Otti kyllä huikan ensin. Tais odottaa, että pukumiehet lähti pois edestä ensin.![]()
Ei kyllä ottanut ainakaan sen kuvan perusteella mitä kansainvälisesti tulee. Odotteli ensin hetken ja sitten alkoi ruiskuttaa. Ruiskutti kyllä aluksi kasvoilleen ja suuhunsa muttei ottanut sitä kuuluisaa "huikkaa".
Ja vanha tylsä haastattelukaava. Voittaja, kakkonen, kolmonen, voittaja vielä kerran ja lopuksi omilla kielillä. Vaihtais levyä.Hetkonen, Windsor taas lehdistötilaisuudessa? :thumbup:
Monta jossittelun aihetta.
Jos Hamilton olisi jäänyt Liuzzin taakse ekan stopin jälkeen, olisi varmaankin nyt juhlinut kolmospaikkaa, tosin tietenkin hieman happamana.
Jos Kovalaisella olisi ollut pehmeät renkaat ekalla stintillä olisi Hamilton mahdollisesti juhlinut voittoa Brawnien pysyessä Kovalaisen takana pussissa alkukisan.
No, keksiihän noita joka kisan jälkeen.
Jos RB jatkaa tätä tahtia, niin ei ole mikään ongelma. Pelkään vain, että loput radat ovat Ferrarille selvästi vaikeampia, minkä takia voi tehdä aika tiukkaa.Kimihän innostui heittämään pitkän setin englanniksi.
Enää 14 pistettä Vetteliin ja MM-3:s sijalle. Se on hyvinkin mahdollista saavuttaa, ellei mitään katastrofeja tapahdu.
Pitäisikö katsoa maikkarin uusinnasta miten Kyltsi reagoi vikan kierroksen tapahtumiin.
Tämä on hyvä pointti, nyt ollaan asian ytimessä.
Sitten vasta ollaan asian ytimessä, kun Jenson alkaa vihjailla Rubensin viettävän epäilyttävän paljon aikaa vanhempien miesten asunnoilla...
Aika jännä että juuri kun selostajat kehuivat Hamiltonia että kuinka virheetön ja varma kuski hän on, niin aavistuksen myöhemmin Lewis Hämäläinen täräyttää Lesmossa seinään![]()
Tuskin kummastakaan, kuulostaa ihan terveeltä ja ennen kaikkea rehelliseltä reaktiolta.Tiedä johtuuko pienestä krapulasta, väsymyksestä, vai molemmista, mutta nauroin ääneen, kun näin Hamiltonin kävelevän radan viertä auton raadoltaan.
Rubensia vanhempien miesten asunto täytyy olla jo vanhainkoti.