Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Kyllä olen nykyään töiden jälkeen väsähtänyt sänkyyn. En harrasta tarkoituksella, mutta viime aikoina olen huomannut, että kun tarkoitukseni on ollut mennä vain vähän lepäämään, niin olen nukahtanut. Mitään merkittävää vaikutusta näillä päikkäreillä (vai mitä ovatkaan, kello kuudesta-seitsemään nukun nämä yleensä keskimäärin). ei ole onneksi unen saantiini. En oikeastaan ikinä herää öisin (pois lukien kusihätä, jos on todella iso hätä) ja muutenkin saan helposti unta, sen verran hyvät unenlahjat on minulla. Lahjakkuutta kai sekin on.
Vanha juttu, mutta yhdellä kaverilla oli niin kauhee krapula kerran että se meni päivällä nukkumaan sängyn alle, kun se pelkäs että autot ajaa sen päälle.
Autojen meteli siis kuului sen keskustakerrostaloon sisälle johonkin 2. tai 3. kerrokseen.
Mä oon vaan itkenyt peukalo suussa vastaavassa tilanteessa
Saakeli kun kahvi vie unenlahjat päivällä. Päiväunet on lähinnä koirat kainalossa silmät kiinni makoilua sen puolisen tuntia, kolme varttia, mutta kyllähän sekin jo piristää.