Formula 1 - 2026 - 7 - Katalonian GP (Espanja)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eiköhän lähiviikkoina ilmoiteta Hamiltonille jatkosoppari, sen verran vahvaa tekemistä ollut viimeaikoina Lerciin nähden.
 
Eiköhän lähiviikkoina ilmoiteta Hamiltonille jatkosoppari, sen verran vahvaa tekemistä ollut viimeaikoina Lerciin nähden.
Hamiltonilla on aina ollut sopimus kaudesta 2027 ja hän on itse vahvistanut sen jo useampaan otteeseen.
 
Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1968, kun kärkikolmikko on täysin brittiläinen.
 
Hamiltonille sitten voitto ja vaikka tiettyjä 'hyötyjä' olikin niin perin ansaittu voitto viimeinkin erityisesti todella raskaan viime vuoden Ferrari-oppivuoden jälkeen.

Vaikka itsekin olen arvostellut Hamiltonia paljonkin niin täytyy kuitenkin hattua nostaa!

Leclerc...

Vaikka keskeytti toistamiseen niin on ollut taas niin virheiden sävyttämä viikonloppu, että...

Ei juuri sanoja löydy. Oli lähdössä ajaa päin useampaakin eri kuljettajaa ja pilata heidänkin kisansa omaa itsepäisyyttään!

Voisi kai sanoa, että pitkästä aikaa on erittäin paha kierre. Aiemmin kun pahat kierteet on saanut poikki myös mukavilla pikku tallimääräyksillä niin nykyisin ei niitäkään tunnu apuna olevan.

Kaksi surkeaa kisaa katsoi miten katsoi ja neljä kokonaisuutena huonompaa tai vaisumpaa viikonloppua on tosiaan varmaankin vaikeinta Leclerciä sen 2-3 vuoteen joista todennäköisimmin kolmeen vuoteen.

Parin vuoden takaa puhuen meni myös huonosti, mutta Monacon jälkeen kun kaikki alkoi Ferrarin kultapojulle silloin loistaa niin sitä nostetta riittikin osin hyvinkin liikaa!

Tuo huonompien tai vaisumpien viikonloppujen esiin nostaminen oli hyvä huomio eräältä nimimerkiltä kunhan nyt vain nimi tulee mieleen niin kerrotaan kyllä!

Toisaalta oli kyllä melkoisesti keskeytyksiä yleensä tai Barcelonaan! Ja osin muutenkin on ollut tällä vuodella hetkeen ja viime vuoteen katsoen ainakin.

PS. Davros mainitsi tosiaan nuo Leclercin kokonaisuutena huonommat/vaisummat viikonloput joten hyvä huomio kun nyt katsoin noita aiempia viestejä.
 
Niin no siinä alkaa Ferrari asettumaan Hamilton taakse tällä menolla selkeästi. Mutta paineet Ferrarilla toki aina infernaaliset.
 
Olipahan unettava kisa, Hamilton sai palsamia haavoihinsa.

Suurilta osin näin olikin. Tai olihan niitä ohituksia, mutta jälleen aika takajoukoissa tai ei näytetty taaskaan TV-ohjauksen toimesta. No keskeytyksiä ainakin riitti ja taas muuten hämmentävän monesti kärkitallin autoihin tai kuljettajiin.

Viime vuonna ei tuollaisia tuntunut melkein koskaan tapahtuvan. Ei vaikka mitä olisi 'manannut' tai toivonut. Tai äärimmäisen harvoin sattuessakin oli tyyliin aina vain yksi ainut kärkikuskikeskeyttäjä per kilpailu ja se oli siinä.
 
Taktiikkavoitto Hamiltonille, hän olisi voinut ajamallakin voittaa, kun ajoi kovasti mersuja takaa.
 
Tavallaan tuo vsc oli ansaittu kun oli eri taktiikalla eikä vain stopannut muista poiketen kierrosta paria myöhemmin.

Russel on näköjään Kimin ottanut ykkös vastustajakseen kun oli kisaan tyytyväinen vaikka P2.
 
Ihan ok kisa, mutta ilman eri taktiikoita olisi mennyt aika uneliaaksi varmaan. Lewis ajoi kyllä hienosti. Tuntuu, että Kimi on täysin niskan päällä Georgeen nähden ja että tänään selkäranka alkoi jo taittumaan kyllä.
 
  • Like
Reaktiot: SJ
7-8x nostaa Ferrarin takaisin voittaja-autoksi! Teemu mäkin itken. Suvereeni suoritus tuolla Traktorilla.
 
  • Like
Reaktiot: SJ
Ylös