Hienoa trollausta.
Kauanko olet lajia seurannut? Tämänpäiväinen on pienimmästä päästä skandaaleja mitä on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Positiivistahan tässä on se, ettei tuo tuomio lopulta varsinaisesti vaikuttanut mihinkään koska Vettel keskeytti.
Juu, enemmänhän kylläkin häiritsee se, että tämä on ns. lajin tapa. Businekselle tärkeitä kuljettajia on suojeltu rangaistuksilta vuosikaudet, kuten on myös siloitettu milloin mitenkin tietä mestaruuteen. Ennen siinä roolissa oli Schumacher, tänä päivänä Alonso. Ferrari-kytköksellä ja rahavirroilla on molemmissa tapauksissa ratkaiseva merkitys.
Schumacher ei enää näytä niin erikoiselta kun ei enää saa nauttia niistä etuoikeuksista mitä hänellä oli. (Toki Schumacherin tapauksessa myös karttunut ikä vaikuttaa.) Sama pätisi Alonsoonkin tässä ja nyt jos hän menettäisi kaikki etuoikeutensa.
Huomatkaa että on lajin busineksen kannalta tavoiteltavaa että suuri yleisö saa kaikesta huolimatta sen käsityksen, että nuo kuljettajat ovat oikeasti niin hyviä miltä näyttävät. Niinpä tarvittavat temput tehdään sillä tavalla että pelin luonne ei paljastuisi. Konkreettista todistusaineistoa ei oikein voi kasata, mutta kun pitkällä aikavälillä tarkkailee asioita tulee selväksi, että on erittäin todennäköistä, joskaan konkreettisen todistusaineiston puuttuessa ei täysin varmaa, että peliä "ohjaillaan."
Pelin luonne on itseasiassa analoginen nykyisen eurosekoilun kanssa. Kansan annetaan ymmärtää yhtä, vaan totuus on toista. Totuuden jyvälle pääsee vain jos kyseenalaistaa asioita, miettii itse ja ennen kaikkea kaivelee tietoa itse, mitä 95% ei tee.