Formula 1 - Vallonia: Aika-ajot & välijargon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jaa-a, paha sanoa mutta kyllä siihen joku "selitys" varmaan löytyy.

Oma mielipide on se, että Alonso on rattimies mutta ei vain hallitse sadekelin tai vaihtelevien olosuhteiden saloja. Taas se nähtiin. Viime vuonna Spassa sama juttu.

Samaa mieltä. Varmempia sadekelin miehiä on joukossa kuin Alonso. Taisi Fujissakin rysäyttää muutama kausi sitten ja oliko Kandassakin kosteat olosuhteet tänä vuonna? Tosin silloin oli kilpailutilanne. Mutta kokonaiskuvana se, ettei ole paras sadekelin ajaja.
 
Vaikken puolustele normaalisti tahallisia päälle ajamisia, mutta harmi kun Hamiltonilta hajosi vain siipi eikä ripustukset. Sitä saa mitä on koko kauden tilannut. Teki vielä jotain ärsyttäviä liikehdintöjä ennen kolausta ja muutenkin näytti, ettei Maldonano kääntänyt päälle. Taisi vaan ajatella, etten minä väistä tällä kertaa sitä.
Käänsi ensin normaalille ajolinjalle mutta sitten kun näki että Pastori tulee sieltä, käänsi hieman toiseen suuntaan ja antoi tilaa, mutta tämä puusilmä kaahaa päälle. Ja miksi Pastorin olis pitäny päästä sinne puolelle rataa kun siellä on Hamilton ja muutenkin linja kulkee enemminkin sen muurin vierestä kuin sieltä katsomon puolelta?
 
Erikoista tässä on se, että ainakin sportti.com:in uutisoinnin (en ole suoria lainauksia vielä lukenut kommenteista) mukaan Hämis väitti ettei tuossa alamäessä muuttanut lainkaan ajolinjaansa. Selvästihän näin ei ollut. Kahteen kertaankin leikkasi oikealle.

Tämä mies on tuomittu valehtelusta ennenkin, joten en pidä Hamiltonin lausuntoja kovinkaan uskottavina nytkään, varsinkin ku videokuva todistaa asian.
 
Käänsi ensin normaalille ajolinjalle mutta sitten kun näki että Pastori tulee sieltä, käänsi hieman toiseen suuntaan ja antoi tilaa, mutta tämä puusilmä kaahaa päälle. Ja miksi Pastorin olis pitäny päästä sinne puolelle rataa kun siellä on Hamilton ja muutenkin linja kulkee enemminkin sen muurin vierestä kuin sieltä katsomon puolelta?

Hyvä pointti.
 
Olen jo pitkään pelännyt, että joku maksaa Hamlitonille potut pottuina. Se on ollut pitkään tuloillaan. Täysin tuomittavaahan tuo törmäily ruutulipun jälkeen on, mutta Hämiskin voisi katsoa välillä peiliin (enkä nyt tarkoita auton peilejä).
 
Viimeksi muokattu:
Eikös Maldonado ollut ekan kolhun aikaan vielä nopealla kierroksella? Mun mielestä Hamiltonin oli turha lähteä puskemaan shikaaniin jos ei pysty ohittaa ilman kilkkailua. Oma moka jos ei ollut jättänyt tarpeeksi väliä edessä ajaviin. Ei voi mitenkään puolustella sitä että pilaa edessä ajavan nopean kierroksen siksi että itse ei jättänyt tarpeeksi rakoa. Hamiltonille voisi antaa rankun tosta ekasta tilanteesta. Toi toinen tilanne oli taas niin epämääräinen. En usko että tossa oli mitään tahallisuutta ja että kumpikin kuljettaja ajoi tilanteessa hieman oudosti.

edit. Kun katson hidastettuna tota kolaria niin siitä näkee että Maldonadon ajaa suoraan (vaikkakin vinoon rataan nähden. Sen sijaan Hamilton kaartaa aluksi Maldonadoa päin, sitten pois päin radan reunaa kohti ja sitten kääntää taas Maldonadoa kohti.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös Maldonado ollut ekan kolhun aikaan vielä nopealla kierroksella?
Oli se ainakin BBC:n selostuksen mukaan. Barrichello ajoi Pastorin edellä Blanchimontin pieleen ja jäi siihen Maldonadon eteen tumpuloimaan. Takaa tuli Hamilton ja paukkasi röyhkeästi rinnalle ja ohi, osumien kera.
 
Eikös Maldonado ollut ekan kolhun aikaan vielä nopealla kierroksella? Mun mielestä Hamiltonin oli turha lähteä puskemaan shikaaniin jos ei pysty ohittaa ilman kilkkailua.

Oli, mutta silti tosi omituinen näkemys minusta. Osuma syntyy, kun Maldonado (joka on ilmeisesti täysin unessa jo valitsemastaan linjasta päätellen) kääntää Hamiltoniin, ei toisin päin.
 
Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole jääkiekko, vaan Formula 1.

Aika-ajon jälkitilanteessa ruutulipun heiluttua jos tapahtuu kontakti, niin helvetin tarkkaan täytyy tutkia, mistä moinen johtui. Ja jos syy on, että etelä-amerikkalainen veri kuohahti, niin kerralla ainakin Spa:n kisasta ulos sulkeminen, mahdollisesti enemmän.

Asiaan täytyy suhtautua samalla vakavuudella kuin esimerkiksi varikolla tapahtuvalla turpaanvedolla, joskin varikolla tapahtuva turpaanveto on turvallisempi vaihtoehto kuin vetää kaveri seinään ~200km/h nopeudella.

Päivän selvä asia.

Siis mää koitin olla niinku sarkastine...
 
Oli, mutta silti tosi omituinen näkemys minusta. Osuma syntyy, kun Maldonado (joka on ilmeisesti täysin unessa jo valitsemastaan linjasta päätellen) kääntää Hamiltoniin, ei toisin päin.

Mun mielestä Maldonado haki vain suorempaa ajolinjaa kiihdytystä varten. Esim. Alonso ajoi ainakin pariin otteeseen mutkan "late apex"-tyyliin. Hamilton vaan omaan tuttuun tyyliin hyökkäsi väliin. Se on kumma miten näitä tilanteita sattuu toistuvasti Hamiltonille. Kumminkaan ei ollut kisatilanne vaan aika-ajo. Se on kuljettajan ja tallin vastuulla jättää tarpeeksi rakoa edellä ajaviin kuskeihin jos molemmat on nopeella kierroksella ettei tuollaisia tilanteita pääse syntymään.
 
Maldonadolle viiden lähtöruudun rangaistus, hänen katsotaan aiheuttaneen onnettomuuden. Hamiltonille nuhtelu (mutta Autosport ei täsmennä mistä).
 
Mun mielestä Maldonado haki vain suorempaa ajolinjaa kiihdytystä varten. Esim. Alonso ajoi ainakin pariin otteeseen mutkan "late apex"-tyyliin.
Alonso haki sitä kiihdytystä lähtiessään nopealle kierrokselle. Nopealla kierroksella ollessa se ei ole nopein tapa (ja seuraavaa nopeaa ei Maldonadolle ollut enää tulossa, koska ruutulippu heilui).
 
Mun mielestä Maldonado haki vain suorempaa ajolinjaa kiihdytystä varten. Esim. Alonso ajoi ainakin pariin otteeseen mutkan "late apex"-tyyliin. Hamilton vaan omaan tuttuun tyyliin hyökkäsi väliin. Se on kumma miten näitä tilanteita sattuu toistuvasti Hamiltonille. Kumminkaan ei ollut kisatilanne vaan aika-ajo. Se on kuljettajan ja tallin vastuulla jättää tarpeeksi rakoa edellä ajaviin kuskeihin jos molemmat on nopeella kierroksella ettei tuollaisia tilanteita pääse syntymään.

Maldonadon linjan olisi yhtä hyvin voinut lukea väistämiseksi. Lewis kuitenkin näki, että Williamsit olivat pussissa ja väistämistä olisi voinut hyvällä syyllä odottaa, mikäli oma kierros on jo pilalla. Samoin Pastorin pitäisi aika-ajossakin olla tietoinen siitä, että takaa saattaa tulla joku. Mitään ohituskieltoa ei ole, eikä velvoitusta jäädä ottamaan selvää, mikä on edellä ajavan hidastelun tarkoituksena.
 
http://www.katsomo.fi/?progId=75949

En mä nyt sanoisi että Maldonado tahallaan törmää, vaan pikemminkin kiilaa ajamalla hieman vinolla ajolinjalla. Kohdassa 0:47 Hamilton kyllä ihan selvästi kääntää kylkeen, ehkä nurmikolleajon estämiseksi. Kummankin vika IMO.
 
Jaa-a, sai Maldonado mielestäni ehkä hieman liian pienen rangaistuksen tuosta. Kaveri ajaa päin (näin siis tulkitsen, mutta ei voi vannoa kun ei ole in-car kuvaa tarjolla) ja saa 5 ruudun rangaistuksen. :thumbdown Ehkä olisi voinut antaa siihen päälle ainakin varoituksen. Tai jotain muuta mukavaa.
 
Toivottavasti huomennakin sataa. Oli meinaan Kovalainen ihan hyvässä vauhdissa sateella.
 
Ilmeisesti tuomaristo on uskonut kolarin tahattomaksi, muutoin noin lievä rangaistus ei ole selitettävissä. Kyse oli kuitenkin aika-ajon päättymisen jälkeen tapahtuneesta tilanteesta, jolloin (kummallakaan) ei ole mitään syytä ajaa noin agressiivisesti ja kaikilla olisi hyvää aikaa ottaa muut radallaolijat huomioon.
 
Bannit huomisesta kisasta olisi kuulununu Maldonadolle
 
Ylös