Suomi esiintyy kuitenkin itseään paremmassa seurassa, sillä sen lukuja kaunistaa työeläkerahastojen laskeminen osaksi julkista sektoria. Menettely on täysin laillinen, sillä sellaisen sopimuksen Suomi aikoinaan EU:n kanssa sai neuvoteltua.
Työeläkerahastojen ylijäämä on vaihdellut viime vuosikymmeninä kolmesta prosentista 4,5 prosenttiin. Vuonna 2010 ylijäämä oli kolme prosenttia bruttokansantuotteesta eli 5,4 miljardia euroa. Samana vuonna valtiontalous tuotti 9,4 miljardin euron alijäämän ja kunnat 0,5 miljardin. Valtion alijäämä oli 5,2 prosenttia bkt:sta ja kuntien 0,3 prosenttia.
Tilastollinen temppu
Työeläkerahastojen ylijäämän laskeminen osaksi julkista sektoria on eräänlainen silmänkääntötemppu, jolla esimerkiksi vuonna 2010 niin kutsuttujen julkisyhteisöjen alijäämäksi saatiin 2,5 prosenttia bkt:sta.
Ilman eläkerahastojen ylijäämää Suomi ei olisi siis saavuttanut lähimainkaan talous- ja vakaussopimuksen vaatimuksia, joiden mukaan julkisen sektorin alijäämä saa olla enintään kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.
Paljon porua herättäneeseen EU:n uuteen taloussopimukseen kaavaillaan tiukennusta, jonka mukaan sopijamaiden julkisen sektorin niin kutsuttu rakenteellinen alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia kyseisen maan kansantuotteesta. Rakenteellinen alijäämä tarkoittaa julkisen sektorin velkaantuneisuutta, kun siitä on putsattu suhdannevaikutukset pois.
Arviot siitä, mitä uusi sääntö käytännössä loppujen lopuksi merkitsee, vaihtelevat tasan sen mukaan, keneltä sattuu kysymään.
Silmänkääntötemppu eläkevarojen laskeminen julkiseen sektoriin on siinä mielessä, että ne eivät ole julkisia varoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Onneksemme eläkerahastojen ylijäämällä ei voi esimerkiksi maksaa pois vaikkapa valtion velkaa, koska ne on varsinaisesti rahastoitu tulevien eläkkeidemme maksamista varten.
Mutta tilastollisena ratkaisuna eläkevarojen tulkitseminen osaksi julkista sektoria on Suomelle oiva. Brysselistä päin katsottuna Suomi-neito näyttää suorastaan hemaisevalta.
Ongelma on vain siinä, että tulkinta kätkee alleen valtion velkaantumisen. Jos eläkerahastoja ei luettaisi julkiseen sektoriin kuuluviksi, niin julkisen sektorin epätasapaino näyttäytyisi paljon raadollisempana. Se voisi patistaa poliitikkojakin vastuullisempaan budjettipolitiikkaan. Ainakin se helpottaisi ikävien päätösten perustelemista kansalaisille.