Formula ykkösten kultaiset vuodet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Black Leopard
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eli arpapeliä koko homma, kannattas jättää ajamatta, kun ei mittaa absoluuttisesti mitään.
Pointti on siinä, ettei siellä ole tarkoituskaan mitata mitään, vaan kamppailla kisan voitosta ja MM-pisteistä. Ykkönen ei tarkoita että olisi paras tai nopein. Sen enempää kisassa kuin aika-ajossakaan. Onpahan vain sen session ykkönen.
arzipuppy sanoi:
Jos ainoastaan tuloksilla olisi väliä, siirtyisit pääsääntöisesti veikkaukseen.
Toki kisatapahtumat sinällään ovat viihdyttäviä. Eli en minä pelkkien tulosten takia F1:ä seuraa. Itse asiassa tulokset ovat minun kiinnostuksessani aika toissijaisia, koska minulle on jokseenkin sama kuka voittaa.
 
henkilökohtaisesti ainakin arvostan nopeita aika-ajajia ja suren sitä, että nykyisin kuljettajilla ei ole mahdollisuutta kisata yhden kierroksen ajoilla.
vaikka paalupaikoilla ei mm-sarjaan olekaan suoraa vaikutusta, niin tyhjällä autolla ajetut vanhan aika-ajon paalupaikat olivat silti arvostuksensa ansainneet.
 
Vihdoinkin myös nopein kuski saa aika-ajossa paalupaikan :thumbup:

Mites tuo tankkaussääntö muutti täksi kaudeksi? Oliko se nyt niin, että kaikki ajavat samalla bensamäärällä aika-ajojen kolmannen session, vai että kaikki joutuvat paljastaan bensamääränsä ennen aika-ajojen jälkeen?
 
Mites tuo tankkaussääntö muutti täksi kaudeksi? Oliko se nyt niin, että kaikki ajavat samalla bensamäärällä aika-ajojen kolmannen session, vai että kaikki joutuvat paljastaan bensamääränsä ennen aika-ajojen jälkeen?

Viestissäni viittasin kauteen 2010, jolloin välitankkaus poistuu (tarkoittaa aika-ajoa samalla bensakuormalla). En ole itse kuullut, että tulevalle kaudelle oltaisiin kuitenkaan muuttamassa aika-ajosysteemiä. Toivon tosissaan, että kolmaskin osio ajettaisiin tyhjillä tankeilla, jolloin nopein mies voittaisi aika-ajon, eikä aika-ajossa voitaisi taktikoida.
 
FOTA ehdotti systeemiä, jossa ajettaisiin 14 kierrosta putkeen ja hitain aina tippuisi pois. Lopuksi 6 jäljellejäänyttä kisaisivat paalusta. Ei mennyt läpi.

Se uudistus saattaa tulla, että polttoainemäärät julkistetaan aika-ajon jälkeen.
 
Onhan tuo nyt silkkaa roskaa nostaa jotain toista aikakautta toisen edelle. Aina on joku sanonut että kultaiset ajat ovat takanapäin, kunnes yhtäkkiä se seuraava kausi on maailman paras. Niin nytkin. Nuoren polven esiinmarssi, tekniikan muovautuminen ja talouslama asettavat uusia haasteita nykyaikaiselle F1-sarjalle. Minulla on sellainen kutina, että ensi kausi jää paljon paremmin ihmisten mieliin. Ohituksia, ulosajoja, vesisadetta ja teknisiä vikoja. Ja tietenkin huipputasainen MM-taistelu. Ties vaikka saataisiin ihan oikea yllätysmestari monen vuosikymmenen odottelun jälkeen. Eihän sitä tiedä vaikka Sebastian Vettel tekisi "Keket" Neweyn Red Bullilla.

Aika-ajot voitaisiin suosiolla muuttaa takaisin alkuperäisiä tarkoitusperiä mukaileviksi, eli turhat bensasäädöt poistamalla. Sehän tulee sitä paitsi paljon ympäristöystävällisemmäksi kun jätkät ajavat 1-2 kierrosta puolityhjillä tankeilla, eikö? Bensaakin säästyisi.
 
En jaksa lähteä kaivelemaan vanhoja tilastoja, mutta jos tilastoja tarkkaillaan, niin ei kai f1 kisat ole koskaan olleet pidemmän päällä kovinkaan tiukkoja..yleensä selvälvällä erolla voittaja on aina voittanut, poikkeuksia tietysti on. Ja kausissa on eroja, joinakin kausina joku talli on voittanut 80% kilpailuista.. ei edes 60 luvulla ollut välttämättä tiukkuja kilpailuja...vaikka ei ollut edes siipä alkupäästä..
 
Olisiko mitään muita perusteluja, kuin suomalainen maailmanmestari?
Ilmeisesti muita perusteluita ei tarvita, vaikka olisikin.

Itselleni nuista kausista 1999 on jäänyt mieleen, ja haluaisin nähdä koko kauden uudestaan. Valitettavasti sitä ei ole saatavana DVD:nä, joten taitaa jäädä näkemättä. Oli nimittäin todella tasainen kausi.

Tietysti 2007 oli toinen todella tasainen kausi jonka päätteeksi saatiin suomalainen maailmanmestari.

Ja 1982 oli myös tasainen kausi jonka vei suomalainen, todella makeeta kateltavaa ois ollu varmasti, itse en silloin vielä ykkösiä seurannut.

Hyviä kausia kyllä, tasaisia ja suomalaisittain hyviä, ainakin nämä 3.

Ja 2009 on vielä vaikea sanoa, onko mimmonen kausi tulossa, mutta nuista ainoastaan 1998 on sellainen joka ei ole ollut monen kuljettajan kauppaa vain ainoastaan Mikan ja Schumin. Eli kyllähän nuo hyviä kausia on ollut muunkin kuin suomalaismenestyksen perusteella. Tosin tähän kategoriaan kuuluisi osittain 2008, tasaisen kauden vuoksi, mutta toisaalta, 2008 oli "vain" 2 kuljettajan kauppaa..
 
No jokaisessa kaudessa on hyvät puolensa. Viimeset neljä kautta ovat olleet melko mielenkiintoisia. 2008 ja 2007 kiinnostavimmat, mutta tykkäsin myös Schumin ja Alonson taistelusta.

On helpompi sanoa mitkä kaudet eivät ole olleet niin "kultaisia". Schumin dominoinnit oli tylsyyttä ja samoin esim. kausi 1996. Muute sitä on ollutkin aika mielenkiintoista.

Jos kaikista paras kausi pitäisi valita niin sanoisin, että kyllä se oli se Räikkösen mestaruus kausi eli 2007. Helvetin tasasta, mieleenpainuvia kilpailuita sekä aivan uskomaton loppuratkaisu.
 
Ilmeisesti 2000-luvun alku on ohitettavissa tylsänä ja tapahtumaköyhänä ajanjaksona. Eipä ole mullakaan paljoa ihannoitavaa noista ajoista, kun rumimpana esimerkkeinä nousevat esiin Indianapolisin ja Itävallan Ferrarileikit. Ferrari oli yksinkertaisesti autoista häikäisevin - samaan aikaan talleja poistui kuin hyppynarussa, nuoret voimakkaat tekivät ensi päivänsä ja yksi jättiläinen hiipui. Kiinnostavaa on, että seurasin tarkiten juuri tätä aikaa Ykkösissä. Tai siis nimenomaan omasta mielestäni kiinnostavaa. Yksi syy lienee silloinen Coulthardin korostunut asema ja räväkän Juan Pablon piristävä uho. Molemmista persoonista pidin vallan tavattomasti.

Formula Ykköset ovat hieno ja ihmeellinen laji. Pelkään, että aidon taistelun rikkovat yhä repivämpi media ja suurempia aluevaltauksia tekevä markkinamaailma. Uskon kuitenkin lajin vahvaan tulevaisuuteen niin kauan kuin faneja ja yrittelijäitä riittää. Toivottavasti kauan.
 
Hankala valita. 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa nähtiin legendaarisia hetkiä Sennan ja Prostin parissa, mutta niin myös 90-luvun loppupuolella Häkkisen kanssa.

Mutta toisella vuosisadalla formulat alko menemään päin persettä:nope:
 
Hondan toisesta tulemisesta vuodesta 1983 slicksirenkaiden aikakauden loppuun eli vuoden 1997 loppuun asti. Kaudet 1998-2002 vielä meni, kun ei ollut kaiken maailman rajoituksia mitä ihmeellisimpiin asioihin. Kaudesta 2003 eteenpäin formulat on ollu pisaralla pisimmälle pelleilyä. (Tosin olihan turboaikanakin pisaralle pisimmälle rajoitus, mutta aika kultaa muistot. ;) )
 
Vanhemmista kausista en voi sanoa mitään, mutta kyllä koko 90-luku oli aika herkkua. Silloin vielä nauhoitin kaikki kisat, nykyään toi homma on kyllä jäänyt jo kauan sitten. Ehkä sitä alkaa tulla vanhaksi, mutta ei nämä nykyajan kaudet saa minussa samanlaista hurmosta.
 
Itse en ole seurannut F1:stä kuin reilut 10 vuotta, mutta sanoisin, että F1 elää juuri nyt parasta aikaansa koskaan (ainakin kauden 2008 loppuun). Jakso alkoi vuodesta 2005, jonka jälkeen ja etenkin kahtena viime vuonna on nähty huikaisevan jännittäviä kilpailuja. Sanoisin, että vuoden 2008 kilpailuista 2/3 oli ainakin melko jännittäviä. Mukana tietenkin jokunen täydellinen jonoajelu, mutta esimerkiksi kausilla 2002 ja 2004 suurin osa kilpailuista oli tuollaisia.

Kausi 2008 on siis F1:n historian huippukohta, pitkälti kiitos loistavien sääolosuhteiden ja nerokkaan turva-autosäännön.
 
Ehdottomasti 1985-1995.

Kuskit olivat persoonallisempia ja värikkäämpiä, kisat parempia ja autot mielenkiintoisia aktiivijousituksineen, turboineen jne. Toki 90 -luvun loppukin oli kulta-aikaa näin suomilaseilla katsottaessa... :rolleyes:
 
Ylös