Hyväksytkö AKT:n/Ahtaajien lakon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Matxi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Hyväksytkö lakon?

  • Kyllä hyväksyn

    Äänet: 13 19,4%
  • En hyväksy

    Äänet: 54 80,6%

  • Äänestäjiä yhteensä
    67
Näin jälkikäteen arveltuna Tehyn sopimus oli aika hyvä. Oikeaan aikaan taistelivat.

Ei se kyllä ollu lähelläkään siitä, mitä ne halus/vaati. Oma vika, mitä valitsevat liittopomoikseen jotain kokoomuslaisia akkoja.
 
Tuossa jotain lisää tuosta sopimuksesta.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT sekä työnantajaa edustava Satamaoperaattorit ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Esa Lonkan yöllä jättämän sovintoesityksen. Syntynyt sopimus on kaksivuotinen.

Ahtaajat palaavat töihin viimeistään tiistaina, valtakunnansovittelija Esa Lonka sanoi. Palkankorotukset noudattelevat autoliikenteen sopimuskorotuksia sellaisenaan, Lonka kertoi.

Pahiten osapuolia hiertänyt, muutosturvaa koskenut kiista ratkaistiin Lonkan mukaan sovintoesityksessä rakentamalla edellisessä työehtosopimuksessa oleville määräyksille perustuva lähestymistapa. Ahtaajat eivät Lonkan mukaan saa irtisanomisrahaa automaattisesti, vaan järjestely riippuu paikallisista neuvotteluista ja yrityskohtaisista sopimuksista.

Jo vuoden 2008 ahtausalan työehtosopimuksessa sovittiin muutosturvarahastosta, mutta osapuolet eivät päässeet sopuun sen säännöistä. Nyt hyväksytyssä sovintoesityksessä rahastolle luotiin pelisäännöt. Sovun mukaan työnantaja voi hakea muutosturvarahastosta vakuudetonta korotonta lainaa käytettäväksi paikallisiin työllistämishankkeisiin.

Jos paikallisissa neuvotteluissa ei päästä sopimukseen irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymiseen tähtäävistä toimista, tuo sopimus irtisanomisaikoihin pidennyksen. Pidennys vaihtelee työsuhteen pituudesta riippuen 14 päivästä kahteen kuukauteen. Kahden kuukauden pidennys edellyttää yli 12 vuoden työsuhdetta. Pidennetyn irtisanomisajan voi käyttää kouluttautumiseen ilman työvelvoitetta.

- Tämä oli osittain toisenlainen ratkaisu, kuin kaksi vuotta sitten sovittiin. Osittain vähän ehkä parempi, osittain ehkä vähän huonompi järjestelmä, AKT:n puheenjohtaja Timo Räty arvioi muutosturvasta syntynyttä sopua.


Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan yhteiskunnassa olisi syytä käynnistää nyt vakava pelisääntökeskustelu työrauha- ja sovittelujärjestelmän tehostamisesta.

- Nyt hyväksytyn sovintoesityksen sisällössä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi tai jolla voisi perustella koko maan viennin pysäyttämistä, arvioi EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.

YLE Uutiset
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/03/ahtaajien_lakko_paattyy_1543548.html
 
Näin jälkikäteen arveltuna Tehyn sopimus oli aika hyvä. Oikeaan aikaan taistelivat.
Täysin kehno verrattuna tavoitteisiin tai muihin aloihin. Lisäksi sekin pienen pieni voitto, että sopimus koski alunperin vain tehyläisiä katsottiin jälkikäteen laittomaksi.
 
Täysin kehno verrattuna tavoitteisiin tai muihin aloihin. Lisäksi sekin pienen pieni voitto, että sopimus koski alunperin vain tehyläisiä katsottiin jälkikäteen laittomaksi.
Vuosi myöhemmin yritettynä tulos olisi ollut pannukakku.

Hauska muuten huomata miten porukka ulvoo, ettei saa lakkoilla kun siitä on haittaa ja että duunarit on ahneita. Sitten kun saadaan sopimus, ollaan taas sitä mieltä että vitun tyhmät kun luovuitte noin vähällä. Lievää ristiriitaa havaittavissa.
 
Saihan ne tuon muutosturvan osittain läpi. Eihän mitään erorahaa kai edes hakeneet?

No 2 vuoden päästä ovat taas lakossa.
 
Vuosi myöhemmin yritettynä tulos olisi ollut pannukakku.

Hauska muuten huomata miten porukka ulvoo, ettei saa lakkoilla kun siitä on haittaa ja että duunarit on ahneita. Sitten kun saadaan sopimus, ollaan taas sitä mieltä että vitun tyhmät kun luovuitte noin vähällä. Lievää ristiriitaa havaittavissa.
Ei tässä sitä itketä "että luovuitte vähällä", vaan nillitetään siitä että kannattiko lakkoilla ollenkaan.

Tämän uusimmankaan tiedon perusteella ei ole saavutettu mitään sellaista mitä ei olisi jo olemassa (siis yleisesti muilla aloilla). Eikä siis riihikuivaa erorahaa saatu...
 
Eniten tossa jutussa mua ihmetyttää tää osa:
"Ahtaajat palaavat töihin viimeistään tiistaina, valtakunnansovittelija Esa Lonka sanoi."
Ei ne ainakaan turhan nopeita tossa töihin paluussa ole.
 
Eniten tossa jutussa mua ihmetyttää tää osa:
"Ahtaajat palaavat töihin viimeistään tiistaina, valtakunnansovittelija Esa Lonka sanoi."
Ei ne ainakaan turhan nopeita tossa töihin paluussa ole.

No eihän sitä nyt voi krapulassa töihin mennä. :o
 
Tämän uusimmankaan tiedon perusteella ei ole saavutettu mitään sellaista mitä ei olisi jo olemassa (siis yleisesti muilla aloilla). Eikä siis riihikuivaa erorahaa saatu...

Niin, siis minkä mukaan ne sellaista edes hakivat?

Siis muun kuin Matxin mielikuvituksen, joka oli alustuksessa? Lähde?
 
Niin, siis minkä mukaan ne sellaista edes hakivat?

Siis muun kuin Matxin mielikuvituksen, joka oli alustuksessa? Lähde?
No esim. Knoukan viestissä edellisellä sivulla. Ahtaajien oma kuvaus lakon syistä.
3) Jos irtisanottu on 12 kk jälkeen edelleen vailla vakinaista työtä, hänellä on oikeus muutosturvarahaan. Sen suuruudesta on nyt käyty neuvotteluja.
Ja väittävät, ettei ole sama kuin eroraha. Montako nimeä sille samaa tarkoittavalle asialle oikein tarvitaan...?
 
No esim. Knoukan viestissä edellisellä sivulla. Ahtaajien oma kuvaus lakon syistä.

Ja väittävät, ettei ole sama kuin eroraha. Montako nimeä sille samaa tarkoittavalle asialle oikein tarvitaan...?
Ehkä kolme, muttei kuitenkaan enämpi kuin neljä.
 
No esim. Knoukan viestissä edellisellä sivulla. Ahtaajien oma kuvaus lakon syistä.

Ja väittävät, ettei ole sama kuin eroraha. Montako nimeä sille samaa tarkoittavalle asialle oikein tarvitaan...?

Eroraha maksetaan heti, vaikka pääsisit seuraavalla viikolla töihin.
 
Taisi niin käydä että AKT:n oli pakko nöyrtyä kun satamaoperaattorit alkoi jatkamaan toimintaa ja hankkimaan työvoimaa lakossa olevien ahtaajien tilalle. Hankala on oikeasti olla kovin pitkään lakossa jos muutamassa päivässä saa koulutettua sulle korvaajan. Ihmeen pitkään operaattorit ahtaajien lakkoa kunnioitti.

Ja näin mitä noita lukenut niin oikeastaan mitään ne ei lakolla saavuttanut vaan että käytännössä hommat jatkuu niinkuin ennenkin.
 
Hankala on oikeasti olla kovin pitkään lakossa jos muutamassa päivässä saa koulutettua sulle korvaajan. Ihmeen pitkään operaattorit ahtaajien lakkoa kunnioitti.
Kieltämättä hankala on hanttiin laittaa kovin pitkää aikaa jos melkein kuka tahansa on työhön valmis tunnin, päivän tai maksimissaan viikon perehdyttämisellä.
 
Kieltämättä hankala on hanttiin laittaa kovin pitkää aikaa jos melkein kuka tahansa on työhön valmis tunnin, päivän tai maksimissaan viikon perehdyttämisellä.
Varsinkin kun kyseessä on Venäjän mafian omistama firma.:o
 
KOKO SUAMI KAATUUU.

Lakon hintalappu jää ounasteltua pienemmäksi
julkaistu tänään klo 18:12, päivitetty tänään klo 19:58


Satamalakon vaikutukset kansantalouteen jäävät pelättyä pienemmiksi. Pellervon taloustutkimus (PTT) arvioi lakon kustannusten jäävän 200 - 300 miljoonaan euroon. Teollisuus on aiemmin laskenut lakon aiheuttavan viennille menetyksiä yli sata miljoonaa euroa päivässä.

Tutkimuslaitokset laskevat parhaillaan ahtaajalakon hintalappuja. Etla ja Suomen Pankki julkistavat omat arvionsa vaikutuksista ensi viikolla. Ensimmäisenä arvionsa julkaisseen PTT:n mukaan vaikutuksia on suuresti liioiteltu.

- Meidän arviomme mukaan vaikutus on aika pieni. Euroissa laskien 200 - 300 miljoonaa euroa. Se on aika suuri rahasumma, mutta tärkeintä oli, että lakko saatiin loppumaan, eikä tästä jää pysyviä vaurioita, sanoo Pellervon taloustutkimuksen johtaja Pasi Holm.

PTT:ssä lasketaan, että lakon vaikutus bruttokansantuotteeseen jää enintään pariin prosentin kymmenykseen. Se on paljon vähemmän kuin metsäteollisuuden viiden vuoden takaisessa työsulussa, jonka vaikutusten on arvioitu olleen 0,5 - 1 prosenttia BKT:stä.

Lakon vaikutukset vientialoille tuntuvat tosin vielä viikkojen ajan. Paperiteollisuus saa koneet käyntiin muutamassa päivässä, metalliteollisuus sulattonsa hitaammin.

- Kysymys ei ole vain parin viikon lakon kustannuksista vaan kaikista niistä kustannuksista, joita lakkoa edeltäneistä häiriöistä tuli. Ja tietysti myös lakon purkaminen vie aikaa, sanoo Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Jaatinen. Hänen mukaansa kustannuksia on vielä ennenaikaista arvioida.

Jaatinen huomauttaa, että siltä osin kun Suomi ja suomalaiset laitokset ovat mahdollisesti menettäneet mainettaan, niin sille ei voi laittaa hintalappua.

PTT:n Holm uskoo, että lakon vaikutusten arvioinnissa on vedetty puolin ja toisin hieman kotiin päin. Toisaalta hän on varma, että neuvottelupöydissä osapuolilla on ollut realistinen kuva, että lakko pitää saada nopeasti loppumaan.

Metsäteollisuuden Jaatinen torjuu puheet vaikutusten liioittelusta.

- Kysymys on siitä, pystytäänkö Suomesta viemään tuotteita markkinoille. Aina löytyy vaihtoehtoisia tuottajia, aina löytyy toisia maita. Ei tämä ole propagandaa. Kysymys on siitä, tuotetaanko tuotteet Suomessa vai Suomen rajojen ulkopuolella, Jaatinen sanoo.

YLE Uutiset / Tytti Sulander
 
Ylös