Jääkiekon MM-kilpailu 2013

Sveitsi on jo kaatanut Ruotsin ja Kanadan, nyt se johtaa avauserän jälkeen 1-0 Tshekkiä. :thumbup:
 
Kyllä täällä nyt fanitetaan Sveitsiä, mutta odottakaas vaan. Kyllä muuttuu ääni kellossa kun ovatkin jonakin päivänä leijonain mestaruuden esteenä.

Terveisin Lewis Hamilton
 
No nyt ne tasotti. :frown:
Ei paljon tahtia haitannut. Sveitsi vei viimeisen erän 3-0 ja voitti 5-2.

Tuollainen alku olisi Suomellekin unelma, joten sietää tuota nyt vähän äimistellä. Eikä ainakaan minua haittaa yhtään, jos Sveitsi Suomenkin kaataisi. Pitempi aika heillä on mitalista (viimeksi vuonna 1953) kuin meillä.
 
Kyllä täällä nyt fanitetaan Sveitsiä, mutta odottakaas vaan. Kyllä muuttuu ääni kellossa kun ovatkin jonakin päivänä leijonain mestaruuden esteenä.

Jep, oon kyllä katsellut ihastellen Sveitsin otteitta näissä kisoissa(ja joissain aiemmissakin kisoissa). Tosiaan siinä vaiheessa ihastelu on vaikeaa, jos tulevat Leijonia vastaan :D
 
En ollut kuullutkaan Suomen kokoonpanomuutoksista. Eli tänään kentällä ollut Vesa Viitaluoma ja Juuso Pesonen. Joku Peltonenkin oli toisen erän lopussa kentällä, tuskin nyt itse PeltosVille vai oliko?

Ja jotkut sanovat tätä Taivaista hyväksi selostajaksi. Aika heikko esitys, kun ei ole edes pelaajien nimet hallussa. :D :D

Kaukana ei ollut Ranskan johtomaali 1-0:aan. Saa Suomi ja Ortio kiittää tolppaa, kun pelasti moiselta häpeältä.

EDIT: Ortiolle nostettava kyllä hattua, tässä pelissä Jonilla on vain hävittää ja paljon. Hyvin hoitanut tilanteet, joita on ollut kuitenkin jonkun verrran.
 
Viimeksi muokattu:
Suomihan ansaitsee fudiksen mitalin, koska Espanjalla on jo?
Ansaitsee, jos pelaa (suhteessa) niin hyvin kuin Sveitsi lätkän MM-kisoissa. Vaikka hyvin pelaava altavastaaja aina saa sympatiani, niin tuloshan se ratkaisee sen ansaitsemisen. Huonosti pelaava ennakkosuosikki ei sitä sympatiaa yleensä saa, vaikka voiton lopulta vääntäisikin.
 
Tekotaiteellista muussia

(ja kaikille yllättyneille; Sveitsi ei ole altavastaaja ketään vastaan, ei ole ollut pariin vuosikymmeneen)
 
Hieman nauratti veikkauksen Sveitsille antama 4,15 kerroin päivän peliin. Ruotsi ja Kanada voitoilla ei ilmeisesti mitään vaikutusta.:rolleyes:

Mikäs siinä naurattaa kun on altavastaajana lätkän jättimaita vastaan. Se, että Sveitsi on voittanut kolme isoa maata peräkkäin, on pientä pullaa. Jos Sveitsi nyt oikeesti on niin taitava ja liekeissä ja Kanadaakin parempi niin se mestaruuskin sieltä varmaa sitten tulee.
 
(ja kaikille yllättyneille; Sveitsi ei ole altavastaaja ketään vastaan, ei ole ollut pariin vuosikymmeneen)
Sveitsi on IIHF:n rankingissa alempana kuin ne joukkueet, jotka se on näissä kisoissa voittanut. Joten se oli altavastaaja matsiin lähdettäessä.
 
Tamin kuteet.. :doubtful: Pyhä pyhä sylvi. :thumbfh:
 
Ei taida varttia yli alkaa?

Eikun alkoihan se. Hämäs vaan kun jenkkistriimi meni mainoksille ja halli näytti vielä tyhjältä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös