Historic Race Finland - Gulf Cup 2013

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Historikkien ratakausi alkaa tulevana viikonloppuna Jurvan Botniaringillä. Kauden aloitus on jostain syystä tänä vuonna liki kuukautta aikaisemmin kuin viime vuosina ja tänä saattaa vaikuttaa osallistujamääriin. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on kitin mukaan 133 kpl, mutta tässä luvussa on mukana myös samana viikonloppuna ajettavan National Race Seriesin kilpailijat sekä Porschet.

Esimerkiksi Roadsport A:ssa käydään näillä näkymin tiukka taistelu ykkös- ja kakkossijasta. Kolmassija on varma, jos vain viitsii ilmoittautua mukaan ja on oikeaan aikaan lähtöviivalla. :nope: Onneksi V8-luokkaan on ilmoittautunut sentään jopa viisi (5) kilpailijaa, muttei näilläkään eväillä kovin suurta ruuhkaa saada syntymään.

Muissa luokissa tilanne ei näytä aivan yhtä huolestuttavalta vaikka kato on niissäkin käynyt. Lopullisestihan kilpailijatilanne selviää kuitenkin vasta viikonloppuna. Toivotaan parasta... :alppu:

Kalenteri 2013

11.-12.5. Botniaring, Kurikka + NRS (lyhyt rata)
13.-14.7. Kemora, Veteli
17.-18.8. Historic Grand Race, Ahvenisto, Hämeenlinna
14.-15.9. Botniaring, Kurikka + NRS (pitkä rata?)

Sarjaan ilmoittautuneet voi ladata tästä!
 

PitteVerre

Hanaa hanaa...
Liittynyt
7.12.2011
Viestit
78
Kauden aloitus on jostain syystä tänä vuonna liki kuukautta aikaisemmin kuin viime vuosina ja tänä saattaa vaikuttaa osallistujamääriin.
Olisiko syynä tuo kesäkuun Ruotsin kisa, joka osa "Finnkampen" ratasarjaa.

Kisa viikonloput sille (yht 4 lähtöä):

- Velodromloppet, Gelleråsen, 14.-16.6.
- Historic Grand Race, Ahvenisto, 17.-18.8.
 

PitteVerre

Hanaa hanaa...
Liittynyt
7.12.2011
Viestit
78
KITIssäkin tuntuu olevan vielä uutuuden jäykkyyttä, ei toimi ihan kympillä. Nyt näköjään osallistujia 147 kpl. Mutta olet oikeassa, kevät yllätti kilpaautoilijat...
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
KITIssäkin tuntuu olevan vielä uutuuden jäykkyyttä, ei toimi ihan kympillä. Nyt näköjään osallistujia 147 kpl.
Totta. Tuntuu sekoilevan ja tekevän omiaan. Tarkkana täytyy olla. Kaippa se siitä vielä paranee vanhetessaan.

Vielä pari päivää ja sitten näemme ketkä ovat Jurvaan lopulta ilmestyneet.

Mutta olet oikeassa, kevät yllätti kilpaautoilijat...
Taitaa olla joka keväinen ilmiö. Ensimmäisen kisan ajankohdalla ei lopulta ole niin suurta merkitystä. :D
 

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
Sarjaan ilmoittautuneet voi ladata tästä!
Ilmoittautuneiden lista näyttää ihan namilta. Kovinkaan monessa luokassa ei lähtökotaisesti mitaleja vain pokkailla. Sieltä puolelta katsottuna Roadsportilla ei pitäisi olla mitään hätää. Saas kuitenkin nähdä, kuinka moni mistäkin luokasta ilmestyy viivalle, edes HGR:ssa.

Joka tapauksessa tämän vuoden HGR:sta tulee ruotsalaisvieraineen hieno tapahtuma. Taas vaihteeksi rinteellä nautiskelemassa, ainakin sunnuntaina. :ahem:
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Ainakin Roadsporteissa oli paljon sellaista väkeä viivalla, mistä KITInä ei tiennyt yhtään mitään. Se avoimen GT-luokan Rellu oli tosi kiva, vaikkakaan ei luonnollisesti ehtinyt mitenkään päin Possujen vauhtiin. No eipä Suomesta muutoinkaan löydy (jos Kuismanen ja Vanhanen lasketaan pois) kovin montaa GT- tai SS-autoa, jolla olisi mahdollisuus haastaa GT3 Porschet. Time Attack peleistä tietty löytyy haastajia yhden kierroksen kisaan, mutta jos ja kun pitäisi ajaa edes 10 rundia, niin nipussa pysymisen kanssa taitaa olla vähän niin ja näin.
 

PitteVerre

Hanaa hanaa...
Liittynyt
7.12.2011
Viestit
78
Olikos sillä rellulla minkäänlaista kisa historiaa? Hauska lisä viivalla vaikka tais olla vähän ongelmiakin (mm. rengas kulmat?)
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Olikos sillä rellulla minkäänlaista kisa historiaa? Hauska lisä viivalla vaikka tais olla vähän ongelmiakin (mm. rengas kulmat?)
ei ainakaan Suomesta - ihan eka kertaa näin vehkeen. Enkä tiä onko sillä suorituskyvyn puolestakaan mitään jakoja vai onko samanlainen "mopo" kui Clio V6
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
ei ainakaan Suomesta - ihan eka kertaa näin vehkeen. Enkä tiä onko sillä suorituskyvyn puolestakaan mitään jakoja vai onko samanlainen "mopo" kui Clio V6
Pikaisen surffailun perusteella näyttäisi Nissanin 3.5 VQ-koneesta otetun 400 heppaa ja auton paino saatu pudotettua alle maagisen tuhannen kilon. Luulisi tuolla teho-paino -suhteella jo johonkin kerkiävän. Eikö tuo teknisten tietojen perusteella ihan kilpa-autolta vaikuta..?
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1294
olisi ensi viikonloppuna Ahvenistolla Historic Grand Race.
Ensimmäinen päivä takana. Ossallistujia lienee n 170, koska Xtreme kuskeja tuli aika monta jäli-ilmoittautuneena. Siksi Kitin 163 ei pidä ihan paikkansa. Eli pientä pudotusta huippuluvuista, mutta ihan ok.
Uuusina autoina itse noteerasin RS A Opel Commodoren, Jonkun vihertävän Chevyn V8-luokkaan (tosi hieno) ja Caprin RS A:han (tämä voi ola joku vanhakin auto). Ainakin Kone oli Cosworthin kansilla ja tuplanokilla. Ei voi ihan mopo olla.
Aika-ajot ajettiin sateessa, joten odotellaan huomiseen missä mennään.
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1294
Jaaha, taas oli romurallipäivä. Yllättäen romua ei syntynyt Historic GT G ja H tai RS A - luokissa vaan RS B/C ja Subaru & locost & SS1300 lähdöissä. Ainakin Jutilan auto sai siipeensä kunnolla. Kalu siitä kyllä vielä tulee melko nopeastikin.
Päivän ehdottomasti kovin ohitus tuli varikon mäessä F4 lähdössä. En muista kuka oli ohittaja, mutta kärjessä se kuitenkin tehtiin. Aivan huikea hämäys ensin jäi edellä menevän taakse muka varikon mäkeen ja viime hetkellä rinnalle ja ohi. Hieno :thumbup::thumbup:
 
Ylös