Ferrari 4ever
Well-known member
Fortum, Suomen suurin kusetus valtion suosiollisella avustuksella. Kuinka kauan tätä pelleilyä katsotaan tässä maassa.9.11. 18:29 Fortum pöhöttyi valtion takaaman tuottoautomaatin takia.
Liikaa vaurastunut yhtiö palauttaa nyt liikaa perittyjä siirtomaksuja ja sähkönostajat saavat ilmaisen joulukuun.
Sähkönsiirto on siis tuottoautomaatti?
– Tietty kohtuullinen tuotto on turvattu, sanoo Energiamarkkinaviraston ryhmäjohtaja Antti Paananen.
Energiamarkkinavirasto määrää, miten paljon sähköyhtiöt saavat tehdä tulosta sähkönsiirrolla.
Mittari on sijoitetun pääoman tuotto verojen jälkeen. Tuotto saa olla nyt Fortumin kohdalla ensi vuodelle 5,65 prosenttia.
– Määritämme, mikä on verkon käypä arvo ja sille kohtuullisen tuoton, sanoo Paananen.
Lopullisen päätöksen tuotosta tekee viraston ylijohtaja. Ennen sitä Energiamarkkinavirasto kuulee asiantuntijoita, esimerkikksi laskentatoimen tietäjiä.
Sähkönsiirtäjät voivat määrätä vapaasti siirtohinnat, kunhan tuotto ei nouse liian isoksi.
Jos tuottavuus on huono, siirtohintoja voi nostaa ja jos tuottoa tulee liikaa, hintoja pitää laskea.
Kilpailu ei toimi myöskään sähkökaupassa hyvin esimerkiksi sähköpörssin mekanismien, päästökaupan ja tarjonnan vähäisyyden takia.
Fortum esimerkiksi nostaa päästöttömän Norppasähkön hintaa joulukuun alussa yhdeksän prosenttia. Hinta nousee, koska sähköntuottajat joutuvat maksamaan päästöistään.
Päästöistä joutuu siis maksamaan, vaikka ostaa päästötöntä Fortumin sähköä. Tämä johtuu tukkukaupan mekanismista.
Fortumilla on myöskin kaukolämmön tuotantoa. Kaukolämmön toimittajia ei voi kilpailuttaa.
Fortumin optiota on kritisioitu voimakkaasti muun muassa siksi, että kilpailun puutteessa optiot ovat tuottoautomaatti yhtiön johtajille. Johtajien optio-ohjelmat on nyt lopetettu.
Kilpailun puutteessa Fortum pystyy pitämään yllä korkeita hintoja, mikä parantaa tulosta ja nostaa osakekurssia ja optioiden arvoa.
Fortumin tomitusjohtaja Mikael Lilius tienasi viime vuonna 11,3 miljoonaa euroa pääasiassa optioilla. Myös muut Fortumin johtajat hankkivat miljoonia euroja.
"Tässä kansalle muutaman euron Joululahja, jonka perimme takaisin korkojen kera seuraavassa riistohintaisessa sähkölaskussa"
Viimeksi muokattu: