miettien Zhoulla oli alkukaudesta tietyin ehdoin noin sinne Barcelonaan asti melkoisen tasainen vääntö Valtteria kohtaan tai ainakin silloin kun Valtterilla oli vaikeampaa niin lähempänä oltiin ja edelläkin.
Sittemmin Zhou on kyllä kurissa pysynyt, mutta on välillä Valtteri hyötynyt Zhoun ongelmista kuten myös tietysti omasta järkevyydestään ongelmiin nähden muutoin yritteliäänä.
Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että Valtteri on ollut edellä pisteissäkin vain kun ihan heti vuoden alkuun kuten myös juuri Qatariin oli elintärkeästi kasipaikka.
Toki Alfa Romeo-Sauber-yhdistelmälle koko vuosi on surkeimmillaan ollut unohdettavan huonoa lähentelevä kun välillä ei olla oltu lähellekään pisteitä ja pistekamppailukin on välillä sinne päästessäkin ollut melkoisen tiukkaa.
Ilman Alpha Taurin umpisurkeita varikkotaktiikoita kisassa pitkin vuotta olisi takamatka heihin vieläkin hurjempi kuin mitä edes nyt on ja Haasilla lisäksi on vielä muutenkin välillä todella huono auto.