Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Vissiin diagnosoitu parantumaton aivokasvain Scottilla, josta syystä päätynyt tekemään mitä teki.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Pari viikkoa sitten 16 vuotias kaverini nukahti, eikä herännyt. Oli sairas, ei vieläkään oikein käsitä, mutta.. Kamalaa.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Amerikkalainen näyttelijä Michael Clarke Duncan on kuollut.

54-vuotiaana menehtynyt Duncan muistetaan muun muassa Oscar-ehdokkuuden tuoneesta roolisuorituksestaan elokuvassa Vihreä maili. Kuolemaantuomitusta vangista kertonut elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1999.

Tähden kuolemasta julkaistun tiedotteen mukaan mies ei koskaan toipunut heinäkuun 13. päivänä saamastaan sydänkohtauksesta. Manageri kertoi uutistoimisto AFP:lle näyttelijän poismenon sujuneen kuitenkin levollisesti.

Duncan oli ollut sairaalahoidossa jo seitsemän viikon ajan.

Lähipiiri on pyytänyt sururauhaa. Duncan seurusteli tosi-tv:stä julkisuuteen ponnahtaneen Omarosa Manigaultin kanssa.

Duncan on esiintynyt yhteensä noin viidessäkymmenessä elokuvassa. Lähes kaksimetrinen mies on toiminut aiemmin urallaan myös Will Smithin ja Jamie Foxxin henkivartijana.

http://www.iltalehti.fi/viihde/201209040030639_vi.shtml
Ei jaksanut ison miehen sydän.
:dunno:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Pari tähdittämäänsä leffaa tullut katsottua ihan hiljakkoin. Turhan nuorena lähtenyt:(
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Oivoi, oikeastaan aina pidin hänen rooleistaan, missä satuin näkemään. :frown:
 
Ylös