Jääkiekon SM-liiga kaudella 2018 - 2019. Tapahtumat, sattumukset, liveseuranta, jne

No Lukollekin Perrin vois olla ehkä hyvä hankita

Perrin 44 v. ehkä vähän sotisi vastaan tätä Virran ja Sahlstedtin mainostamaa "uutta linjaa" jossa pyrittäisiin hankkimaan pelaajia jotka ovat menossa jonnekin sen sijaan että olisivat tulossa jostakin. Mutta eipä olisi ensimmäinen kerta kun Lukossa syödään sanoja ja heitetään komeat suunnitelmat ikkunasta alas.
 
Kaakossa aloitellaan tutusti tupladerbyllä, tällä kertaa ensin Kouvolassa 14.9. ja heti perään 15.9. Lappeenrannassa.
 
Kerrothan tarkemmin?

No onhan näitä aloitettuja ja hiljaa kuopattuja projekteja, ja komeita mutta katteettomia sanoja mahtunut minunkin yli 30-vuotiselle "lukkofani-uralleni" jo melko liuta.

Lukon ja Rauman touhuun on tulossa tutustumaan tšekkiläinen Tomas Vincour. Aika monessa sarjassa ja maassa on pelannut.

Enpäs oikein osaa mitään kommentoida, kun en ole koskaan ennen kuullut edes pelaajan nimeä.

Tämähän oli se kaveri josta HPK oli viime kaudella kiinnostunut, ja testasikin Spengler Cupissa hyvällä tuloksella, mutta sopimushaaveet taisi mennä myttyyn siinä kun kaveri loukkaantui heti kättelyssä. Ei välttämättä huono kokeilu Lukolta.
 
Nyt kun JYP pistää kasaan joidenkin veikkaaman Perrin-Immonen-Tuppurainen ketjun, niin Jypillä on kasassa varsinainen pappaketju.
 
KooKoon puolustukseen 195cm ja 95kg minnesotalaista lihaa. Ed Wittchow 1+1 vuotisella kupongilla. Pelasi viime kauden Panthersin sopimuspelaajana AHL:aa Springfield Thunderbirdsissa tehoin 5+10.
 
Ylös