Enpä jaksa uskoa, että tuosta mitään tulee - varsinkaan kun vasemmisto saattaa olla hallituksessa seuraavat neljä vuotta. Pikemminkin odotan, että työpaikat vähenee entisestään.. ellei maailmanmarkkinat vedä nykyistä paremmin.
Vaikuttaa Kataisen hinku pääministeriksi olevan niin kova, että muut puolueet ovat saaneet sanella hallitusohjelman. Mä en rehellisesti sanoen ymmärrä mitä järkeä tuolloin on hallitukseen lähteä.
Ainoa mieleentuleva järkiperäinen syy voisi olla rajoittaa kuitenkin ihan kaikkeen ryhtymistä. Toisin sanoen jonkinlaisen "tasapelin saavuttaminen", kun *voittoa ei ole saatavissa".Vaikuttaa Kataisen hinku pääministeriksi olevan niin kova, että muut puolueet ovat saaneet sanella hallitusohjelman. Mä en rehellisesti sanoen ymmärrä mitä järkeä tuolloin on hallitukseen lähteä.
Enpä jaksa uskoa, että tuosta mitään tulee - varsinkaan kun vasemmisto saattaa olla hallituksessa seuraavat neljä vuotta. Pikemminkin odotan, että työpaikat vähenee entisestään.. ellei maailmanmarkkinat vedä nykyistä paremmin.
Äläs nyt! Kyllä ne työpaikat lisääntyy ja työttömyys vähenee. Julkinen sektori vetää ennennäkemättömällä voimalla ja loput laitetaan koulutuksiin.
Ei ole. mitä vitun järkeä on lähteä pääministeripuolueeksi, joka ei aja ollenkaan omaa asiaa, vaan viedään kuin pässiä narussa. Mä vähän arvelen etteivät demaritkaan hallitusta olisi kasaan saanut, johon voivat täysin sanella oman ohjelmansa.Ainoa mieleentuleva järkiperäinen syy voisi olla rajoittaa kuitenkin ihan kaikkeen ryhtymistä.
Vaikuttaa Kataisen hinku pääministeriksi olevan niin kova, että muut puolueet ovat saaneet sanella hallitusohjelman. Mä en rehellisesti sanoen ymmärrä mitä järkeä tuolloin on hallitukseen lähteä.
Vasemmisto ne tehtaat aasiaan siirtää,
Tavallaan olet aika lähellä totuutta.
Tavallaan olet aika lähellä totuutta.
Tavallaan olet aika lähellä totuutta.
Mutta voihan Katainen ottaa niskalenkin Suomenkin taloudesta, kun kerran näkemystä löytyy todistetusti.
Nyt ei kuitenkaan ole enää elvytyksen vaan kasvun hillitsemisen ja inflaation tukahduttamisen aika. On myös menojen ja tulojen rakenneharkinnan aika, jotta työttömyyttä voitaisiin torjua. Tämä edellyttäisi, että budjetti nopeasti saatettaisiin ylijäämäiseksi, mikä olisi edellytyksenä sille, että velkaa voitaisiin lyhentää - juuri päinvastoin kuin nyt tapahtuu.
Hohhoijaa, samaa lääsytystä edelleen. Vasemmisto ne tehtaat aasiaan siirtää, jotta osakkeet vahvistuu ja johto saa optiot.
Montako tehdasta tämä ns. vasemmisto onkaan perustanut Suomeen?
Ihan turhaa syytellä jotain oikeistoa tai vasemmistoa, yksittäistä VM:ää, vaikka jonkun naama ja kommentit kuinka ärsyttäisi.
Globalisaatio on sellainen megatrendi, että sille ei yksikään poliitikko tai yritysjohtaja Suomessa voi mitään, meidän pitää sopeutua siihen (ja tämä ei tarkoita Kiinalaisia palkkoja, tai AY-ehtoja) ja myös hyötyä siitä - kuten tähän saakka ollaan tehty.
Menneestä kiinnipitäminen ei hyödytä ketään, eikä muiden syyttely.
Vaikuttaa Kataisen hinku pääministeriksi olevan niin kova, että muut puolueet ovat saaneet sanella hallitusohjelman. Mä en rehellisesti sanoen ymmärrä mitä järkeä tuolloin on hallitukseen lähteä.
No nyt tuli hyvä postaus!