oldez
Well-known member
- Liittynyt
- 14.3.2003
- Viestit
- 19491
Joo toi on kyllä perseestä.Mun mielestä on suorastaan törkeää, ettei pari kuukautta vanhaa, aika arvokasta, läppäriä ei voi korjata, koska niihin ei ole emolevyä saatavana.
Joo toi on kyllä perseestä.Mun mielestä on suorastaan törkeää, ettei pari kuukautta vanhaa, aika arvokasta, läppäriä ei voi korjata, koska niihin ei ole emolevyä saatavana.
Toisaalta myös valmistusteknologiat ja materiaalit ovat kehittyneet. Epäilen kyllä, että halutessaan valmistajat pystyisivät tekemään kestävämpiä vempeleitä - ilman että kulut merkittävästi kasvaisivat.Joop. Tosin on aika yksipuolisesti asiaa tarkasteltu tuossa artikkelissa. Unohdetaan se että nykyiset kodinkoneet ovat myös halvempia, energiatehokkaampia, hiljaisempia, pesu- ja linkoustulosluokat ovat keskimäärin parempia ja niin edelleen. Ei sitä voi olettaa että kaiken voi saada samassa paketissa. 11 kiloa vetävissä pesukoneissa on rumpukin jo niin suuri ettei voi olettaa että kaikki osat on yhtä helposti huollettavissa kuin 20 vuotta vanhassa 3 kiloa vetävässä koneessa.
Sekä eduskuntavaalikeskustelussa että hallitusneuvotteluissa keskeinen keskustelunaihe on ollut ns. kestävyysvajeen suuruus. Puolueet ovat esittäneet omia mielipiteitään siitä, kuinka paljon julkisen sektorin (tai valtion) menoja on leikattava, jotta tuhoon johtava velkaantuminen saadaan pysäytettyä. Keskeinen osa näitä arvioita on ollut ottaa kantaa siihen, kuinka paljon taloutemme kasvaa lähivuosina. Poliitikot ovat siis joutuneet arvioimaan, kuinka suuren osan vajeesta ”talouskasvu hoitaa”.
Hämmästyttävän vähän on kuitenkin edelleenkään keskusteltu siitä, mitä talouskasvu ja sen tuoma julkisen sektorin pelivara edellyttää. Nyt kun on selvinnyt, että suurin verotuksen linjamuutos on yritystoimintaan sijoittamisen verotuksen kiristäminen, sopii kysyä, miten hallituspuolueet kuvittelevat houkuttelevansa investointeja Suomeen? Suomen suurimpia ongelmia on jo tällä hetkellä, että sijoittajat eivät koe maassamme sijaitsevia yrityksiä – erityisesti kasvuyrityksiä – riittävän houkutteleviksi sijoituskohteiksi. Meillä on Suomessa valtavan vahva teollinen pohja, josta kumpuaa jatkuvasti uusia innovaatioita. Ne eivät kuitenkaan muutu riittävän usein työpaikoiksi, koska niihin ei ohjaudu riittävästi riskipääomaa. Nyt kun sijoittamisen verotus kiristyy, tilanne huononee entisestään. Kotimaisella omistamisella on väliä. PK-yrittäjäomistajiemme luona juoksee jo nyt konsultteja neuvomassa, kuinka tasekikkailun ja ulkomaisten holding-yhtiöiden avulla voidaan suhteellisen helposti välttyä pääomaverolta lähes kokonaan. Yhteisöveron prosenttiyksikön alennus on tietysti sinänsä myönteinen asia, mutta kun se vesitetään selvästi suuremmalla pääomatuloveron korotuksella, niin yritystoimintaan sijoittamisen kokonaisverorasitus kiristyy. Kaikista veromuodoista pääomatulovero on se, jonka veropohja livahtaa kaikkein helpoimmin verottajan ulottumattomiin. Itse en uskaltaisi kovin paljoa enää koetella yrittäjiemme isänmaallisuutta tältä osin.
Teollisuutemme toipumista lamasta on ajanut erityisesti kehittyvien markkinoiden kysynnän kasvu. Talouden vahvaan toipumiseen verrattuna Suomeen syntyvien aidosti uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin täysin riittämätön, jotta ikääntyvän väestömme palvelut voitaisiin tulevaisuudessa rahoittaa. Myös työn tarjonnasta on huolehdittava, pelkkä kysyntä ei riitä. Asiaa ei tee helpommaksi se, että talouden ennusmerkit ovat taas kääntyneet pessimistisempään suuntaan, ja erityisesti länsimaiden julkisen talouden velkaongelman ratkaiseminen tullee väistämättä vaatimaan kovempia toimia kuin mitä on tähän asti uskallettu äänestäjille kertoa. En usko, että monetkaan länsimaat voivat tulevaisuudessa rakentaa budjettejaan kasvavien verotulojen oletuksen varaan. Jotenkin tuntuu, että talouden globalisaatiosta huolimatta jossain elää edelleen se vanha harha, että kansantalouden tulojen määrä olisi jotenkin vakiomääräinen, ja verotuksella voidaan sitten miettiä, miten tuo tulo jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Jos noita aikoja koskaan olikaan, niin ne ovat nyt kaukana takana. Kansakunnat käyvät yhä kiihtyvää kilpailua investoinneista ja työpaikoista, ja esimerkiksi pääomatulojen määrä ei todellakaan ole vakio vaan pääomat ohjautuvat rajoista riippumatta liukkaasti sinne, missä tuotto-odotukset ovat parhaat. Toki tiedän, että johtavat poliitikkomme tämän todellisuudessa ymmärtävät, mutta julkisesta keskustelusta tätä johtopäätöstä ei voi tehdä. Yhtälö on äärimmäisen epäkiitollinen: verojen nosto ei välttämättä edes kasvata verotuloja, koska verot ovat jo nyt niin korkeat, että jos jotain tekemistä verotetaan vielä enemmän, niin kyseinen tekeminen vähenee niin, että verotulot itse asiassa pienenevät. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siten kilpailukykyisestä toimintaympäristöstä huolehtiminen, ja radikaalien keinojen etsiminen julkisen palvelutuotannon tuottavuuden voimakkaaksi parantamiseksi.
Yritysten kilpailukyvystä huolehtiminen on yritysjohdon tehtävä. Hallituksen tehtävä on Suomen kilpailukyvystä huolehtiminen investointien ja työpaikkojen sijaintikohteena. Tämä olisi oltava politiikan päätavoite, sitä kautta syntyvät mahdollisuudet kaikkeen muuhun. Käytetäänkö tämän tavoitteen kimpussa riittävästi aikaa vai meneekö pääenergia vain kakun jakamiseen? Miksi teollisuusjohdon on aina lobbattava julkista valtaa toimintaedellytyksien puolesta? Miksei keskustelu voisi vaihteeksi mennä toisin päin? Mielestäni elinkeinoelämän olisi joskus vuorostaan mielenkiintoista kuulla poliittisilta päättäjiltä lobbauspuheenvuoro, jossa he perustelevat, miksi juuri Suomeen kannattaa sijoittaa kilpailijamaidemme asemesta.
Periaatteessa Isokallio on oikeassa, että jonkun pitää säästää lainattava raha. Tosin kerran säästetyn rahan voi nykypankkijärjestelmässä lainata ainakin 8 kertaisesti.Väärä tavoite
Kirjoittanut Kalle Isokallio
Maailma on yksinkertainen paikka. Velkaa ei voi ottaa, ellei joku ensin säästä omista menoistaan sen verran, että lainattavaa löytyy. Kansainvälinen työnjako toimii tällä hetkellä niin, että kiinalaiset tekevät työtä, tinkivät elintasostaan ja säästävät. Sitten länsimaat lainaavat kiinalaisten säästämät rahat ja laiskottelevat ja elävät leveästi velaksi. Ikiliikkuja toimii niin pitkään, kunnes kiinalaiset ryhtyvät kuluttamaan omia rahojaan. Kun niin tapahtuu länsimaat eivät saa enää velkaa.
Yksityisen perheen kohdalla velan saannin tyrehtyminen pakottaisi sen laittamaan suun säkkiä myöten. Valtioita edes velan loppuminen ei pakota säästäväisyyteen. Ne ryhtyvät painamaan setelikoneillaan itselleen lisää rahaa. Se kiihdyttää maassa inflaatiota, joka kohonneina palkkoina ja hintoina lisää valtion tuloja ja auttaa poliitikkoja selviämään entisistä kustannuksista ilman uutta velkaa. Se, että inflaatio syö ihmisten talletukset ei poliitikkoja haittaa, syöhän se valtion velat. Siksi inflaatio on poliitikon ystävä.
Joskus inflaatio johtuu ulkoisista tekijöistä, kuten vaikka öljyn hinnan kohoamisesta. Jos niitä ei ole riittävässä määrin tarjolla, poliitikot voivat kiihdyttää inflaatiota omin toimin. Siihen ei muuta tarvita kuin korotuksia julkisen sektorin maksuihin, korotuksia elämisen edellytyksiin, lisäveroja energialle ja tuhria määräyksiä jotka pakottavat veronmaksajat maksamaan uusista asioista. Kataisien hallitusohjelma on täynnä inflaatiota kiihdyttäviä korotuksia ja määräyksiä.
Inflaation sijaan hallituksen tavoitteena pitäisi olla deflaatio, eli asumisen ja elämisen kustannusten alentaminen. Unionin jäsenenä meillä kun ei muuta kilpailukykymme parantamiseen tähtäävää konstia ole jäljellä. Jos eläminen ja asuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana halpenisi, silloin palkkakehitys kaikilla aloilla olisi maltillista ja kilpailukykymme paranisi. Eikö hallitus halua kilpailukykymme paranevan?
Deflaation tulisi olla ilmiselvä tavoite kaikille. Kun tuottavuus paranee, niin tuotteiden ja palvelujen hinnat putoavat. Niinhän se menee. Jos tuottavuus heikkenee, vain silloin hinnat nousevat. Inflaatio on siis todiste siitä, että tuottavuus heikkenee. Sellaista kehitystä ei kenenkään pitäisi kannustaa.
Deflaatio on myös taloushistorian mukaan paras kansantuotteen nostaja. Koko 1800-luvun länsimaissa oli vallalla deflaatio ja länsimaiden elintaso koheni vauhdilla, jolla se ei sen jälkeen ole noussut. 1900-luku, inflaatioineen ei yllä läheskään niihin lukuihin.
Ruuhkamaksu on yksi esimerkki siitä, miten hallitus yrittää kiihdyttää inflaatiota. Sehän ei lisää tuottavuutta millään alalla, mutta nostaa elämisen kustannuksia. Itse asiassa sen luulisi olevan vain kokoomuksen toivelistalla. Saadaanhan riittävän kokoisella ruuhkamaksulla köyhät pois tukkimasta liikennettä.
Torstaina saatiin muistutus siitä, että euromaiden velkaantumiseen ja talouskasvun hitauteen ei ole keksitty kestävää ratkaisua.
Muistutuksen antoi Italian valtion kymmenen vuoden joukkolainan liikkeeseenlasku. Sijoittajat vaativat Italialta lainarahan vastineeksi niin kovan koron, että jos Italia joutuu tulevaisuudessa maksamaan lainarahasta yhtä paljon, se ylivelkaantuu.
Silloin Italia kokee Kreikan, Irlannin ja Portugalin kohtalon eli menettää lainanotto- ja maksukykynsä.
Sijoittajat antoivat epäluottamuslauseensa Italialle ja koko euroalueelle viikko euromaiden hallitusten johtajien ylimääräisen huippukokouksen jälkeen.
Huippukokouksen julkilausumassa hallitusten johtajat vakuuttivat: "Vahvistamme sitoutuneisuutemme euroon ja olemme valmiit toteuttamaan kaikki mahdolliset toimenpiteet, joita koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaaminen vaatii."
Hallitusten johtajat halusivat siis saada sijoittajat uskomaan, että euromaat tajuavat ongelmansa ja korjaavat ne.
Sijoittajat eivät selvästikään usko, että euromaat pystyvät tekemään päätöksiä, jotka pysäyttävät julkisen talouden velkaantumisen ja nopeuttavat talouskasvua.
Miksi uskoisivat? Euromaat ovat kunnostautuneet ikävien päätösten lykkäämisessä aina siitä lähtien, kun Euroopan talous- ja rahaliitto aloitti toimintansa vuonna 1999.
Liiton alusta laskettuna euromailla oli kahdeksan vuotta aikaa panna julkiset menot kuriin ja vahvistaa talouskasvun edellytyksiä, kunnes rahoitusmarkkinoiden kriisi ja vuoden 2009 yleismaailmallinen taantuma alkoivat.
Uudistukset jätettiin kuitenkin suotuisina aikoina tekemättä. Niiden sijaan hallitukset kustansivat velkarahalla äänestäjille elintason, johon heillä ei ollut varaa. Kreikka on tämän elämäntavan räikein esimerkki.
Sitten euromaiden velka- ja kasvuongelmat kärjistyivät syksyllä 2009 kriisiksi, kun Kreikka kertoi totuuden elämäntavastaan.
Siinä vaiheessa oli liian myöhäistä estää kriisin puhkeaminen ja leviäminen. Se olisi vaatinut niin kovia päätöksiä, että Kreikka ja euromaat eivät olisi pystyneet niitä toteuttamaan.
Tosin euromaat ja Kreikka eivät ole varsinaisesti edes yrittäneet tehdä mitään kovia päätöksiä. Ne ovat pitäneet päänsä pensaassa, antaneet ristiriitaisia viestejä ja tehneet hätäratkaisuja, joilla Kreikasta alkanutta kriisiä on vaimennettu, kunnes se on aina uudestaan voimistunut ja levinnyt.
On kiinnostavaa nähdä, säikäyttävätkö merkit Italian ja Espanjan uskottavuuden heikkenemisestä euromaiden hallitukset tekemään vihdoin todellisia päätöksiä.
Kieltämättä se on vaikeaa. Mutta siinäpä se. Koska talouden rakenteiden uudistaminen on poliittisesti vaikeaa, se pitää aloittaa mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.
Jos euroalueen kriisistä haluaa etsiä jotain hyvää, niin se on varoitus siitä, mihin julkisen rahan tuhlaaminen ja talouspoliittisten uudistusten karttelu johtavat.
Kriisistä voisi ottaa opikseen esimerkiksi pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kesäkuussa toimintansa aloittanut hallitus, jonka laatima uudistuksia kartteleva ohjelma uhkaa ohjata Suomen talouskasvun sijaan velkaantumisen tielle.
Pähkinänkuoressa esitettynä Suomessa tarvitaan uudistuksia kahdella rintamalla. Ensiksi työpanosta eli kansantaloudessa tehdyn työn määrää pitää kasvattaa. Suomalaisia pitää siis kannustaa työntekoon. Se onnistuu, jos kevennetään pienipalkkaisen työn verotusta ja leikataan erilaisia etuuksia, kuten opintotukea, ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja tulevaisuudessa alle 67-vuotiaille maksettavia työeläkkeitä.
Toiseksi valtion tulo- ja menotaloutta pitää uudistaa. Se tarkoittaa yksien verojen korotuksia ja toisten alennuksia sekä ennen kaikkea pysyviä menojen leikkauksia. Maatalous- ja energiatukien sekä monien verovähennysten eli niin sanottujen veroporkkanoiden poistaminen olisi hyvä alku.
Ainakin seuraavin toimenpitein:Miten Archie lisäisi realistisesti käytettävissä olevin keinoin työpaikkojen määrää?
No pain, no gainTuossa skenaariossa ainakin lyhyellä tähtäimellä ...
Oikein. Kaikenlaiset yritystukisysteemit pois. Yritykset pärjää paljon paremmin jos niitä tuetaan verotuksen ja joustavien työmarkkinoiden kautta. Ei siten, että rahaa ja ziljoonia lomakkeita pyöritellään yritysten ja tiesminkä viranomaisten välillä.Kauppalehdessä Anssi Vanjoki vaatii elinkeinotukia pois.
Kovin hyökkäys kohdistuu selluteollisuuteen.
Suomessahan on määrätty maksimihinta ja joka ikinen taksifirma velottaa juurikin sen maksimihinnan. Eihän maksimihintaan tarvitsisi välttämättä koskea. Ongelma on se että luvat ovat kiven alla. Itse haluaisin nähdä sen että joku iso firma tulee ja tuo 200 autoa pääkaupunkiseudulle. Autot ovat firman ja taksikuskit ovat työntekijöitä tuntipalkalla eivätkä yksityisyrittäjiä/renkejä.Mites noi taksien vapauttaminen, eiks Ruottissa lopulta noussu hinnat?
Lähinnä kai lopputulos oli, ettei niitä halpoja kyytejä tule tuolla opilla, mutta saadaan lisäksi perkeleen kalliita (100e/10km). Taksien saatavuus on kai parantunu, mutta ~30e/10km hintaan. Suomessa alle 20e.
http://areena.yle.fi/video/1309802947931
Joo ja tuetaan miljoonilla kuolevia yrityksiä, jotteivat lopettaisi täysin toimintaansa. Kituvat vuosikaupalla ja irtisanovat pikku hiljaa työvoimansa. Ne miljoonat voitaisiin käyttää kasvavilla aloilla hyödyksiä uusien työpaikkojen luomiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi.Oikein. Kaikenlaiset yritystukisysteemit pois. Yritykset pärjää paljon paremmin jos niitä tuetaan verotuksen ja joustavien työmarkkinoiden kautta. Ei siten, että rahaa ja ziljoonia lomakkeita pyöritellään yritysten ja tiesminkä viranomaisten välillä.
Erinomainen vertauskuva.noista takseista on täällä jarnattu ennenkin. Mielestäni on hullu tilanne, jotta kuka tahansa ehdot voi perustaa lentoyhtiön (jos täyttää lupaehdot), mutta taksiyrittäjäksi et pääse.
Sehän se onkin että kukaan ei uskalla tehdä kokonaisuuden kannalta positiivisia/vaikeita päätöksiä, koska se voisi vaikuttaa negatiivisesti johonkin osa-alueeseen. Sen sijaan onkin parempi että koko systeemi rapistuu pikku hiljaa. Leikkaukset on sellanen kirosana joka paikassa, mutta samaan aikaan niitä vaaditaan mm. Kreikalta, Portugalilta, Italialta, Islannilta, Irlannilta, Espanjalta jne. Valtiota tulisi monessa mielessä johtaa kuin yritystä. Jos jokin ei toimi niin kokeillaan uutta. Jos on liikaa kuluja suhteessa menoihin niin pitää tehostaa toimintaa ja tehdä leikkauksia. Ongelma on vaan se että valtio saa lainaa niin hyvällä korolla ja ehdoilla että tarvetta leikkauksille ja toiminnan tehostamiselle ei ole ennen kuin on liian myöhäistä.Tuossa skenaariossa ainakin lyhyellä tähtäimellä kahden ekan kohdan vuoksi verotulot tippus merkittävästi. Luultavasti myös työttömyys aluksi kasvais hieman. Melkoinen leikkauslista ois pakollinen lisäaspekti, ellei sitte toisaalla kiristettäs jotain. Tukihommasta en oo koskaan ollu erimielinen.