Helsingin Sanomissa oli hyvä kirjoitus optioista ja hieman yleisemminkin siihen johtaneesta maailmankuvasta. (lähde HS 10.10.2005)
"VIERASKYNÄ
Ylisuuret optiot ovat oire yksipuolisesta ihmiskäsityksestä
Homo economicus -tauti leviää ja aiheuttaa tuhoa pienin askelin mutta paljon laajemmin kuin ylisuuret optiot ja niihin liittyvät epäoikeudenmukaisuuden tuntemukset, kirjoittaa Janne Kurtakko.
Mikään ei ole niin käytännöllinen kuin hyvä teoria, sanoi psykologi ja yhteiskuntatieteilijä Kurt Lewin aikanaan. Mikään ei ole niin vaarallinen kuin huono teoria, toteaa arvostettu johtamistutkija Sumantra Ghoshal Lewiniin viitaten.
Ghoshalin lausuman voi liittää keskusteluun, jota Suomessa on käyty Fortumin optioista. Ghoshal kritisoi taloustieteen homo economicus -ihmiskäsitystä, joka on optioiden teoreettinen perustelu.
Jos ylisuuria optioita pidetään ikävänä oireena, on syytä huomata, että homo economicus -tauti leviää ja aiheuttaa tuhoa pienin askelin mutta paljon laajemmin kuin pelkät optiot ja niihin liittyvät tuntemukset epäoikeudenmukaisuudesta.
Ghoshal pitää ongelmien syinä kahta hyvin yleistä talous- ja johtamisteorioiden lähtökohtaa.
Ensinnäkin, taloustieteessä ja johtamistutkimuksessa on perinteisesti korostettu tieteellisyyden ihannetta, joka on ymmärretty luonnontieteessä esiintyviksi matemaattisiksi malleiksi. Seurauksena ihmisten toiminnan syitä on tarkasteltu vain yksilötasolla ja siltä osin kuin ne voidaan määrällistää – käytännössä mitata rahassa.
Toiseksi, teorioihin sisältyy "konservatiivisten" tai taloustieteen nobelistin Milton Friedmanin nimityksen mukaan "liberaalien" ajattelijoiden epäily ihmisten toiminnan motiiveista. Ihmisten nähdään tavoittelevan vain omaa etuaan.
Näiden kahden lähtökohdan yhdistelmänä jokaisen nähdään tavoittelevan mahdollisimman paljon aineellista hyvää itselleen. Esimerkiksi optioissa ajatusta sovelletaan yrittämällä kytkeä johdon yksityinen taloudellinen etu omistajien yksityiseen taloudelliseen etuun.
Vaikka kritisoimme optioita, niiden taustalla oleva ajatusmaailma saattaa yleisesti ottaen tuntua hyvinkin osuvalta. Teoreetikoille se kelpaa edelleen, mutta käytännössä on oleellista huomata, että suurin osa lähes jokaisen yksilön toiminnasta perustuu aivan toisenlaisiin lähtökohtiin.
Kuinka moni meistä toimii itsekkäästi ja vieläpä taloudellista etua tavoitellen esimerkiksi perhe- tai ystäväpiirissä? Yksilötason yleistyksenä teoria ei päde. Voi myös olettaa, että hyvin harvat hyväksyvät tämän teorian kuvaaman maailman tavoiteltavaksi tilaksi.
Jos oletetaan, että useimmille homo economicus on kauhistus, niin oleellinen kysymys on, miten tauti voi levitä.
Yksi vastaus on ilmiö, johon Ghoshal kiinnittää huomiota ja jota kutsutaan itseään toteuttavaksi profetiaksi. Toisin sanoen ihmisyhteisöt muokkaavat ympäristönsä ja itsensä esitettyjä väitteitä ja teorioita vastaavaksi.
Yksinkertainen esimerkki on keskuspankin pääjohtajan ennustus valuuttakurssin muutoksesta, mikä vaikuttaa sijoittajiin ja edelleen valuuttakursseihin. Lopulta pääjohtajakin voi tarkastella muutosta kuin luonnonilmiötä.
Sama ilmiö näkyy myös arkipäivän työelämässä, kun yhä useampi työntekijä tarkastelee toinen toistaan homo economicuksena. Ketjureaktion voivat käynnistää esimerkiksi johtajat, jotka pitävät suuria palkkioitaan muiden kritiikistä huolimatta ansaittuina.
He levittävät muuallekin organisaatioon mekanistisia, yksilölähtöisiä palkkio- ja valvontajärjestelmiä. Lopulta teoriasta tulee kaikkien todellisuutta, jolloin työilmapiiriä sävyttää epäily. Syntyy lisää mekanismeja, eivätkä kiihkeimmätkään kriitikot voi kuin mukautua tilanteeseen.
Erityisesti innovaatioihin pyrkivät organisaatiot kärsivät, kun jokainen kulkee hampaisiin asti aseistettuna selkä seinää vasten. Tilaa ei jää kollektiiviselle oppimiselle ja muutokselle.
Monissa yrityksissä asiaan on jo puututtu. Niissä palkkiot ovat nykyisin paitsi yksilöllisiä myös kollektiivisia; projektien menestyksestä palkitaan kaikkia mukanaolijoita jne. Palkitsemisen lisäksi yhteistyötä, innovatiivisuutta ja tuottavuutta edistetään myös muilla keinoilla.
Valitettavaa on, että näitä asioita ei ole ymmärretty julkisorganisaatioissa, joissa henkilökohtaisen palkitsemisen "juhlat" ovat vasta alkamassa. Yksilölähtöisen ajattelun mukaan palkitaan jyvät ja tuomitaan akanat.
Jälki voi olla karmeaa erityisesti yliopistoissa, joihin homo economicus -tauti on imuroitu uuden palkkajärjestelmän muodossa. Suuret henkilökohtaiset lisät aiheuttavat tulevaisuudessa merkittäviä ongelmia kollektiiviseen tiedon kehittämiseen pohjautuvassa yhteisössä.
Homo economicus -taudin tappamiseksi tarvitaan hyviä välineitä. Tärkein niistä on maalaisjärki.
Ihmisyhteisöissä eläminen tuottaa jo sellaisenaan asiantuntemusta, eikä siihen tarvita taloustiedettä, johtamistutkimusta tai niiden usein ongelmallisia oletuksia. Toimivimmat ratkaisut voidaan löytää yhdessä miettimällä.
Muitakin toimenpiteitä tarvitaan. Liikkeenjohdon koulutukseen tulisi kaikilla tasoilla sisällyttää eettistä pohdintaa. Monissa kauppatieteen opinahjoissa eri puolilla maailmaa tämä tarve on jo havaittu ja sen mukaan toimittu.
Vastaavaa pohdintaa tarvitaan myös työorganisaatioissa. Moraali rapistuu, ellei siihen panosteta.
Janne Kurtakko
Kirjoittaja toimii johtamisen yliassistenttina Lapin yliopiston kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnassa."
