Fujin GP 2008 - Jälkipuinnit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En ole tänne provoilemaan tullut, Ihmetyttää vaan selvä mclarenin dissaaminen ja Ferrarin ylistäminen vaikka kimillä ovat MM mahikset jo menneet, lisäksi tuntuu siltä että porukka on unohtanut, että heikki kovalainen ajaa laarenilla.

Lisäksi ihmetyttää hamiltonin haukkuminen, koska massahan ajoi kaksi kertaa kaverin kylkeen ensin hamiltonin ja sitten vielä Bourdaisin.

Hamekangasta pitäisi ostaa näille jotka itkevät "vaarallisesta" ajotyylistä.

Vaara ja moottoriurheilu tavallaan kuuluu yhteen.

Vittu kielletään sitten ohittaminen ja riskinottaminen F1:sissä ja maailma pelastuu.

No en nyt tiedä onko tuota Ferraria tallina niin paljon ylistetty täällä, taitaa olla päinvastoin. Kimiä / Heikkiä nyt kuskina tietenkin vähän enemmän kuin muita, mikä on varmaan ihan oletettavaa Suomalaisella foorumilla?

Olen vähän samoilla linjoilla, että ohittaminen, vaarallisuus ja tietty riskinottaminen kuuluu kilpa-autoiluun. Täytyy kuitenkin muistaa, että F1 ei ole mikään jokkisluokka, tai ainakaan enään ole. Ei voi sikailla miten haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
En ole WebSlave mutta arvioisin että Spassa Kimin ja Hamiltonin välissä eroa leveyssuunnassa oli korkeintaan sellaiset parikymmentä senttiä. Hamilton/Massa-tapauksessa huomattavasti enemmän, ehkä noin metri.

Ja tuo välimatkojen välinen ero sitten pitäisi mielestäsi kuljettajan arvioida takaviistossa rinnalla olevaan autoon ennen oman ajolinjan valintaa. Mielenkiintoista.
 
Pikkasen hirvitti kun Massa tunki väkisin Webberin ohi. Meinaan jos mr. Murphy olisi ollut hereillä niin varikolta olisi just joku tullut ulos ja.. olisi saattanut jäädä shampanjat ruiskuttelematta.
Tottakai vaara ja riskit kuuluvat moottoriurheiluun, mutta ei se tarkoita että mitä tahansa kamikaze-temppuja pitää tehdä.
 
Tuo Massa-Webber tilanne näytti vähän vaaralliselta kieltämättä. Tosin eihän Massa tässä väärää tehnyt, (noh ehkä olisi kannattanut harkita ulkolinjaa) vaan vika on järjestäjien. pitäisi tuo varikolta tulo vähän turvallisempaan suuntaan.

Kisa oli oikein viihdyttävää kilvanajoa ja kummatkin kaikki Mclaren- ja Ferrarikuskit ottivat oikein kirjaimellisesti yhteen. Rangaistukset nyt mielestäni suhteellisen oikein oikeudenmukaiset Burdee-tapausta lukuun ottamatta. Ikävää tuo FIA:n ferrarin suosiminen, eivät Kimi ja Massa itse voi sille mitään :nope:

kummastuttaa tuo Hamiltonin hätäily; olisi saattanut hyvinkin mennä ohi vaikka seuraavalla kierroksella pääsuoralla Kimistä, mutta kaikki piti ilmeisesti saada heti. Vaikutti vähän siltä, että Mclarenkuskien ylioptimistisen myöhään jätetyt jarrutukset innostivat myös loppuporukkaa arvimoimaan tilanteen väärin.
Jos Kimi olisi tehnyt Massat eli kääntänyt ekaan mutkaan aivan, kuin Hamiltonia ei olisi ollut olemassakaan, (kuten Bourdais kertoi Massa-tilanteestaan) niin siinähän sitä oltaisiin oltu.

Harmillista, että Kimille kävi köpsät alussa, kenties Kubican haastaminen olisi ollut ilman auton vaurioitumista helpompaa.

Hänen majesteettinsa kolarikuningas Kuutio onnistui sitten löytämään raon asvalttiturva-alueista Fujissa. :alppu:
Eivät onneksi autosta irronneet luomurenkaat lentäneet kenenkään niskaan; se olisi ollut hieman huonoa Peeärrää lajin luonnonsuojelukampanjalle. :dunno:

Yrittäessäni turhaan etsiä videota tuosta Massa-Webber tilanteesta löysin jotain muuta, joka hieman kyseenalaistaa Massa puolustelut Bourdais-tilanteessa. ;)
http://www.youtube.com/watch?v=NmhjZSWMaOg
 
En ole tänne provoilemaan tullut, Ihmetyttää vaan selvä mclarenin dissaaminen ja Ferrarin ylistäminen vaikka kimillä ovat MM mahikset jo menneet, lisäksi tuntuu siltä että porukka on unohtanut, että heikki kovalainen ajaa laarenilla.

Voin sanoa, että henkilökohtaisesti se fakta, että Herra Lässynlässyn Lewiksen Ovimatto Heikki Kovalainen ajaa McLarenilla, saa ko. tallin aiheuttamaan minulle vain hirveämpää pahoinvoinnintunnetta.
 
Niin, mielestäni FIA on jelppinyt Ferraritallia aina kun ovat siihen tilaisuuden saaneet, no ainakin lähiaikoina siitä shikaanin oikaisu hommasta jelppivät 4 pisteellä ja sitten se massan aamuinen törttöily toi 1 lisä pinnan.

Se shikaanin oikaisusta annettu 25 sekunnin rankkari oli itse asiassa jopa naurettavampi kuin aamuinen Bourdaisin keissi.

Kaikkihan tietää käydyn radioliikenteen sen shikaani asian suhteen.

Rankkaria olisi voinut harkita vai jos räikkönen oli päässyt maaliviivan yli, mutta räkähän toheloi itsensä seinään.
 
Tottakai vaara ja riskit kuuluvat moottoriurheiluun, mutta ei se tarkoita että mitä tahansa kamikaze-temppuja pitää tehdä.

Tässä hyvänä esimerkkinä näistä "kamikaze" tempuista Hamilton kilpailun lähdössä. Olis muuten Hamiltonin kisa loppunu siihen jos porukat ei ois väistäny.
 
Taidetaan saada turhin maailmanmestari sitten Damon Hillin.

Hilliä arvostellessa kannattaa kuitenkin muistaa miehen saavutukset vaikkapa Häkkiseen verrattuna. Ei se Häkkisenkään auto ihan huonoimmasta päästä ollut.

Mika Häkkinen
World Championships 2
Grand Prix Starts 165
Grand Prix Wins 20
Pole Positions 26

Damon Hill
World Championships 1
Grand Prix Starts 122
Grand Prix Wins 22
Pole Positions 20

Hillin kohdalla ei kuitenkaan ihan lapasesta ollut kysymys, vaikka sellainen kuva monen mieleen onkin jäänyt.
 
Ei turhaa maailmanmestaria ole olemassakaan, kyllä sieltä aina löytyy taitoa, lahjakkuutta ja no tietysti ripaus tuuriakin.
 
Oli muuten suht huonoa tv-ohjausta tällä kertaa, esim. uusinnoista puuttuivat replay-tekstit ja monet tilanteet olisi kiva nähdä eri kamerasta uusintana, vaikka onboardista (startti, kröhöm...). Tietääkö kukaan tekikö FujiTV lähetyksen viime kauden tapaan vai oliko FOMin omat pojat asialla?
 
Puolustetaan hamia sen verran että kyllähän se taas näytti nopeutensa ja ohitustaitonsa -siis pääsi massasta siististi ohi. Moniko muu olisi mennyt ohi ajamalla? Toisaalta taas ensimmäisen mutkan jarrutus oli rumaa, mutta oli lähellä onnistumista. Vaikka täällä on haukuttu hämilton maanrakoon, niin kyllähän se on sarjan yksi parhaista ohittajista. Jokaisessa kisassa tulee ohituksia, kun taas monella kuskilla ohituspaikan hieromiseen menee 1/3-3/3 kisasta. Toisaalta taas 30% ohituksista menee pahasti v***si.

Mielestäni taas Massan ohitusyritys oli äärettömän epätoivoinen ilman mitään mahkuja päästä ohi.
 
Mielestäni mustakari on täysin munaton äijä kaikenmaailman typerine kolumneineen.

Ei osaa tai ei uskalla pohtia typerissä kolumneissaan kriittisesti F1:ten nykytilaa joka on vähän semmoista tuomari/kabinettipuuhastelua. pidetään käsittämättömillä rangaistuksilla MM:sarja keinotekoisesti tiukkana.

(tämän kauden maailmanmestaruuskisa kiristyi sopivalla tavalla kun kaksi osakilpailua on vielä ajamatta)

Joo, niin kiristyi tosi sopivalla tavalla myös Bourdaisin ja massan tapauksen johdosta.

Mustakari täysi ääliö....se on minun henkilökohtainen mielipide kyseisestä tyypistä.
 
Miten Hamilton tippui Massan taakse?

Japanin Fuji TV on aivan syvältä. :jaska:
 
Vaikka täällä on haukuttu hämilton maanrakoon, niin kyllähän se on sarjan yksi parhaista ohittajista

Asiaa auttanee myös se, että hänellä on yksi sarjan parhaimmista autoista. Häntäpään/keskikastin tallien kuskeilla ei oikein ole mahiksia ohituksiin vaikka taitoa olisi kuinka paljon tahansa, koska autot eivät tahdo kulkea.
 
Vaara ja moottoriurheilu tavallaan kuuluu yhteen.

Kyllä, niin kuuluvat. Pohjattomasta narsismista kumpuava typeryys ja moottoriurheilu sen sijaan sopivat yhteen paljon, paljon huonommin. Kun ajetaan kilpaa rengas renkaassa nopeuksilla 300 km/h (+), niin se edellyttää sitä, että kilpakumppaniin täytyy voida luottaa.

Vai ovatko Glock, Alonso, Kubica, Räikkönen ja kumppanit pistäneet kenties ilkeyttään pystyyn julkisen ajojahdin Hamiltonia vastaan?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös