Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Yleensä edellä oleva on saanut rauhassa päättää omat jarrupaikkansa, vaikka jarruttaisi aikaisin, kun on mutkasta ja sen valmistelusta kyse, mutta nyt siihen tuli hieman kysymysmerkkiä, että kuka siitä päättää jatkossa.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Yleensä edellä oleva on saanut rauhassa päättää omat jarrupaikkansa, vaikka jarruttaisi aikaisin, kun on mutkasta ja sen valmistelusta kyse, mutta nyt siihen tuli hieman kysymysmerkkiä, että kuka siitä päättää jatkossa.
Tähän pisteeseen olla kyllä päätymässä nopealla tahdilla. Nytkään Alonso ei tehnyt muuta kuin hidasti ja vielä aika passiivisella tavalla. Russellin oma osuutensa ajovirheessään tunnustettiin myös. Mitään peippailua tai ylimääräistä uhittelua ei myöskään ollut. Vaikka FIA tuomiossaan painotti että lopputuloksella ei olevinaan ollut vaikutusta Alonson rangaistusta määrittäessä, niin onhan paskan luikahtaminen lahkeeseen täysi selviö. Tuomaristo pelästyi Russellin päädyttyä pikkaisen kallelleen auton alle karanneen renkaan vuoksi.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5252
Saattoi silti olla oikeassa. Mutta sitähän emme tule koskaan tietämään
Sitä emme tule tietämään, mutta muutaman kauden otannalla on todennäköistä että paalulta lähteneellä Verstappenilla olisi ollut parempi kyyti kuin Perezillä. Pienimunaisten puheita että ei olisi tallikaverikaan pärjännyt kun ei ole todisteet enää mukana radalla.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1977
Sijainti
Vyborg
Tänään ajettiin Australian maaperällä kisa jonka voitti Sainz hienosti oltuaan muutaman kisan sivussa terveyssyistä johtuen mikä korosti voiton arvoa!
Kisan kohokohdat.
- Maxin keskeytys jarruvikaan kolmannella kierroksella joka oli hajalla jo ennen lähtöä kakkospaikalla.
- Sainzin ohitus Verstappenista kakkoskierroksella.
- Hamiltonin keskeytys moottoririkkoon varikkopysähdyksen jälkeen. Ja sen seurauksena tuli virtuaali turva-auto radalle.
- Norrisin ja Piastrin keskennäiset taistelut kolmannesta sijasta.
- Alfa Romeon varikkopysähdys vaikeudet jossa Bottas menetti valtavasti aikaa pudoten kauas pistesijoista.
- Russelin dramaattinen keskeytys ulosajoon seinään viimeisellä kierroksella Alonson takana, tuomaristo antoi kisan jälkeen 20 sekunnin aikasakon Alonsolle.
Suomalaisittain Bottaksen oli tyytyminen 14 sijalle tällä kertaa Melbournessa.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407

Muutaman kisan? Hetkonen. Eihän sainz ollut poissa kuin viime kisan?
Verstappenilla oli jarru jumissa jo startista lähtien eli auto oli rampa, niin sainz ohitti sen takia heittämällä.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5695
Eikä Alfa Romeosta ole F1-sarjassa jäljellä enää kuin muisto.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1977
Sijainti
Vyborg
Muutaman kisan? Hetkonen. Eihän sainz ollut poissa kuin viime kisan?
Verstappenilla oli jarru jumissa jo startista lähtien eli auto oli rampa, niin sainz ohitti sen takia heittämällä.
Tarkoitin juuri edellis kisaa jossa Sainz ei voinut osallistua muista syistä johtuen.
Aika yllättävää että Max keskeytti tänään, Verstappen ei tainnut olla keskeyttänyt kahteen vuoteen. Toisaalta täytyihän se epäonni joskus iskeäkin joku kerta.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Sauberin kulusta hieman paha sanoa mitään, kun kaikki kisat menny enemmän ja vähemmän ongelmien kanssa. Tänään olisi voinut olla hyvä paikka jopa pisteillekin, mutta pieleen meni jälleen.

Aika onnetonta suorittamista, kun ollaan huipputasolla kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Katsoin Alonso Russell -videon uudelleen. Käsittämätöntä, että tuosta edes rangaistus tuli. Mites Magnussen viime kisassa, optimoi vauhdin mutkissa siten koko ajan, että sai suorille vauhtia. Russel yliarvioi auton pidon, kun Alonso ajatti Mersun peräänsä. Typerä rangaistus.
 
Tai Checo -21, kun piti Hamin takanaan.

Sääntörikkeen luulisi olevan sääntörike siitä huolimatta, että toinen ajaa ulos tai on tapahtumatta mitään ihmeellistä.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2850
Tai Checo -21, kun piti Hamin takanaan.

Sääntörikkeen luulisi olevan sääntörike siitä huolimatta, että toinen ajaa ulos tai on tapahtumatta mitään ihmeellistä.
Joo kyllähän tuokin tilanne vähän siltä haiskahti, että jos Russell ei olisi mennyt seinillä ja katolleen, niin kukaan ei olisi edes noteerannut.

Ei sillä, hankalahkoja tilanteitahan tuollaiset on tuomita; mihin vedetään raja brake testingin/vaarallisen ajon ja normaalin puolustamisen välille. Jos tätä nyt nähtyä linjaa haluttaisiin noudattaa tulevaisuudessakin, niin vastaavia rankkuja saisi jakaa vähän väliä.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Aika hidasta oli tuo toiminta. Telkkarikuvasta näky heti, että auto katollaan ajolinjalla, niin kesti ihmeen kauan aikaa, että tuli edes VSC. Ottaen huomioon, että jos tuolta olisi joku kurvannut täysillä niin voisi olla seuraukset ihan toisenlaiset. Päivänselvä red flag olis ollut ja sitten kisa olisi päätetty siihen.

Luulisi että tuomareilla olisi vielä tarkempi data käytössä.
 
Ylös