Forumin Vapaan keskustelun SM-liigan pudotuspelien seurantatojck keväällä 2015

Haa

Ihan hieno lähteä ITG:ltä trollaamaan kun kyseessä on 17-vuotias poika.:rolleyes:

Oksettavaa hommoo moinen.:nope::thumbdown

En mää mitään ole trollannut. Kunhan linkitin netistä löytämäni videon, jossa käyttäydytään epäurheilijamaisesti. Toisaan palstalla keskustellaan aiheesta ihan asiallisesti. Siellä sanottiin Tammelan käytöstä oksettavasti, ei sinne nimimerkin takaa videon postannutta.

Niin, ja onko sun mielestäsi olemassa joku ikäraja, milloin pelaajaa saa taklata tai linkata videon pelaajasta, jossa sylkee vastustajaa kohti.
 
Ja jos ruvetaan listaamaan alhaisten, likaisten temppujen tekijöitä, niin kummasta joukkueesta niitä mahtaa löytyä useampia?
 
Haa

Miksi sitten trollaat alaikäisistä tuollaisia videoita?

En mää mitään trollaa. Kunhan linkitin tännekin videon, jonka löysin toiselta kekustelupalstalta, jossa asiasta myös keskustellaan. Sanallakaan en ole asiasta tänne yhtään mitään kirjoittanut, ennen kun sää otit kantaa postaukseeni.

Jos Tammela olisi ollut mahdollisen sylkemisensä hetkellä täysi-ikäinen, niin olisiko tämä keskustelu jäänyt käymättä? Viittaan siihen, kun olet niin herkkänä pelaajien alaikäisyydestä.
 
Mitenköhän pelaajan ikä vaikuttaa siihen, miten tämän otteita on soveliasta kommentoida? Joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön, iästä huolimatta. Tässä tilanteessa mitään sylkyä ei taida edes olla, mutta noin niin kuin periaatteessa.

Taitaa Jone vain trollailla.

Ja ITG ehtikin jo.
 
En mää mitään trollaa. Kunhan linkitin tännekin videon, jonka löysin toiselta kekustelupalstalta, jossa asiasta myös keskustellaan. Sanallakaan en ole asiasta tänne yhtään mitään kirjoittanut, ennen kun sää otit kantaa postaukseeni.

Jos Tammela olisi ollut mahdollisen sylkemisensä hetkellä täysi-ikäinen, niin olisiko tämä keskustelu jäänyt käymättä? Viittaan siihen, kun olet niin herkkänä pelaajien alaikäisyydestä.

Miksi sä sen halusit tänne linkata?
 
Haa

Ja jos ruvetaan listaamaan alhaisten, likaisten temppujen tekijöitä, niin kummasta joukkueesta niitä mahtaa löytyä useampia?

En mää vaan tiedä. Virtasen Jonnesta ja Filip Riskasta saa varmaan halutessaan painikaverin Lukon puolelta. Mutta en mää pientä painia pidä alhaisena tai likaisena. KalPan Kolehmainen on jostai syystä jäänyt mieleen. Ja sitten tämä Tammela. Mutta en mää heitäkään pidä likaisina tai alhaisina pelureina. Paitti jos tuo Tammela eilen oikeasti sylkäisi, niin sitten pidän.

Joku kuppanen puolivälieräsarja ja sen takia ruvetaan trollaamaan kulli suorana ja nuorta poikaa kiusaamaan netissä nimimerkin takaa.

Jos nyt on jo noin hermot pinnassa, niin mitä sitten kun ja jos on finaaleissa?

Kummalla nyt on hermot enemmän pinnassa?
 
Haa

Siksi että mun mielestä syyttömiä alaikäisiä pitää puolustaa kaikenlaisilta nimimerkin takaa huutelijoilta. Kun ei ole sitä oikeaa urheiluhenkeä sen vertaa että kehtaisi omalla nimellä noita vihjauksia jakelemaan.

Käsittääkseni keskutelupalstoilla käytetään lähes sataprosenttisesti nimimerkkejä. Sanon vielä kerran (tai kirjoitan), etten ole mitään huudellut, enkä vihjannut, vaan linkkasin toiselta keskustelupalstalta löytämäni videolinkin, josta kukin tykönään voi tehdä johtopäätöksiä puoleen tai toiseen ja sulta meni siitä näköjään kuppi nurin. Jostain syystä.

Nyt mää keitän kaffetta välillä...
 
Ylös