Muistan silloin kun käveltiin,
tuota raittia, krokotiileja ja metrisiä puukkoja väisteltiin.
Vaikka kuinka toikkeja kasvoi ja niin pahuus lisääntyi.
Ei susta ollut aihetta avaamaan,
tai pollia edes jaskaamaan.
Ilta-aurinko sulatti Mielen, niin suuren pienen Mehen.
Rullaati rullaa, samat tyypit hurraa.
Kun kipu hälveni ja ajatus kirkkaana loisti,
niin aivot ne samaa korttia aina toisti.
Hetken sen jälkeen jo luulin, että sun kanssas aina oisin.
Mutta nyt kun tätä muistelen,
kipu otsassa hakaten;
en tiedä miksi tein niin, ehkä rakkaudesta.
Ei kuuluneet äänet, ei kuvat, ei edes se yks.
Se oli elämäni kesä.