Itsenäisyyspäivä 6.12.2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minusta noomi on kyllä oikeilla jäljillä :ahem:
Ei tuossa mitään salaliittoteoriaa edes kaiveltu.
Eikä ainoastaan jäljillä vaan ns. naulan kannassa. Sitä hiukan ihmettelen, että miksi muutamat kuvittelevat että olen väärässä tai, että levittäisin vain propagandaa omien taustojeni vuoksi. Koskeeko totuus anarkisti-markoja? Vai mistä on kyse?

Tiedotusvälineet ovat tähän mennessä etsineet Kiakkovierastapahtuman organisaattoreita vain yhdestä ääriryhmästä kerrallaan. Totuus on kuitenkin se, että anarkisteja on useammasta eri alaryhmästä. Kytköksiä on myös puolueisiin. (Vasemmistoliitto, Kommunistit ja Vihreiden ääriedustajat). Painotan sanaa ÄÄRIvasemmisto, eikä tähän joukkoon pidä sotkea niitä jotka vaikuttavat politiikassa demokraattisesti.

Kaikista pirullisimpana pidän sitä, kuinka tuo mielenosoitus oli järjestetty ja kuinka nuoria aivopestään kyseiseen toimintaan sekä yhteiskunnallisten instanssien (kuten yliopistojen) tilojen hyödyntämistä tähän terroristitoimintaan. :nope:

"Biletysmielenosoituksen konsepti on yhdistää hauskanpito ja päihteidenkäyttö konfrontatiiviseen mielenosoitukseen, ja antaa mielenosoittajille vapaat kädet toimintatapojen suhteen."
Vaikka tällä kertaa tämä rettelöinti ei vaatinutkaan uhreja ja oli loppujen lopuksi melko vaatimaton muutenkin. Pitäisikö tulla ruumiita, ennen kuin herätään puuttumaan tuohon kovemmalla kädellä?
 
Pitäiskö jääkiekko tosiaan kieltää, ennenku sattuu jotain pahempaa?
Jääkiakko pitää kieltää, muttei jääkiekkoa.

Olisko susta yhtä hupaisaa, jos sun "oma nuoriso" osallistuisi "hauskanpitoon" jonkun anarkistin-antin viettelemänä ja loukkaantuisi tai jopa kuolisi kyseisessä tilanteessa. Mellakat ovat aina arvaamattomia ja siinä voi käydä huonosti, vaikkei olisikaan eturivissä.
 
Pitäisikö tulla ruumiita, ennen kuin herätään puuttumaan tuohon kovemmalla kädellä?

No eikös nyt puututtu juuri oikean kovuusluokan kädellä? Mitä tuossa olis pitänyt olla lisää kun nyt jo oli aidat, kaasut ja hepat?
Kumiluodit? Vesitykkejä? Taltuttamaan känniääliöitä jotka vähän ravistelee aitaa?
Poliisi otti linjakseen että eivät provosoi, olisiko mielestäsi pitänyt? Puolustusvoimilta virka-apua? Tankit kaduille? Helikopterit pörräämään? Aurat miekoiksi taottakoon? Tai lätkämailoiksi.
 
Kirjoitin tapahtuneesta: "Vaikka tällä kertaa tämä rettelöinti ei vaatinutkaan uhreja ja oli loppujen lopuksi melko vaatimaton muutenkin."'

Toisin sanoen tästä selvittiin säikähdyksellä. Ja aikaisemmista postauksista on luettavissa, että ne varsinaiset organisaattorit eivät ole välttämättä edes mukana siinä väkijoukossa joita kohtaan mainitsemiasi keinoja käytetään. Uhreiksi valikoituisi todennäköisesti ne, jotka "innostuivat vähän bailaamaan" eli eivät ne, jotka yllyttivät...

"Kovemmalla kädellä" tarkoittaa nimeomaan puuttumista asiaan etukäteen. Keinoista en ole vielä varma.
 
Jääkiakko pitää kieltää, muttei jääkiekkoa.

Olisko susta yhtä hupaisaa, jos sun "oma nuoriso" osallistuisi "hauskanpitoon" jonkun anarkistin-antin viettelemänä ja loukkaantuisi tai jopa kuolisi kyseisessä tilanteessa. Mellakat ovat aina arvaamattomia ja siinä voi käydä huonosti, vaikkei olisikaan eturivissä.

Todennäköisemmin ne varmaankin jäävät auton alle ku tulee vietellyiks urheilumellakoihin ja siellä itseään telovat. Tosin kaks kolmesta on osoittanut huolestuttavia merkkejä tuollasiin huligaanijoukkoihin kuulumisesta. Vanhempi liputtaa Kärpät -nimisen joukkion puolesta, nuorempi tais olla ruotsalaishuligaanien, HIFK:n, puolestapuhuja. Mut käsittääkseni kumpikin on vain support- tai hangarounds-jäseniä, eikä ole aikomassa sen korkeammalle noissa järjestöissä. Nuorimmaista pyrin varjelemaan tarkemmin noilta porukoilta.
 
Tokihan se on mahdollista, että jää auton alle tai jotain muuta ikävää tapahtuisi. Olisi kuitenkin varmaan hyvä, jos tämän tyyppiset uudet riskit minimoitaisiin?!

Nuoriso ja vähän vanhemmatkin lähtevät kyllä mielellään mukaan hauskoilta vaikuttaviin tilaisuuksiin. Toki on niitäkin, jotka ovat siellä oman ideologinsa vuoksi pyyteettömästi.

Ja ei...tämä ei ollut urheilumellakka. :D
 
Tuli kyllä noita videopätkiä katsellessa mieleen, että toi itsenäisyyspäivän meininki oli jokseenkin samanlaista kuin eurooppalaisissa futismatseissa joka viikko.

Mitenkään vähättelemättä täkäläistä pölhöilyä.
 
No mut eikös sitä oo just peräänkuulutettu että Suomeen tartteis saada eurooppalainen futiskulttuuri?
 
Oli kyllä toi kiekkoviaraiden "Me hei huomattiin, että maailmassa on niinku asioita päin vitua ja mentiin juomaan kepardia ja heiluttelemaan aitoja" -häiläys aika jännästi ikäänkuin semmonen "tyhjä taulu". Siihen voi nyt kaikki halukkaat kehitellä omat syynsä, että miksi Jeppe joi ja riehui.

Esimerkiksi "Jotain vikaa on yhteiskunnassamme kun ihmiset noin spontaanisti ryhtyvät osoittamaan mieltään korjatakseen havaitsemansa epäkohdat." tai "Tämä on ilmiselvä hätähuuto syrjäytymisen ja eriarvoistumisen aiheuttaman ahdistuksen edessä." tai vaikka "Yks Signe-täti loukkasi polvensa ja joutui odottamaan ambulanssia melkein puoli tuntia ja tässä nyt on kansalaisten mitta täyttynyt Signe-tädin puolesta." tai sitten ihan vaan se, että kun juominen on kivaa ja kun yli yhden ihmisen remmi juo, niin todennäköisesti joukkoon osuu yksi tai useampi tai tosi monta paukapäätä, joiden mielestä kännisssä on kiva hiukan riehua ja jälkikäteen kaiken voi pistää kännin piikkiin, että: "Emmä kyllä ikinä olisi selvinpäin kännissä hillunut tolleen hei!"
 
Pitäisikö tulla ruumiita, ennen kuin herätään puuttumaan tuohon kovemmalla kädellä?

Puuttumaan mihin? Siihen, että kerran vuodessa lätkäfanit vähän kolistelee aitoja ja huutelee hävyttömyyksiä poliisihepoille?
 
Puuttumaan mihin? Siihen, että kerran vuodessa lätkäfanit vähän kolistelee aitoja ja huutelee hävyttömyyksiä poliisihepoille?
Tämä Kiakkovieraat tapahtuma oli vain yksi tapahtuma muiden joukossa. Lisää tulee, eikä sitä tarvitse odottaa vuotta.

JPP
Oli kyllä toi kiekkoviaraiden "Me hei huomattiin, että maailmassa on niinku asioita päin vitua ja mentiin juomaan kepardia ja heiluttelemaan aitoja" -häiläys aika jännästi ikäänkuin semmonen "tyhjä taulu". Siihen voi nyt kaikki halukkaat kehitellä omat syynsä, että miksi Jeppe joi ja riehui.

Esimerkiksi "Jotain vikaa on yhteiskunnassamme kun ihmiset noin spontaanisti ryhtyvät osoittamaan mieltään korjatakseen havaitsemansa epäkohdat." tai "Tämä on ilmiselvä hätähuuto syrjäytymisen ja eriarvoistumisen aiheuttaman ahdistuksen edessä." tai vaikka "Yks Signe-täti loukkasi polvensa ja joutui odottamaan ambulanssia melkein puoli tuntia ja tässä nyt on kansalaisten mitta täyttynyt Signe-tädin puolesta." tai sitten ihan vaan se, että kun juominen on kivaa ja kun yli yhden ihmisen remmi juo, niin todennäköisesti joukkoon osuu yksi tai useampi tai tosi monta paukapäätä, joiden mielestä kännisssä on kiva hiukan riehua ja jälkikäteen kaiken voi pistää kännin piikkiin, että: "Emmä kyllä ikinä olisi selvinpäin kännissä hillunut tolleen hei!"
Tässä ollaan jo vähän perillä. Järjestäjillä (ts. yllyttäjillä) on omia tavoitteita. Osallistujilla saattaa olla omia järjestäjien tavoitteista poikkeavia syitä olla mukana. Järjestäjät päästävät....tai saattavat päästää vallalle voimia, joita ei pysty hallitsemaan.

Tässä Kiakkovieras tapahtumassa oli jo alun pitäen elementtejä, joita voi pitää agressiivisena. (mailat mukaan, suojavarusteet ja sitten vaan porvareita klyyvariin) Ja tämän tyyppiset järjestäytymättömät mielenosoitukset tulilsi estää. (tai vähintään saada oikeat syylliset eli yllyttäjät kiinni...eikä se oikea syyllinen ole välttämättä mailaansa kännissä heiluttanut Jeppe)
 
Tämä Kiakkovieraat tapahtuma oli vain yksi tapahtuma muiden joukossa. Lisää tulee, eikä sitä tarvitse odottaa vuotta.

Eikä tämä ollut ensimmäinen. Tuo Uuden Suomen blogisti noita aikaisempia nahisteluita olikin luetellut. Kaukana ollaan kuitenkin Pariisin, Lontoon, Kööpenhaminan ynnä muiden mellakkaöistä. Oisko kuitenkin niin, että huonointa ennaltaehkäisyä on liioitella ja antaa palstatilaa mediassa päivätolkulla tuollaisille nahisteluille?
 
Esimerkiksi "Jotain vikaa on yhteiskunnassamme kun ihmiset noin spontaanisti ryhtyvät osoittamaan mieltään korjatakseen havaitsemansa epäkohdat." tai "Tämä on ilmiselvä hätähuuto syrjäytymisen ja eriarvoistumisen aiheuttaman ahdistuksen edessä." tai vaikka "Yks Signe-täti loukkasi polvensa ja joutui odottamaan ambulanssia melkein puoli tuntia ja tässä nyt on kansalaisten mitta täyttynyt Signe-tädin puolesta."
"Ei siellä sitä tossupalloa sitten pelattukaan, joten pitihän niille mailoille jotain käyttöä keksiä."
 
Oisko kuitenkin niin, että huonointa ennaltaehkäisyä on liioitella ja antaa palstatilaa mediassa päivätolkulla tuollaisille nahisteluille?

Ei ei ei. Nyt pitää muistaa paheksua kovaan ääneen, mainita syyllisiksi kaikki mahdolliset tahot joista ei itse satu pitämään ja maalailla piruja seinille valtavin numeraalein.

Jos hetkeksikään pysähtyy miettimään ne tulee ja jyrää meitin.
 
Eikä tämä ollut ensimmäinen. Tuo Uuden Suomen blogisti noita aikaisempia nahisteluita olikin luetellut. Kaukana ollaan kuitenkin Pariisin, Lontoon, Kööpenhaminan ynnä muiden mellakkaöistä. Oisko kuitenkin niin, että huonointa ennaltaehkäisyä on liioitella ja antaa palstatilaa mediassa päivätolkulla tuollaisille nahisteluille?
Kyllä tämä taisi olla ensimmäinen tätä laatua Suomessa "Biletysmielenosoituksen konsepti on yhdistää hauskanpito ja päihteidenkäyttö konfrontatiiviseen mielenosoitukseen, ja antaa mielenosoittajille vapaat kädet toimintatapojen suhteen."

Emmehän me halua lähemmäksi Pariisia, Lontoota, Kööpenhaminaa. Anarkistien toimintamahdollisuuksia pitää kaventaa.

Fyffe:
Aloitetaan yksinkertaisista kysymyksistä. Ovatko Kiakkovierastapahtuman järjestäjät anarkisteja?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös