Futis 2014/15

  • Viestiketjun aloittaja burb
  • Aloituspäivämäärä

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Yle luopuu Mestareiden liigasta

Yle luopuu tämän kauden jälkeen jalkapallon Mestareiden liigasta. Tämän kauden ottelut näytetään suunnitellusti finaaliin saakka.

Yle joutuu luopumaan jalkapallon Mestareiden liigan otteluiden esittämisestä. Tv-oikeudet siirtyvät Suomessa tulevana syksynä kaupalliselle toimijalle.

Käynnissä oleva kausi näytetään suunnitellusti Yle TV2:ssa sekä Yle Areenassa Berliinissä kesäkuussa pelattavaan Mestareiden liigan finaaliin asti.

- Olisimme tietenkin halunneet jatkaa Mestareiden liigan näyttämistä. Kaupallisten toimijoiden halu hankkia oikeudet oli kuitenkin kova eikä Ylen osallistuminen epäterveeseen hintakilpailuun olisi ollut vastuullista, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen taustoittaa.

Pokkinen painottaa, että jalkapalloa riittää jatkossakin Ylen kanavilla. Yle esittää Suomen maajoukkueiden kamppailut, seuraavat EM-kilpailut ja kotimaista liigaa.
Maikkarilla taitaa soppari vielä jatkua?
Joten mahdollisesti maksukortin taakse menee nämäkin. Mikään pakkohan ei ole näyttää ilmaiseksi, kun Mestareiden Liiga ei kuulu yhteiskunnallisesti merkittäviin tapahtumiin.
Jatkossa Yle voi panostaa enemmän Veikkausliigan televisiointiin, joten kotimaan liiga saa enemmän näkyvyyttä -> enemmän sponsoreita -> parempia pelaajia -> menestystä eurokentillä -> katsojat hylkäävät lätkän ja siirtyvät kannattamaan paikallista jalkapalloseuraa -> Suomesta jalkapalloyhteiskunta!
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Kyl tässä nyt hieman vituttaa maksaa Yle-veroa, kun ei sillä tunnu saavan vastinetta rahoille.
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8224
Ohjelmapaikan valtaa Teiniäiti-imettäjät erätulilla -uusinnat, ruotsiksi viitottuna.
 
de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Kyl on BVB Dortmundilla menny surkesti kotoisessa liigassaan. Nyt tsemppiä!!!:frank:
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
MyPa ulos, Ilves sisään. Näin saunottiin Veikkausliigan kabinetissa.
 
ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Afrikan kisoja tullut pari viikkoa Eurosportilta ja kyllä on mahtavaa katsottavaa. Porukka ei filmaa ja mennään päästä päähän lähes tauotta. Tästä poikkeuksena tietysti Euroopan liigojen pelaajia täynnä oleva Norsunluurannikko, jonka pelitapa oksettaa kun on saanut katsella muiden rehtiä peliä. Toivottavasti ei voita.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ei tuota Dortmundin surkeutta voi kuin taivastella. Yksi suurimmista hyytymisistä urheilumaailmassa ikinä. Neljän viimeisimmän kauden aikana kaksi mestaruutta ja kaksi kakkostilaa, ja juuri nyt taulukon pohjimmaisena. Seuraava matsi lauantaina Freiburgia vastaan, ja Freiburg on juuri putoamis-/karsintaviivan yläpuolella.
Onhan noita kierroksia jäljellä, mutta joukkue on aivan lukossa.
 
Joo on menny kyllä todella heikosti Bundesliigassa. UCL:ssä voitti lohkonsa sentään! :yuck:

Tänään sit African cupin loppuottelu Norsunluurannikko-Ghana. :thumbup:
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Tänään sit African cupin loppuottelu Norsunluurannikko-Ghana. :thumbup:
Semmonen finaali. Tasoltaan heikohko 0-0 nyhjäys, pilkuilta ratkaisu. Ja vasta maalivahtien keskinäinen mittelö sinetöi Norsuille voiton.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Raaka peli Ranualla.
Sääli juttu, mutta faktat on hyväksyttävä. Ei riitä paikkakunnalla markkinat, suomifutis ei muutenkaan porskuttele ja jos Mursulle on maksettu / maksetaan kovahkoa korvausta niin se on heti muusta pois.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tiedotteessa ei sitä suoraan sanottu, mutta yksi pelaajista täräytti sen YLElle: MyPan edustusjoukkue lakkaa kokonaan olemasta.

Onhan tässä toki pitkään ihmetelty tuota MyPan toimintaa. Tehtaan joukkuehan se oli, mutta tehtaan lopetettua ei osattu suhteuttaa toimintaa uusien realiteettien mukaisesti (vrt. Haka) vaan jääräpäisesti jatkettiin vanhoilla vahoilla. Myös siinä mielessä, ettei edes yritetty markkinoida seuraa toisaalle yhdistyneeseen Kouvostoliittoon vaan kulmat kurtussa oltiin "mylsäläisiä" vaikka saatana väkisin. Ja sehän nyt on selvä ettei 6000 asukkaan taajama elätä mitään seuraa yksinään..
No, se on kouvostofutiksessa sitten Sudet ainoa miesten edustusjoukkue. Kakkosessa. Jospa tämän lajin niilot nyt oppisivat puhaltamaan yhteen hiileen.. (yeah, right)
 
No perkele! :wall: Saavutti jo aikamoisen statuksen tää MYPA ennen tätä konkurssia!:cool:
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Englannin FA-cupissa Bradfordista tullut tämän vuoden giant-killer: aiemmin tiputti Chelsean ja nyt Sunderlandin. Bradford pelaa kolmannella sarjatasolla. Meni nyt siis kahdeksan parhaan joukkoon.
Saman sarjatason Preston North End päässyt hieman helpommalla tähän asti, mutta voi yltää yhtä pitkälle jos kaataa huomenna ManU:n.
 
ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11181
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Turistituttavat pähkäilevät futismatsien takia. Sevillassa kaveri haluais tänään matsiin, mutta lipunmyynti on keskeytetty turvallisuussyistä. Aikoo etsiä mustan pörssin kauppiaan.
Lajista piittaamaton tuttava on Roomassa, siellä päivän matsin takia ei esim. majoituksensa lähikortteleissa anniskella alkoholia. Rooma selvin päin?? Eihän sellainen käy eikä onnistu!!!
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Tiedotteessa ei sitä suoraan sanottu, mutta yksi pelaajista täräytti sen YLElle: MyPan edustusjoukkue lakkaa kokonaan olemasta.

Onhan tässä toki pitkään ihmetelty tuota MyPan toimintaa. Tehtaan joukkuehan se oli, mutta tehtaan lopetettua ei osattu suhteuttaa toimintaa uusien realiteettien mukaisesti (vrt. Haka) vaan jääräpäisesti jatkettiin vanhoilla vahoilla. Myös siinä mielessä, ettei edes yritetty markkinoida seuraa toisaalle yhdistyneeseen Kouvostoliittoon vaan kulmat kurtussa oltiin "mylsäläisiä" vaikka saatana väkisin. Ja sehän nyt on selvä ettei 6000 asukkaan taajama elätä mitään seuraa yksinään..
No, se on kouvostofutiksessa sitten Sudet ainoa miesten edustusjoukkue. Kakkosessa. Jospa tämän lajin niilot nyt oppisivat puhaltamaan yhteen hiileen.. (yeah, right)
Eivät sitten hakeneet Kakkoseenkaan. Ilmeisesti jotkut mahkut olisi Neloseen tai Kutoseen, mutta lienee sallittua spekuloida että jos noihin olisi aikeita haluta mennä niin jotain olisi jo asian eteen tehty.
Kotkassa osasivat puhaltaa yhteen hiileen, kun laittoivat kaksi aiemmin erkaantunutta seuraa samaan pakettiin. Ihan fiksu veto. Kotka on Kouvolaakin väkiköyhempi, selkeä juttu siltäkin kantilta että pikkupaikkakunnan voimia yhdistetään. Tiedä vaikka fuusio-KTP imaisisi naapukunnan MyPastakin jonkun irrallisen liigatason pelaajan...?

Melkonen turbulenssi-ajanjakso ollut tämä kotimaan potkiksen talvitauko. Jospa sillä olisi tervehdyttävä vaikutus.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
MyPaa haetaan konkurssiin. Loppusotkut selvittämättä mutta kyllähän tuo päättää seuran tarinan.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
https://viasat-suomi.mynewsdesk.com/pressreleases/jalkapallon-mestarien-liiga-vuoteen-2018-saakka-viasatilla-sekae-viaplayssa-1143127

Viasatin ja Viaplayn emoyhtiö Modern Times Group sekä UEFA:n Mestareiden liigan markkinointiyhtiö TEAM Marketing ovat solmineet kauden 2017-2018 loppuun saakka jatkuvan sopimuksen, joka sisältää kaikki Mestareiden Liiga -ottelut. Mestareiden liigan lähetykset alkavat Viasatilla ja Viaplaylla syksyllä 2015.

”Olemme innoissamme liittäessämme maailman arvostetuimman seurajalkapallokilpailun mukaan ohjelmistoomme kattavasti. Panostamme tuotannollisesti edelleen kehittäessämme Suomen johtavia urheilupalveluita, joista löytyvät nyt sekä maailman paras jalkapallo että jääkiekko.”, hehkuttaa Viasat Finlandin toimitusjohtaja Johannes Leppänen.

Samassa yhteydessä Viasat uudistaa kanavavalikoimaansa. Aiemmin huippujääkiekon kotina tunnettu Viasat Hockey Finland –kanava lisää syksyllä Mestareiden liigan tiistai- ja keskiviikkoiltojen ohjelmistoon. Samassa yhteydessä kanava uudistaa nimensä muotoon Viasat Sport Finland. Mestareiden liigan lisäksi kanavan ohjelmistossa jatkuu Hockey Finlandilta totuttuun tapaan NHL- ja KHL-jääkiekko entiseen malliin.

”Mestareiden Liiga, NHL ja KHL luovat uudesta Viasat Sport Finlandista todellisen herkkupaketin suomalaisille urheilufaneille. Viaplay-palvelumme taas tuo urheilufaneille jokaisen ottelun syksyn alusta alkaen. Julkistamme koko tuotanto- ja tuotepakettimme ensi syksylle myöhemmin kevään aikana, joten kutsumme nyt kaikki vanhat ja uudet asiakkaamme vierailemaan verkkosivuillamme www.viasat.fi/ucl, jossa he voivat vaikuttaa tulevan kauden Mestareiden liigan tuotantoon”, kannustaa Leppänen.

edit: lisää uutisia pukkaa

Jalkapallon Mestarien liiga pysyy Ylellä

Euroopan jalkapallon seurajoukkueiden kovatasoisin kilpailu, Mestarien liiga (UEFA Champions League) jatkaa Ylen kanavilla seuraavat kolme kautta. Yle on tehnyt sopimuksen Mestarien liigan mediaoikeuksista kausiksi 2015–2018.

Nykyinen sopimus päättyy kesäkuussa Mestarien liigan finaaliin Berliinissä ja uusi sopimus alkaa Super cup -ottelulla Tbilisissä elokuussa 2015.

- Jouduimme joulukuussa jo luopuman jatko-oikeuksien tavoittelusta, kun hintakilpailu oli muuttumassa epäterveeksi. Nyt keväällä oikeuksien haltija halusi kuitenkin palata kanssamme neuvottelupöytään ja pääsimmekin nopeassa tahdissa sopimukseen, kertoo Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös