Hallituskokoonpanospekulaatiot tähän

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Andy
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos KOK-SDP-PS hallituspohja toteutuu mennee puhemiehen paikka demareille tai persuille eli demareille. Heinäluoma?

Heinäluoma olisi kyllä linjassa viime vuosien puheenjohtajavalintojen kanssa. Voi myös olla, ettei Eeroa ministeriksi haluta.

Eipä kai Demareillakaan muita "vanhempia valtiomiehiä" ole kuin Heinäluoma ja Tuomioja.
 
Heinäluoma olisi kyllä linjassa viime vuosien puheenjohtajavalintojen kanssa. Voi myös olla, ettei Eeroa ministeriksi haluta.

Eipä kai Demareillakaan muita "vanhempia valtiomiehiä" ole kuin Heinäluoma ja Tuomioja.

Käsitin että näissä vaaleissa juuri haluttiin nämä vanhat valtiomiehet pois...
 
Tai sitten Kokoomus tekee "jytkyn" ja jää hallituksesta pois?
Pääministerisalkku on Kokoomukselle sen verran harvinaista herkkua, että on vaikea kuvitella että millään luopuisivat siitä. Suurimpana puolueena he kuitenkin vetävät neuvotteluita eikä PS tai SDP. Pidän jopa vähemmistöhallitusta todennäköisempänä kuin sitä että KOK jäisi pois.
 
Toi jytky olis hyvä. SDP-PS-VAS-KD -> 101 paikkaa, joista nopeella laskulla 57 uusia. Syntyis huikeeta politiikkaa. Vähän aikaa.

Saattaa muuten puhemiehen paikasta/vaalista tulla joku show myös. On tässä eduskunnassa vahva posti.
Puhemiehen paikka vielä samalle poppoolle, niin enemmistö olisi tosi niukka, puhemies kun ei äänestä.
 
Meinaat sitten, että on huisin todennäköistä, että Eduskunnan Puhemies on joku ensimmäisen kauden PerSu.

Puhemiehen tuoli on juuri sopiva posti laittaa syrjään vallan käytäviltä.

Ei kun luin väärin tai käsitin väärin ja omankin teksin kirjoitin väärin :P Siis joo ehdottomasti Heinäluoma puhemieheksi. Juuri sopiva paikka hänelle. Tuomiojaa en haluaisi hallitukseen. Siis nämä vanhat jehut pois hallituksesta ehdottomasti. Pekkarinen, Väyrynen ja Kanerva on nyt onneksi sieltä jo saatu pois. Missään nimessä ei Ihalaista lähellekään hallitusta. Eikä enää kaivatalisää niitä. Ja erittäin hienoa että Lindenkin tippui. Toisaalta eihän sitä tiedä jos tulee ministereitä eduskunnan ulkopuolelta enemmänkin. Eihän se olisi ennenkuulumatonta. Toivottavasti RKP:n 30 vuoden putki hallituksessa katkeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Siis nämä vanhat jehut pois hallituksesta ehdottomasti.
Jos hallitukseen tulee paljonkin ensikertalaisia, niin on selvää että ne muutamat kokeneemmat ministerit/poliitikot vievät näitä kuin pässiä narussa. Että sinne vain Kataisen leimasimiksi märkäkorvia.
 
Puhemieshän menee kakkoshallituspuolueen kokeneelle edustajalle, eli E. Tuomiojalle. Ykkösvarapuhemies on sitten päähallituspuolueen kokenut edustaja, esim. Pertti Salolainen. Toinen varapuhemies meneekin sitten oppositiolle, eli S. Kääriäiselle.

Nämä nimet olivat jo ennen vaaleja sanotut, nyt vin laitoin ne oikeaan järjestykseen.
 
Puhemieshän menee kakkoshallituspuolueen kokeneelle edustajalle, eli E. Tuomiojalle. Ykkösvarapuhemies on sitten päähallituspuolueen kokenut edustaja, esim. Pertti Salolainen. Toinen varapuhemies meneekin sitten oppositiolle, eli S. Kääriäiselle.

Nämä nimet olivat jo ennen vaaleja sanotut, nyt vin laitoin ne oikeaan järjestykseen.

Ei kai Tuomiojaa tuhlata tuollaiseen seremonialliseen virkaan?
 
Sitä saa mitä tilaa. :ahem:

Kike Elomaa on valmis ministeriksi

Helsingin Sanomat

Perussuomalaisten äänikuningatar Kike Elomaa sanoo Nelosen uutisten haastattelussa olevansa valmis jopa ministeriksi.

"Olen tottunut sitä vastuuta kantamaan. Jos ministeripaikkaa tarjotaan, niin miksi ei, kyllä se vaan sopii."

Yhdeksi itselleen mieluisaksi ministeripestiksi Elomaa nimeää kulttuuriministerin salkun.

"Vielä ei ehkä olekaan ollut sellaista kulttuuriministeriä, joka on tehnyt 30 vuotta työtä alalla päätoimisesti. Tarkoitan nyt musiikkipuolta ja urheilupuolta", Elomaa sanoo.

Röntgenhoitajanakin työskennellyttä äänikuningatarta kiinnostaa myös terveysala.

"Ja isänmaallisena ihmisenä jopa puolustusministerin hommat."
 
Ministeriksi voidaan kai valita (paitsi ulkoministeriksi) vaikka Paavo Nurmi -patsas. Ministerin työryhmähän se hoitaa sen asiantuntijahomman ja ministeri itse on lähinnä kumikal.. siis leimasin ;)
 
Ylös