Jääkiekon MM 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Törni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Puolassakin ongelmana on liiton ongelmat ja parhaiden pelimiehien vanheneminen. Ja juniorien tämänhetkiset ikäluokat eivät tuota riittävän hyvää materiaalia. Toistaiseksi kuitenkin silkalla rutiinilla Puola ja toinen pudokas Ukraina ovat hoitaneet hommansa vielä hyvin.

B-finaalin alemman lohkon häviäminen Etelä-Korealle ei kyllä paljon nostata tunnelmia. Etelä-Korea on oikeastaan nostanut 2000-luvun puolivälistä asti jatkuvasti tasoaan. Esa Tikkanen lopetti siellä myös pelaajauransa jo osin valmentajana Anyangin riveissä. Tosin maan on kyllä pakkokin nostaa tasoaan kun sillä on talviolympialaiset vuonna 2018.

Noista huippupelimiehistä Puolalla Laskiewicz on pelannut jo vuodesta 1997 ja oli mukana myös Puolan edellisellä MM-visiitillä 2002. Kymmenen vuotta sitten Ukrainalla ja Kazakstanilla oli olympialaisten aikaan kaikkien aikojen huippujoukkueet ja Puolallakin oli vielä Czerkawskia ja Oliwaa käytössä tarvittaessa.
 
Mitäs helvettiä muuten:

Sen tiesinkin että futiksen EM-kisojen välieriin pääsee Kazakstan matsin hinnalla, mutta nauroin kyllä kovaan ääneen kun katsoin maailman katsotuimman tapahtuman pääsylipun hintoja:


Tickets come in four price categories:
Category 1: €370
Category 2: €260
Category 3: €160
Category 4: €70

Ja tuonnehan siis lippuja yritti saada pyöreästi sanoen miljoona ihmistä. :rolleyes:
 
Elisa-kanavapaketti kisojen ajaks tilattu. Saa nauttia lätkästä! eikä tarvii mennä halille ylihintasten lippujen perään!
 
Elisa-kanavapaketti kisojen ajaks tilattu. Saa nauttia lätkästä! eikä tarvii mennä halille ylihintasten lippujen perään!

Olet astunut Kummolan ansaan! Ainakin Urheilulehden mukaan nimenomaan näin Kummola asian halusikin hoitaa. Köyhät hankkii yhteistyökumppaneitten (Canal+, Elisa) kanavapaketit joten hallille jää tilaa tehdä bisnestä oman selänpesuringin kanssa.

T: nimim. samaan kuoppaan langennut.
 
Heikko avauserä Leijonilta EHT-turnauksessa Tshekissä. Tshekki johtaa 2-0.

Petrelliltä tyhmä jäähy ja Petteri Nokelainen nukahti avausmaalissa kun Tshekki teki 1-0. Vehanen hörppäs 2-0 maalin.
 
Ihme mussutusta lippujen hinnoista. Halliin kenenkään pakko ole mennä?

Itse hommasin Canalin 6kk määräaikaisen puhtaasti nuorten kisojen ja kotikisojen vuoksi. Eikä häiritse lippujen hinnat lainkaan. Pari matsia seuraan paikan päällä; toisen isännöin aitiota ja toisessa saan olla ihan passattavana. Pari muutakin tyrkkyä oli aitioisännyydelle mutta ei napannut, koska on muita mukavia puuhia.

Ei herneitä :alppu:
 
hernepelto.jpg
->
250px-Neus1.jpg
 
Toivottavasti ei tule.

Hienosti se kyllä pelas tänään, mutta ne paikoista kisaavat pelaajat on kyllä niin tasaväkisiä, että oikeastaan ihan sama ketkä valitsee. Riippuu ihan siitä mitä valmentajat joukkueeseen tarvii. Ite haluaisin nähdä ainakin Antti "Pillu" Pihlströmin pyörimistä lisää.
 
Hienosti se kyllä pelas tänään, mutta ne paikoista kisaavat pelaajat on kyllä niin tasaväkisiä, että oikeastaan ihan sama ketkä valitsee. Riippuu ihan siitä mitä valmentajat joukkueeseen tarvii. Ite haluaisin nähdä ainakin Antti "Pillu" Pihlströmin pyörimistä lisää.
Niin, onhan se aika selvin sanoin tuotu ilmi, ettei joukkuetta rakenneta millään All Stars-periaatteeella, vaan valitaan tiettyihin rooleihin sopivimmat pelaajat. Suomi pärjää tai kaatuu sen mukaan miten peli toimii joukkueena.
 
Nyt Suomella taas menee ihan ok. Hen. koht. veikkaus on, että mitalipeleihin pääsee, vaikkakin niiden lohko on suhtkoht paha.
 
Eniten jännittää valitaanko Ville Peltonen ja mihin rooliin?:doubtful:

Toivottavasti ei valita. Niin paljon kun arvostankin kyseistä herraa pelaajana ja johtajana, niin hänen tasonsa ei enää riitä MM-karkeloihin. Vauhti on yksinkertaisesti liian verkkaista. SM-Liiga kaukalossa herralla ei ole mitään ongelmia vielä, mutta kansainvälisellä tasolla on nyt ajanut aika ohitse.

Mielummin vaikka Kiiskinenkin mukaan, mutta Peltonen pitää jättää kotia. Tosin pahoin pelkään, että tätä ei tule tapahtumaan ja tänään julkaistavassa MM-joukkueessa on Ville mukana.
 
Hienosti se kyllä pelas tänään, mutta ne paikoista kisaavat pelaajat on kyllä niin tasaväkisiä, että oikeastaan ihan sama ketkä valitsee. Riippuu ihan siitä mitä valmentajat joukkueeseen tarvii. Ite haluaisin nähdä ainakin Antti "Pillu" Pihlströmin pyörimistä lisää.

Esim. Kalle Kerman ja Ville Vahalahti ovat hyviä esimerkkejä, miten näissä höntsissä voi pärjätä ja iskeä häkkejä, mutta mm-kisoissa laulu menee eri sävelellä.

Pihlströmillä en näe saumoja ainakaan pelaavassa kokoonpanossa. Jengissä voi olla mukana. Kolmos- ja nelosketjun laitureissa kilpailijoita on Komarov, Peltonen, Pyörälä, Petrell, Joensuu, Kontiola, ja näen että tuosta löytyy lähtökohtaisesti neljä sopivampaa. Toisaalta Pile energiapelaajana sopii mainisti ylimääräiseksi hyökkääjäksi, joka joukkuepelaajana pitää tunnelmaa yllä, ja jos pitää hypätä kaukaloon, tuo energiaa mukanaa.

Eniten jännittää valitaanko Ville Peltonen ja mihin rooliin?:doubtful:

Voisin verrata tilannetta 2003 kotikisoihin ja Raipe Helmiseen. Todella hilkulla pääseekö mukaan, ja meidän kotisohvafanien mielestä ei enää riitä, mutta tuossa hommassa on kyse niin paljosta muustakin, etenkin kotikisoissa. Aravirta on jälkeenpäin myöntänyt tehneensä virheen, kun ei Raipea valinnut (puhuiko tästä jopa tänä viikonloppuna Canalin lähetyksissä), ja näen että kyllä Villen paikka on jengissä. Jos jalka ei riitä niin Pilhström tai kuka onkaan ylimääräinen hyökkääjä jengissä voi hyvin ottaa paikan.

Nyt Suomella taas menee ihan ok. Hen. koht. veikkaus on, että mitalipeleihin pääsee, vaikkakin niiden lohko on suhtkoht paha.

Veikkaan samaa. Tärkeintä olisi välttää Kanada puolivälierässä. Tää "ihan-sama-kuka-sieltä-tulee-vastaan-kaikki-pitää-voittaa"-liturgia on niin skeidaa kun voi olla. Ei tuolla nyt aleta tahallaan häviämään, mutta Kanada pitää oikeasti välttää puolivälierissä. Lähtökohtaisesti ihmettelen jos lohkon top-2 ei ole Suomi ja Kanada, jommassakummassa järjestyksessä, jolloin välttävät toisensa. Tietysti Usakin olisi hyvä välttää ja saada Sveitsi vastaan, mutta Usa on voitettavissa.

Kanadalla ja Ruotsilla on tänä vuonna aivan järjettömät jengit kisoissa. Mitali, saati finaalipaikka tai kulta olisivat loistavia suorituksia. Tilanne on sama kuin ennenkin. Se kuuluisa kahdeksas (tänä vuonna siis kahdeksas, ei seitsemäs) peli ratkaisee kaiken. Voitto ja tulos on hyvä, tappio ja tulos on huono. Eli välierään pääsyä voidaan pitää onnistuneena suorituksena, kun pelaajalistoja katsoo.
 
Ylös