Kun miettii ehkä kauden jotain tiettyä mielenkiintoisinta, periaatteessa tuurihaukkoja ja dramaattisia vaiheita sisältäneitä kisoja niin ehkä samalla kertaa jossiteltavin oli juurikin Bakun kisa.
Tämä siis mikäli ei tosiaan loppukauden viimeisten kisojen aikana kertaalleen sattunutta Lando Norrisin saamaa sitä yhtä ehdotonta 10 sekunnin aikarangaistusta nimenomaan ehdottomasti kärsittävänä varikolla suoraan sen nykyään normaalimman (Max Verstappenille tietenkin taas tuomariston pikku hemmottelulla tuo tuli samassa kisassa todistaen jälleen tuomariston omat linjanvedot todella kuohuttavasti.) 10 sekunnin lievemmän loppuaikaan laitettavan rangaistuksen sijaan jonka voi kärsiä milloin vain varikolla tai sitten kisassa kisan jälkeen mikäli varikkokäynnit on suoritettu!
Tämäkin Bakun pistemenetys oli karmea juttu Carlos Sainz Juniorin osalta kiitos vain ja ainoastaan Sergio 'Checo' Perezin kisatemppuilun.
Tämä oli Perezin oikeastaan ainut todella kovemman luokan tähtihetki kaudella ihan alkukautta mitenkään huomioimatta ja tämänkin onnistui mies mokaamaan.
Tuurihaukkapuolta oli tosiaan jossain määrin siis onnekkaiden kolarien välttämisessä juurikin kiitos uudempien katsomiskertojen jälkeen uusintana oikein kunnolla niin voittaja Oscar Piastrilla kuin myös Charles Leclerckilläkin.
Leclerc jopa osui joitakin kertoja kaiteisiin, mutta aina vain siihen ihan hipaisten osuen kaiteen mainokseen ja siinäkin ei edes siihen kovempaan kohtaan vaan pehmeämpään kohtaan.
Mikäli nämä sankarit olisivat kolaroineet tai keskeyttäneet kunnolla niin taas kerran voittaja muuten ruutulipulla olisi ollut nk. Kilpailutaktisella Tuurivoitolla siinä vaiheessa vieläkään sellaista kunnon reilua osakilpailuvoittoa koskaan ottamaton George Russell.
Russell toki myöhemmin tänä vuonna viimein korjasi tämän puutteen, mutta vasta viimein kun sitä ennen huonoimmillaan kaikki hänen uransa voitot olisi voinut nähdä pelkkinä nk. Kilpailutaktisina Tuurivoittoina tai tallikaverin lahjavoittoina parin vuoden takaisen Interlagosin malliin.
Ja ainoa pahempi juttu Sainz Juniorin ja Perezin kolarissa ehkä myös hyväksyttävämpänä olisi ollut se, että se olisi ollut kilpailun voittotaistelu tavallaan missä joskus käy kuten käy eikä vain palkintosija sellaisenaan.
Kumpikin toki olisi sen tarvinnut, mutta Perezin umpisurkeaan kauteen kyllä edes tuo nelostilakin olisi vain saattanut pisteineen vaikuttaa edes sen ohuen ohuen pienen mahdollisuuden verran pysymiseen Red Bullilla.
Ja parempana kolmostila jossain muussa kohtaa ohittaen espanjalaisen kuin missä yritti ohittaa.
Lando Norris pääsi kuin pääsikin Max Verstappenin ohi, mutta verraten hyvin täpäräksi meni. Kaukana ei ollut vielä reilumpikin kädenojennus Verstappenille MM-kilvassa kuin miten lopulta oli kiitos McLarenin aivan turhan ja lähinnä Mercedes-tallin vuoden 2021 mestaruustaistelun kaltaisen pöyhkeän varikkotaktisen tunaroinnin.
Verstappen oli siis oikein viime kädessä tämän kauden tuttuun tapaan nk. Tuurihaukkojen Tuurihaukka, mutta sellaiseksi toisin kuin onnenpoika Piastri, Leclerc ja jopa Norris niin eräässä vaiheessa omaa melkein kolariaan ja keskeytystään Verstappen teki oikein lyömällä jarrut lukkoon kuin teki ja vaikka auto kieltämättä vinttautui todella huonossa kulmassa kohti mutkan vaarallisinta kohtaa niin sitten ohjausliikkeen myötä Verstappenilla oli kuitenkin muu puhdas linja sillä autosijoittumisella kuin oli.
Ilman sitä sijoitusta Verstappen olisi ollut seinässä ja kisa kesken. Taisi mestaruuden vienyt Max ymmärtää kuitenkin siinä paikassa, että parempi olla sen kierroksen-puolitoista hyvinkin hidas Norrisiin nähden ja olla todella hidas kääntymään kuin tehdä typerä, lähinnä Leclerc-mäinen nopea nykäisysyöksy ja osua seinään siinä paikassa nopeimman kierroksen ja voiton hinkumisen takia missä Verstappenin ainoa todella paha virhe koko tuona päivänä tuli.
Ja eihän sekään virhe ollut välttämättä, mutta erikoisen vaarallinen linjanvalinta kuitenkin onnekkaaksi kääntyen jossain määrin.
Onneksi oli tilaa kääntyäkin sillä ahtaammassa mutkassa Verstappen olisi jäänyt vaaralliseen paikkaan ja siitä olisi tullut kisan keskeytys punaisilla lipuilla!
Ja kun noita mahdollisia keskeytyksiä vielä tuona levottomana päivänä miettisi niin Norris ja Verstappen olisivat ilman muuta saattaneet hyötyä myös Russellin keskeytyksellä.
Ainoa rajallinen myönnytys Perezille oli ikävä kyllä myös se, että häneltä loppui tai alkoi loppua kunnon muu pito renkaista aivan juuri hieman ennen Leclerciä kun Leclerciltä loppui vain takarentaat eturenkaiden sijaan pidoltaan. Ja voimaero piti huolen Leclercin hyvän kisan lopun varmistumisessa.
Muuten Perezin tietäen kolari olisi tullut sitten Leclercin kanssa Sainz Juniorin hyötyessä viimein edes itsekin jotakin sellaisenaan kaudella milloin ne hyötymisen päivätkin olivat harvassa.
Tai mene ja tiedä. Muuten vain Leclercin ohi vähän niissä kisan paremmissa paikoissa silloin jonkin aikaa ihan kunnolla ennen näitä kohtalokkaita tapahtumia kun vauhtia vielä oli Sainz Juniorin silloin osin tietenkin säästellessä renkaitaan ennen sitten vauhdinottoa loppupuolelle ennen murheellisia tapahtumia ja mikäli Red Bull-auton renkaissa olisi kuntoa riittänyt niin siitä sitten vielä ehkä tavoittelemaan Piastria tai edes saamaan se muut palkintotilaan riittävä etumatka Leclerciin nähden ja tilanne olisi ollut kovin toinen meksikolaiselle.
Tuo kisa oli siitä muista kuskeista puhuen jälleen yksi mustia ja pirullisia epäonnen päiviä Yuki Tsunodalle tämän kauden tuttuun tapaan kun hänet tosiaan kolaroitiin kisassa ja autovaurio johti keskeyttämiseen. Kolaroija Lance Stroll joutui toki keskeyttämään, mutta vasta tuntuvasti myöhemmin kisan loppupuolella. No sai sentään Daniel Ricciardokin yhden harvan 'onnenhetkensä' kaudella Tsunodan kustannuksella.
Muuten tuossa Bakun kisassa ei suuremmin näin jälkikäteen katsoen tapahtunut mitään. Olin jopa vähän pettynyt kun Hungaroringin nk. Emma-passio ei toteutunutkaan sillä tavalla Bakussa kuin mitä Unkarissa!
Kimiläisellä toden totta toisinaan oli aikamoisia paasauksia kuluneena ja päättyneenä formulavuonna silloin kun sille päälle sitten sattui menemään.