Heikki Kovalaisen tulevaisuus 2013 jälkeen - Koittiko nyt loppu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Iranie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Anteeksi kauheasti, näin heti alkuun, tämmöinen kärkäs kommentti (ei ole Heikki minun muroihini pissannut), mutta..

Jos Heikki päätyy lopulta DTM-sarjaa ajamaan, niin en näe Heikkiä kyllä valitettavasti mitenkään kummoisena kuskina.
Näyttöä rattimiehen sielusta ei vain ole nähty juuri koskaan (jonsei 2004 vuoden rattimiesten kisaa lasketa), yksi voitto vuonna 2008 Unkarissa ei tee kesää.
Tähän voi tietenkin heittää ne perusselittelyt suuremmista polttoainemääristä ja paskoista taktiikoista tallin puolelta, mutta jumantsuikka, kyllä vaatimalla olisi saanut..

Kaikki tietävät miten 2008 Heikin tallikaveri ajeli..
Heikistä puuttuu "se jokin" kovan rattimiehen elementti. Luultavasti liian vähän "munaa" uskaltaa vaatia asioita.

Mies on korkeimmillaankin keskikastin kuski (kuitenkin 107 kertaa itseäni parempi).
Enkä usko, että tilanne muuttuu, vaikka menisi mihin sarjaan tahansa ajamaan..

Ehkäpä miehen kommentit "minä en mihinkään pikkutalliin mene, ei kiinnosta kuin formula ykköset" on ikäänkuin oman pesän pitämistä puhtaana.
Siinä ei kuitenkaan oikein ole onnistuttu. Miehellä ei oikein minun mielestäni ole edes markkina-arvoa, liian kiltti maskotiksi.

Valitettavasti tältä se vain tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta jos Kovis DTM-sarjaan startatessaan on tekijä siellä niin kyllä se itselle ainakin kertoisi
kuskintaidoista ja kovana jätkänä voisi pitää. Toki mielummin olisin Heikin indy careissa nähnyt, mutta
jostain syystä suomikuskit arastelee sinne menoa.
 
Minä taas luulen, että Heikki voi nimenomaan DTM:n tyyppisessä luokassa ns. puhjeta kukkaan. Kyllähän se on fakta, että Heikki on todella kova rattimies millä tahansa mittarilla. Ei kukaan nouse ykkösiin ensin Rellulle ja sitten McLarenille olematta aivan jäätävän kova kuski. Ja etenkin kun huomioidaan nimenomaan Heikin huono markkinoitavuus (ns. mediaseksikkyys) ja taustatuen puute. Ainoa selittävä tekijä pääsylle A) formula ykkösiin ja B) kahteen huipputalliin on siis taidot.

Heikin ongelma sitten taas oli lopulta se pieni pehmeys ja kiltteys radan ulkopuolella ja se ominaisuus on ikävä kyllä F1:ssä menestymiselle ehdoton vaatimus. En tarkoita, että pitäisi olla mulkku vaan sitä, että pitää olla tiukka ja määrätietoinen. Esim. Bottaksesta näkee heti, että kaveri osaa kyllä pitää puolensa ja vaatia itselleen edellytykset menestymiselle.

F1 oli siis vain yksinkertaisesti Heikille liian kova ympäristö auton ulkopuolella. Sen sijaan jokin DTM:n tyyppinen sarja, jossa ajamisen merkitys on paljon suurempi ja radan ulkopuolinen politikointi jne. lähinnä kärpästen surinaa ykkösiin verrattuna, voi olla Heikille juuri sellainen ympäristö, jossa hän saa itsestään kaiken irti.

Varmasti hetken aikaa on Heikillä mennyt siihen, että on käsitellyt sen tosiasian, että F1-ura on nyt ohitse eikä hän koskaan saavuttanut tavoitteitaan. On ymmärrettävää, että ihan heti ei alemmat luokat alkaneet kiinnostaa, mutta nyt on sitten ehkä aika tehnyt tehtävänsä ja Heikki on ymmärtänyt, että on elämää ja ennenkaikkea laadukasta motorsporttia myös ykkösten ulkopuolella. Jos testissä kipinä roihahtaa kunnolla, voi olla, että näemmekin ihan erilaisen ex-F1-kuskin noissa ympyröissä kuin mihin yleensä on totuttu.
 
Anteeksi kauheasti, näin heti alkuun, tämmöinen kärkäs kommentti (ei ole Heikki minun muroihini pissannut), mutta..

Jos Heikki päätyy lopulta DTM-sarjaa ajamaan, niin en näe Heikkiä kyllä valitettavasti mitenkään kummoisena kuskina.
Näyttöä rattimiehen sielusta ei vain ole nähty juuri koskaan (jonsei 2004 vuoden rattimiesten kisaa lasketa), yksi voitto vuonna 2008 Unkarissa ei tee kesää.
Tähän voi tietenkin heittää ne perusselittelyt suuremmista polttoainemääristä ja paskoista taktiikoista tallin puolelta, mutta jumantsuikka, kyllä vaatimalla olisi saanut..

Kaikki tietävät miten 2008 Heikin tallikaveri ajeli..
Heikistä puuttuu "se jokin" kovan rattimiehen elementti. Luultavasti liian vähän "munaa" uskaltaa vaatia asioita.

Mies on korkeimmillaankin keskikastin kuski (kuitenkin 107 kertaa itseäni parempi).
Enkä usko, että tilanne muuttuu, vaikka menisi mihin sarjaan tahansa ajamaan..

Ehkäpä miehen kommentit "minä en mihinkään pikkutalliin mene, ei kiinnosta kuin formula ykköset" on ikäänkuin oman pesän pitämistä puhtaana.
Siinä ei kuitenkaan oikein ole onnistuttu. Miehellä ei oikein minun mielestäni ole edes markkina-arvoa, liian kiltti maskotiksi.

Valitettavasti tältä se vain tuntuu.

En nää syytä miksei Heikki voisi pärjätä DTM:ssä. Voittihan Glockkikin ekalla kaudella kisan, tosin vasta viimeisessä kisassa, mutta kuitenkin. Ja mitä tohon Heikin pesän hoitamiseen tulee niin onhan noita esimerkkejä siviilissäkin, kun huippuvirassa ja yleellisyyteen tottunut henkilö ei kovin helposti vedä haalareita niskaan, vasta kun ajan ja pakon kanssa.
 
Anteeksi kauheasti, näin heti alkuun, tämmöinen kärkäs kommentti (ei ole Heikki minun muroihini pissannut), mutta..

Jos Heikki päätyy lopulta DTM-sarjaa ajamaan, niin en näe Heikkiä kyllä valitettavasti mitenkään kummoisena kuskina.
Näyttöä rattimiehen sielusta ei vain ole nähty juuri koskaan (jonsei 2004 vuoden rattimiesten kisaa lasketa), yksi voitto vuonna 2008 Unkarissa ei tee kesää.

En oikein ymmärrä, miksi Heikkiä ei voi arvostaa ihan vain sellaisena mitä hän on: hyvänä kuskina joka pääsi urallaan ajamaan myös hyvissä talleissa ja loi omilla ansioillaan uran, jossa riittää muisteltavaa laidasta laitaan. Kaikki ei voi olla maailmanmestareita, ja Heikin yksi voitto, yksi paalu ja neljä podiumia on enemmän kuin mitä useimmat hänen tasoiset "hyvät formulakuskit" saa urallaan aikaiseksi. Se voi olla jopa enemmän kuin mitä Bottasille jää käteen, "voittavat autot" on tässä sarjassa aika vähissä.
 
LOL, siguainesta.:D

Ei varmaan kannattaisi tarttua provoon, mutta tartunpa silti. Kerropas nyt sitten, että millä mittareilla Heikki ei ole kova rattimies? Mikään F1-mestaruustilasto tai vastaava ei sitten ole sellainen. Nyt ei ole kyse menestyksestä F1-sarjassa vaan yleisesti moottoriurheilussa koska se on aivan selvä fakta, että jos omilla taidoilla pääsee ykkösiin ja vielä pariin kärkitalliin puhtaasti omilla ansioilla, ei voi muuta kuin olla maailman ehdottoman huipun joukossa. Ei siitä tarvitse enempää vääntää.
 
Kaikki on suhteellista. Ilmeisesti fakta on myös se että kukaan ei palkkaa Heikkiä enää formuloihin, koska ei ole todella kova rattimies millä mittarilla tahansa.
 
Kaikki on suhteellista. Ilmeisesti fakta on myös se että kukaan ei palkkaa Heikkiä enää formuloihin, koska ei ole todella kova rattimies millä mittarilla tahansa.

Eiköhän suurin syy ole ollut se, että on niin paljon tarjokkaita tulossa rahasäkin kanssa jollaista ei Heikillä ole tarjota.
 
Huvittavaa miten Kovalainen aina sanonut siihen ei suostu ja sitten se menee juuri siihen. Osoittaa vaan että hänellä tarve puhua itsensä paremmaksi kuin mitä muut arvostaa, eikä sitten löydy selkärankaa pitää sanoistaan kiinni.
 
En oikein ymmärrä, miksi Heikkiä ei voi arvostaa ihan vain sellaisena mitä hän on: hyvänä kuskina joka pääsi urallaan ajamaan myös hyvissä talleissa ja loi omilla ansioillaan uran, jossa riittää muisteltavaa laidasta laitaan. Kaikki ei voi olla maailmanmestareita, ja Heikin yksi voitto, yksi paalu ja neljä podiumia on enemmän kuin mitä useimmat hänen tasoiset "hyvät formulakuskit" saa urallaan aikaiseksi. Se voi olla jopa enemmän kuin mitä Bottasille jää käteen, "voittavat autot" on tässä sarjassa aika vähissä.

En voi olla paljoa enempää samaa mieltä. Kattelin tässä tovi sitten hyvät haastikset David Coulthardista ja Dereck Warwickista. Kumpikin totesi itsestänsä suurin piirtein samaa l. että olivat hyviä mutta eivät ihan riittävän hyviä yltääkseen sinne harvain kerhoon. Niillä oli kuitenkin niin maan perusteellisesti hauskoja, värikkäitä ja antoisia juttuja aktiivivuosiltaan millä makustella. Eiköhän se lopulta riitä Koviksellekin, vaikka vähän vastentahtoisesti joutuikin F1-urastaan luopumaan?

Tässä on muuten mainitsemani David Coulthardin haastattelu. Oikke hyvä sellainen! https://www.youtube.com/watch?v=HSdoEMa8bkk
 
Viimeksi muokattu:
Ei kukaan nouse ykkösiin ensin Rellulle ja sitten McLarenille olematta aivan jäätävän kova kuski. Ja etenkin kun huomioidaan nimenomaan Heikin huono markkinoitavuus (ns. mediaseksikkyys) ja taustatuen puute. Ainoa selittävä tekijä pääsylle A) formula ykkösiin ja B) kahteen huipputalliin on siis taidot.

Mitään Heikiltä pois vaatimatta todettakoon että minkäännäköisestä taustatuen puutteesta ei voitane puhua kun miehen managerina toimi tuolloin Flavio Briatore organisaatioineen.
 
Ja Heikki oli jopa ehdolla nousemaan aikaisemminkin formuloihin jo 2000-luvun alussa. Vuosi taisi olla 2002 tai 2003, mutta tuolloin Briatorella oli toiset suunnitelmat ja lisäksi paikkana olisi ollut Minardi. Manageritoimisto olisi tuolloin hoidattanut kulut. Kaiken kaikkiaan Heikki oli kuljettajana mukiinmenevän hyvä omalla tasollaan.

Voitti kuitenkin myös kilpailun toisin kuin esimerkiksi aivan viime hetkillä voittonsa lopulta turhaan luovuttanut Mika Salo tai JJ Lehto. Ja ajoi muutaman muunkin melkein voittoon asti riittäneen kilpailun McLaren-aikoinaan. Monzassa 2008 Heikki olisi voinut voittaa ilman Toro Rossojen ja erityisesti Sebastian Vettelin omaa uskomatonta ajoa siellä. Tietysti ainoa voitto tuli tietyllä tapaa vain lahjavoittona.

Olen pitänyt Heikkiä tietyllä tapaa ikäänkuin omana suomalaisena Jochen Massina. Ja Mass ei todellakaan ollut lähellekään huonoimpia tai kädettömämpiä kuljettajia F1:ssä. Ja mikäli sitten jonkun mielestä olisikin ollut niin ainakin urheiluautoissa Mass oli paljon kovempi tasoltaan. Heikistä voisi ihan hyvin tulla hyväkin urheiluautoilija. Ja eihän sitä tietysti vieläkään koskaan tiedä, mutta mahdolliset teoreettisetkin keikka-ajot kuninkuusluokassa olisi kyllä melkoisia ihmeitä.

Toki mahdollisia kun ikää vielä kuitenkin on aivan loppupelissä melko vähän kaikkiaan ja lisäksi ajoi kuitenkin viime vuonna. Toisaalta molemmat kuljettajat eli Heikki ja Jochen olivat myös tietyllä tapaa oman tallinsa pettämiä tai väheksymiä kuljettajia. Jälkimmäisen kohdalta asiaa riittäisi enemmänkin, mutta Heikin toikissa on Heikin jutut.

Kovalaisen bensakikkailut varmastikin jo hyvin tiedetään ja aivan alkua lukuunottamatta ei McLarenilla oikein hyvin mennyt. Muutama vuosi tai vaikka vain 1-2 vuotta Renaultilla olisi voinut olla loppupelissä parempi ratkaisu. Tai sitten vielä viime kädessäkin Caterhamilta edes yritys lähteä pois sieltä johonkin keskikastin talliin.
 
Kaikki on suhteellista. Ilmeisesti fakta on myös se että kukaan ei palkkaa Heikkiä enää formuloihin, koska ei ole todella kova rattimies millä mittarilla tahansa.
Minun laskujen mukaan F1-gridistä löytyy 11 autoa, joihin on pääsy ilman rahasäkkiä. Kyllä maailmasta useampia kuin 11 kovaa rattimiestä löytyy.
 
Eiköhän suurin syy ole ollut se, että on niin paljon tarjokkaita tulossa rahasäkin kanssa jollaista ei Heikillä ole tarjota.
Totta tuokin, mutta tasoltaan kun Heikki on samaa luokkaa maksukuskien kanssa niin onhan se yliampuvaa pitää Heikkiä todella kovana rattimiehenä. Onhan se toisaalta ymmärrettävää kun suomalaisella forumilla kun ollaan, mutta suosittelisin vaikka piipahtamaan Autosportin forumilla Heikki topicissa miltä maailma näyttää ilman Suomi-laseja ja mitä Heikin taidoista ja saavutuksista aatellaan Suomen ulkopuolella, ihan mukiin menevä muttei mikään jumala. http://forums.autosport.com/topic/191663-what-now-for-heikki-kovalainen/

Huvittavaa miten Kovalainen aina sanonut siihen ei suostu ja sitten se menee juuri siihen. Osoittaa vaan että hänellä tarve puhua itsensä paremmaksi kuin mitä muut arvostaa, eikä sitten löydy selkärankaa pitää sanoistaan kiinni.
Tätä olen itekin huvittuneena seurannut mistä monta kertaa täällä on pahoitettu mielensä ja otettu murokortti esiin :D Näitä sanojen syömisiä kun on Heikin kohdalla tullut säännöllisin ajoin.
 
Mitään Heikiltä pois vaatimatta todettakoon että minkäännäköisestä taustatuen puutteesta ei voitane puhua kun miehen managerina toimi tuolloin Flavio Briatore organisaatioineen.

Et ihan sitten miettinyt tuota ajatusketjua loppuun asti? Miksi Briatore vielä tuolloin suuruuden vuosinaan ylipäänsä otti Heikin manageroitavakseen? Briatorelle kuskit olivat rahantekokoneita piste. Jos Heikin kaltainen, edelleen huonosti markkinoitavissa oleva kuski paitsi kansalaisuutensa myös luonteensa puolesta, pääsee (joutuu, toim. huom.) Briatoren kaltaisen kaverin manageroitavaksi, on tämä varmasti nähnyt kaverissa potentiaalia nimenomaan ajotaitojen osalta pärjätä ykkösissä niin hyvin, että hän pystyisi tällä tekemään isosti rahaa. Mitä te oikein kuvittelette ylipäänsä? Että Briatore, Rellun muu johto, koko McLaren olisivat kaikki jotenkin niin sokeita, etteivät olisi tajunneet Heikin olevankin ihan maksukuskin tasoa mutta ilman sitä maksupuolta? Ihan oikeasti? Hyvää hyvyyttään ottivat miehen autoihinsa koska oli niin mukava heppu? Noilla kaikilla instanssilla on niin pitkä suora kokemus huippukuskeista, että kyllä he tietävät, kuka osaa ajaa ja kuka ei. Ei se mitään arvan raaputtamista ole kun mietitään, että palkataanko kuski talliin vai ei. Ne on sitten ne muut asiat, jotka ovat mahdottomia ennustaa ja jotka lopulta ratkaisevat, millaisiin tuloksiin päästään, kuten kävi Heikin tapauksessa.

Lisäksi Briatoreen littyen mainittakoon, että McLarenille pääsy ei ollut sitten millään tavalla hänestä johtuvaa, joten minkäs selityksen sille keksit?
 
Sinulle on näemmä vaikea kirjoittaa viestiä ilman että loukkaannut.
-Heikki on nopea kuljettaja. On aina ollut
-Heikki pääsi Briatoren suojatiksi ajotaidoillaan
-Renaultille ja sitä kautta Mclarenille heikki pääsi ajotaidoillaan JA Briatoren taustatuella. Kirjoitit viestissäsi että tämä tapahtui ilman taustatukea, vaikka näin ei toki ollut.
 
En ole Heikki, hänen lähipiiriinsä kuuluva tai edes fani, joten ei, en loukkaantunut :) Ärsyynnyn vain kovin helposti typeristä kommenteista, jollainen tuo sinunkin heittosi oli. Ymmärsit nimittäin varmasti ihan hyvin, että taustatuella tarkoitettiin nimenomaan rahallista taustatukea. Mistä lähtien managerointi on muuttunut oikein erikseen mainittavaksi taustatueksi?
 
Huvittavaa miten Kovalainen aina sanonut siihen ei suostu ja sitten se menee juuri siihen. Osoittaa vaan että hänellä tarve puhua itsensä paremmaksi kuin mitä muut arvostaa, eikä sitten löydy selkärankaa pitää sanoistaan kiinni.
Kovinpa sinisilmäisesti nielaiset JVR:n vääristelevät tulkinnat Heikki Kovalaisen sanomisista. Tuossa edellä linkitetty Ilta-Sanomien artikkeli vuodelta 2012 näyttää toimivan JVR:n lähteenä. IS:n artikkelissa suomalaistoimittaja poimii Autosportin artikkelista itseään kiinnostavat lauseet, ja Autosportin haastattelijakin on poiminut haastattelutilanteesta vain keskeisinä pitämänsä kommentit Kovalaiselta. Tässä jalostumisprosessissa on väistämättä jouduttu siteeraamaan Heikin puheita tiivistäen ja valikoiden, jolloin lauseita ja ajatuksia on saattanut karsiutua matkan varrelle. Seuraavana viestintäketjun askeleena Kovalaista kohtaan kaunaa ja katkeruutta poteva foorumihahmo poimii Ilta-Sanomista omaan agendaansa sopivat lauseet ja vääntelee ne Kovalais-vastaiseen propagandaansa sopiviksi tiivistelmiksi.

Esimerkiksi IS:n juttuun on poimittu Autosportin artikkelista tällainen lause: "Kolmannen kuskin rooli ei kiinnosta minua." JVR:n tiivistämänä lause kuuluu näin: "ei testikuskiksi". Mutta esittikö Kovalainen todella tuollaisen kategorisen kiellon Autosportin haastattelussa ja vannoi pyhästi ettei suostu koskaan ryhtymään testikuskiksi? Vai totesiko vain, että kisakuskin paikka kiinnostaa ja kolmannen kuskin rooli ei kiinnosta? Ja jos kyseessä oli kategorisen kiellon sijasta pelkästään kommentti siitä mikä kiinnostaa ja mikä ei, niin sulkeeko Heikki tässä kommentissaan pois mahdollisuuden, että saattaisi suostua Caterhamin kolmoskuskiksi mikäli Fernandes lupaa kisakuskin pestiä seuraavaksi kaudeksi? Tässä ei tarvitse välttämättä uskoa JVR:n tulkintaa, vaan on lupa ajatella omillakin aivoilla.

Samaisesta IS:n artikkelista löytyy myös ilmeinen lähde JVR:n tiivistykselle "ei DTM-sarjaan". Myös tässä tapauksessa Heikki kommentoi senhetkisiä kiinnostuksenaiheitaan pikemmin kuin vannoo pysyvänsä ikuisesti pois DTM-sarjasta: "Urheiluautot eivät kiinnostaisi minua. DTM? Ei. Amerikka? Ei."

Maikkari julkaisi muuten heti seuraavana päivänä IS:n jutun jälkeen oman Kovalais-haastattelunsa, jossa Heikki puhuu pitkälti samoista asioista kuin Autosportillekin: "Tällä hetkellä minua ei kiinnosta mikään muu kuin formula ykkönen. Muut rata-autosarjat eivät kiinnosta ollenkaan. Kestävyysajot eivät ole koskaan olleet minun sydäntäni lähellä. Katsotaan sitten, mitä tehdään, mutta ei nyt vielä luovuteta." Myöskään tässä haastattelussa Kovalainen ei vanno mitään, vaan puhuu kiinnostuksenaiheistaan. Maikkarin haastattelussa korostuu myös, että haastatteluhetkellä ("Tällä hetkellä", "nyt") Heikin kiinnostus formuloihin vei muilta sarjoilta mielenkiinnon, mutta itse asiassa Kovalainen jättää avoimeksi mitä tekee F1-uransa jälkeen ("Katsotaan sitten, mitä tehdään").

Ehkä Heikki esitti Autosportin haastattelussa samansuuntaisia linjauksia kuin Maikkarin haastatteluissakin, mutta IS pudotti ne omassa lyhennelmässään pois? Joka tapauksessa JVR:n kategoriset tiivistykset "ei testikuskiksi" ja "ei DTM-sarjaan" paljastuvat lähemmässä tarkastelussa vääristelyiksi. Vainoharhaisuus yhdistyneenä aamumuroissa havaittuun vieraaseen aromiin saattaisi kyllä toimia psykologisesti uskottavana motiivina JVR:n vuosikausia jatkuneeseen Kovalais-vastaiseen kampanjointiin.
 
Nyt saa kyllä nimimerkki hippi minulta kuukauden parhaan postauksen virtuaalipalkinnon. Hieno analyysi koska juuri tuolla tavalla tämä peli toimii. Tuo on itse hyvin toimiva kuvaus mediasta noin yleensäkin.
 
Ylös