Hallitusneuvottelut, ja mitä sitten tapahtui

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaska
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tuleva hallitus on

  • Kok-SDP-Vas-RKP

    Äänet: 11 23,4%
  • SDP-PS-Vas-KD

    Äänet: 6 12,8%
  • KOK-SDP-PS-Vas

    Äänet: 9 19,1%
  • Joku muu... mikä?

    Äänet: 21 44,7%

  • Äänestäjiä yhteensä
    47
Tämän mukaan Noomin takinkääntöjä ei ole tapahtunut.

Soini: Emme äänestä tuen puolesta

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo
Soinin mukaan puolue ei aio äänestää
Portugali-tuen puolesta. Soini täsmensi
tiedotustilaisuudessa puolueen
hallitustunnustelija Jyrki Kataiselle
(kok.) aiemmin antamaa vastausta.

Vastauksessa todetaan, ettei puolue voi
hyvällä omallatunnolla tukea Portugali-
pakettia eikä pysyvän vakausmekanismin
luomista.

Perussuomalaiset ei myöskään hyväksy
Suomen vastuiden kasvattamista
rahoitusvakausvälineessä.

SDP taas vaatii rahoitusjärjestelmän
pelisääntöjen uudistamiseen.

SDP: Ei yhteisvastuuta veloista

SDP kirjoittaa vastauksessaan
hallitustunnustelija Jyrki Kataiselle
(kok.), että hallituksen tulee toimia
aktiivisesti eurooppalaisen talouden
vakauttamiseksi ja tulevien kriisien
ennaltaehkäisemiseksi.

Hallituksen on tähdättävä laajaan
rahoitusjärjestelmän pelisääntöjen
uudistamiseen.

Lähtökohtana tulee olla, että euromaat
eivät siirry yhteisvastuuseen toistensa
julkisesta taloudesta ja veloista

SDP:n mukaan eduskunnan käsittelemiä ja
jo hyväksymiä kansainvälisiä sopimuksia
on kunnioitettava.
 
Demareiden yhteisvastuu-asia on eri asia kuin ennen vaaleja tehty lupaus, että väliaikaiseen rahastoon ei tule uutta rahaa/takuita ennen kuin sijoittajavastuu toteutuu.

Siinä olen kyllä demareiden kanssa samalla linjalla, että mitään yhteisvastuuta ei pitäisi olla. Jokainen maa hoitakoon pankkinsa ja taloutensa itsenäisesti.
 
Mielenkiintoinen tilanne, koska nyt näyttää aika vaikealta tilanne. Portugali kuitenkin lienee kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa. Demarit pelaavat kepua eli molemmat vaihtoehdot avoinna.
Taitaa jäädä paketin esittely toimitusministeriön Minkille ja Käteiselle. Tai sitten ei esitellä ollenkaan ja kaatuu siihen. Hölmöjähän persut olis ollu, jos olisivat vain lähteneet komppaamaan Kokoomusta asiassa. Mikäs protesti se sellanen olis ollut. Kun sai vaalessa kunnon ääniosuuden, ni sitä valtaa pitää käyttää. Tarkoitti se sitten että muut tekee päätökset tai että eivät kykene siihen.
 
Kun sai vaalessa kunnon ääniosuuden, ni sitä valtaa pitää käyttää. Tarkoitti se sitten että muut tekee päätökset tai että eivät kykene siihen.
Ihan mielenkiintoista vallankäyttöä kyllä. Jätetään päätökset muiden tehtäviksi ja samalla toivotaan etteivät nämä kykene siihen. Hiukan samalla periaatteella kuin keskustan tapauksessa kun vaalien jälkeen ilmoitti, että uusi hallitus saa päättää asiasta.
 
Tuossahan täsmennettiin viimeksi annettua lausuntoa eli ei siinä kerrottu mitään ylen aikaisessa annetusta "lievennyksestä".
Tähän taisi tulla selvitystä ao. uutisesta.

Saa siis sen kuvan, että ylen aikaisen aikoihin selvitettiiin EU:n kantaa kulissien tahanka johonkin Persusten ja Soinin (ja SDP:n?) tekemiin tarkennuksiin vakautussopimuksessa? Sen jälkeen kun ilmeisen kielteinen vastaus saatiin, myös Persukset ja Soini veti sovittelevat kommenttinsa takaisin. Vai mitä mieltä voorumin raati on asiasta?

http://www.hs.fi/politiikka/artikke...le/1135265813370/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
Perussuomalaiset suhtautuu edelleen erittäin kielteisesti Portugalin avustamiseen. Asia tuli selväksi maanantaina, kun puolueet jättivät vastauksensa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) esittämiin kysymyksiin.

”Emme voi hyvällä omallatunnolla tukea Portugali-pakettia emmekä pysyvän vakausmekanismin luomista. Emme myöskään hyväksy Suomen vastuiden kasvattamista väliaikaisessa rahoitusvakausvälineessä”, perussuomalaiset vastasi Kataisen kysymykseen siitä, onko puolue valmis hyväksymään Suomen ”jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen” EU-politiikassa.

Myöhemmin iltapäivällä puolueen puheenjohtaja Timo Soini vielä täsmensi asiaa tiedotustilaisuudessaan. Siellä tuli harvinaisen selväksi, että perussuomalaiset ei tue Portugali-tukea eikä tule äänestämään sen puolesta.

Sama koskee takausvastuiden kasvattamista ja pysyvän vakausmekanismin luomista.

Timo Soini kertoo käyneensä asiasta neuvotteluja, ja ”sellaista ratkaisua, joka meille kelpaa, ei ollut saavutettavissa.”

”Suomi ja EU hakevat nyt sellaisen tien, joka ei ole riippuvainen perussuomalaisten hyväksynnästä, koska meiltä tätä hyväksyntää ei tule”, Soini linjasi. ”Me emme usko näihin järjestelmiin.”
Tuota "hyvällä omalla tunnolla" on myös tulkittu mahdollisuudeksi antaa periksi hallitusneuvotteluissa.
 
Tähän taisi tulla selvitystä ao. uutisesta.

Saa siis sen kuvan, että ylen aikaisen aikoihin selvitettiiin EU:n kantaa kulissien tahanka johonkin Persusten ja Soinin (ja SDP:n?) tekemiin tarkennuksiin vakautussopimuksessa? Sen jälkeen kun ilmeisen kielteinen vastaus saatiin, myös Persukset ja Soini veti sovittelevat kommenttinsa takaisin. Vai mitä mieltä voorumin raati on asiasta?

Tuota "hyvällä omalla tunnolla" on myös tulkittu mahdollisuudeksi antaa periksi hallitusneuvotteluissa.

Eli sä spekuloit, vaikka et edes tiedä mitään hallitusneuvotteluista sujumisesta.

Sustahan voisi tulla toi media. Siellähän ne tuomitsee/palkitsee ennen varsinaista tulosta/tietoa aika nopeasti.:o
 
Eli sä spekuloit, vaikka et edes tiedä mitään hallitusneuvotteluista sujumisesta.

Sustahan voisi tulla toi media. Siellähän ne tuomitsee/palkitsee ennen varsinaista tulosta/tietoa aika nopeasti.:o
Oho - naulan kantaan eli minä tosiaan spekuloin! Olen tietysti kateellinen, niille voorumin kirjoittajille joilla on tietoa hallitusneuvottelujen sujumisesta.

Tosin eihän toi kovin hyvin sujuvilta näytä.
 
Lähinnä tarkoitin, kannattaako hirveesti vielä irvailla siitä, että pettää vaalilupauksensa, kun kukaan ei ole sitä vielä tehnyt.

Siis näiden viime vaalien jälkeen. Sitä edellisten on jo moneen kertaan esim. Kokoomus ja kepu pettänyt.
 
Lähinnä tarkoitin, kannattaako hirveesti vielä irvailla siitä, että pettää vaalilupauksensa, kun kukaan ei ole sitä vielä tehnyt.
Jos olisit lukenut edellisen viestini + uutisen tarkkaan olisit svoinut päätyä siihen, että en siinä nimenomaan irvaillut yhtään mitään. :D Pikemminkin toin esiin mahdollisen syyn Soinin aikaisempaa myönteisempään tilapäiseksi jääneeseen kantaan.
 
Jep. SDP, Vasemmistoliitto, RKP, KD, Vihreät ovat sen sijaan aina pitäneet vaalilupauksensa.
 
Jos olisit lukenut edellisen viestini + uutisen tarkkaan olisit svoinut päätyä siihen, että en siinä nimenomaan irvaillut yhtään mitään. :D Pikemminkin toin esiin mahdollisen syyn Soinin aikaisempaa myönteisempään tilapäiseksi jääneeseen kantaan.

Myönnän syyllisyyteni. En paljo jaksa lukea muiden postauksia vaan keskityn jarnaan. O

Ja suurimman häirikön, oldesin, postauksia en edes näe, kun ompi iggessä forevö.:D
 
Myönnän syyllisyyteni. En paljo jaksa lukea muiden postauksia vaan keskityn jarnaan. O

Ja suurimman häirikön, oldesin, postauksia en edes näe, kun ompi iggessä forevö.:D
Hianoo...honasin just ärsyttävän virheen kirjoituksessani. "kulissien tahanka" eli siis kulissien takana.

Musta tuntuu (vahva mutu), että sulla svois olla huomattavasti paremmat perustelut pistää Oldezin sijasta meikäläinen iggeen. Miten se muka on saanut sut iggeentymään enämpi kuin minä. :D
 
Kato, kyllä hullu saa olla muttei tyhmä. :o
 
Musta tuntuu (vahva mutu), että sulla svois olla huomattavasti paremmat perustelut pistää Oldezin sijasta meikäläinen iggeen. Miten se muka on saanut sut iggeentymään enämpi kuin minä. :D

Musse ei kestä että sitä kohdellaan samalla tavalla kuin se kohtelee muita ;)
 
Katainen tekee lisäkysymyksiä: Aikalisä

Tiistai 3.5.2011 klo 16.10

Hallitustunnustelut jatkuvat ainakin viikon ajan, sillä hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) haluaa tehdä hallitukseen haluaville puolueille lisäkysymyksiä. Katainen päättyi ratkaisuun tämän päivän keskustelujen perusteella.

Osa kysymyksistä suunnattu kaikille puolueille yhteensä ja osa tietyille puolueille erikseen. Katainen antaa kysymykset puolueille tämän viikon torstaina. Vastausten takaraja on ensi viikon maanantaina.

Varsinaiset hallitusneuvottelut alkavat uuden aikataulun mukaan 18. päivä toukokuuta Säätytalolla.

TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@iltalehti.fi
EDUSKUNTA
Eipä taida maahan syntyä kokoomusvetoista hallitusta helpolla. SDP ja KD ovat ainoat ilman isompia ehtoja mukaan haluavat, RKP:kin kelpaa jos PS jää pois. Mitäs siihen vielä sitten täytteeksi tarvitaan? Kepu on ilmoittanut ettei kokkelihallitukseen enään lähde. Vasureita ei paljon ole ehdoteltu, lähtisköhän ne sossujen kylkiäisenä mukaan?
 
Ylös