Jääkiekon World Cup 2004

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Henkka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuten aPorttila sanoi jo kaksi vuotta sitten, että valmennukseen panostamalla Suomen urheilu saadaan nousuun! :thumbup:
 
Willer sanoi:
Niinimaahan ei pahemmin asiaa ole kommentoinut, saati sitten vetistellyt.. Katsotaan nyt mitä sieltä taustalta paljastuu, sitten voi arvioida teon raukkamaisuutta edes jonkintasoisen faktan avulla.

Tulee mieleen keissi, jossa Fergusson potkaisi kengällä Beckhamia päähän siten, että silmäkulma aukesi. Välit siis voivat mennä todella tulehtuneiksi, jolloin on parempi että toinen väistyy kokonaan.
Vetistely oli enemmän kielikuva, Willer.

Ihan selvähän se, että tekemällä draamaattisen poislähdön kesken turnauksen hän aiheutti enemmän sekasortoa, kuin järjesti työrauhaa muille pelaajille. Tämän takia Niinimaan valinta oli mielestäni raukkamaista nössöilyä ja omaan napaan tuijottelua.

Kun tilanne vietiin äärimmilleen ja media pauhasi aiheesta niin todennäköisesti jokaisen pelaajan oli valittava puolensa. Ehkä joukkueen sisällä on useita rintamalinjoja Summasen puolesta ja tätä vastaan. Joka tapauksessa Niinimaa rikkoi joukkueen - siltä ainakin näyttää. Sitä en tiedä kohdeltiinko Niinimaata epäoikeudenmukaisesti ja menikö Summanen liian pitkälle. Ehkä meni, kyllä se on täysin mahdollista - mutta likapyykin voi pestä turneen jälkeenkin...nyt jupakka kaivertaa koko jääkiekkosuomea ja mitä pahinta pelaajia.

Katsellaan ja kuunnellaan mitä tapahtuu. Kyllä minäkin muuten luulen, että tämä tietää Raadolle lähtöpasseja.
 
Kummola sanoi että ylilyönti-riski oli tiedossa Summasen kohdalla, mutta tämän katsottiin olevan pienempi verrattuna hänen valmentaja taitoihin.
 
Jere1983 sanoi:
Että ottaa päähän toi selostajien negatiivinen asenne tohon otteluun, valitetaan kaikesta mitä kentällä tapahtuu :mad_old:

Jortikka on kuin Keke - istuu kypsyneenä Kyllösen vieressä ja silloin tällöin oikoo suurimmat ylilyönnit. Toi JP on kyllä hysteerikko :jaska:
 
Sturm längistä 1-1 :doubtful:

No, ei harmita niin paljoa kuin jos se olisi tullut 11 sekunttia ennen loppua. Joko nyt Suomen joukkuekin heräisi?
 
Olipa tahmeaa vääntämistä.. no hyvä että tuli tähän väliin, eikä seuraavaan otteluun. Noin muuten, erittäin hyvä saavutus suomelta - 4 parhaan joukossa!
 
Vaikeuksien kautta voittoon! :thumbup:

Mahdollisimman hankalaksi peli kyllä meni, mutta Suomen toisen maalin jälkeen uskoin, että se johto pitää ja niinhän se pitikin. Toisaalta luoja tietää, miten ottelussa olisi käynyt jos oltaisiin jouduttu jatkoajalle :yuck:
 
Parjattu Summanen on jo ny sivunnu Aravirran kauden parasta saavutusta
 
Loistavaa fanikulttuuria pohjolassa. Olin katsomassa kyseistä ottelua ja taisin kuulua siihen yhteen prosenttiin, joka edes yritti 6000-henkilöstä kannustaa omiaan.

Istuin Suomen aition takana. Kun yritin kannustaa ihmisiä "Suomi clap clap clap, hakkaa päälle clap clap clap, Suomi tekee kohta maalin...., jos sun lysti on niin maaliin kiekko lyö jne"-huutoihin mutta jokaisella kerralla sain osakseni epämääräisiä mulkoiluja. Kun nousin seisomaan tiukan tilanteen tullessa niin takana istuneet henkilöt alkoivat päivittelemään, että eihän täältä näe mitään ja totesivat, että "hei, voisitko istua alas". Samat ihmiset päivittelivät surkeaa peliä, surkeaa yleisöä(??), surkeaa maskottia, surkeaa säätä sekä surkeaa tarjoilua. Vain viereisellä rivillä istuneet tenavat lähtivät leikkiin mukaan ja kannustivat jellonia.

Samaiset isänmaantoivot kokivat muuten ikävän pettymyksen kun hengettömästi pelanneet pelaajat eivät viitsineet raapustaa 5-8-kesäisille edes yhtä vaivaista nimmaria. Lehtinen taisi ottaa yhden lippiksen mutta se tipahti jalkoihin ja eihän sitä sieltä enää jaksanut poimia. Järkkäri nosti vaatekappaleen takaisin nyyhkivälle tytölle.

Tämän siitä saa kun lippujen hinnat nostetaan pilviin. Yleisö on täynnä liikemiehiä, joita kiinnostaa peliä enemmän tekstareiden lähettely.... :thumbdown
 
MTV:n tekstitv:n mukaan Niinimaan hyllytys Saksan reissulla oli jo lähellä - täytyy ihmetellä että miksi sitten pelasi joka pelissä jne. :doubtful:

Summanen lähtee turnauksen jälkeen:
ei menestystä, saa potkut
tulee menestystä: lähtee itse "väärinymmärrettynä"
 
VJR sanoi:
Parjattu Summanen on jo ny sivunnu Aravirran kauden parasta saavutusta

heh heh, älä nyt viitsi naurattaa. naganossa sentään pelattiin kovia pelejä. täällä kovia pelejä on alla vasta yksi, ja siinäkin puppeloitiin tasuri. välierän voitto olis jo kova juttu.
 
Alisuorittaminen senkun jatkuu :D Löytyi Suomelta sentään yksi hyvä kenttä:ahem: ...ja vika maali oli hieno, vaikkakin täysi munkki. Selänne oli ihan pihalla ja pelasi ylipitkiä vaihtoja:nope:
 
VJR sanoi:
Parjattu Summanen on jo ny sivunnu Aravirran kauden parasta saavutusta

Summasen mukaan MM-voittokaan ei ole mitään tämän saavutuksen rinnalla kun hän totesi, että tämä oli paras sijoitus 10 vuoteen!
No, vielä eilenkin Summanen mainitsi voittaneensa jääkiekon suurmaat: tsekin ja ruotsin :doubtful:
 
Ois mielenkiintoista nähdä oisko Summasella välierävoiton jälkeen paljon äänekkäitä vastustajia joukkueessa, mediassa tai Forumilla.
 
Tosin välierässä on vastassa on kanadalaistuomaristo, joten eiköhän USA voita
 
Mutku sanoi:
Summasen mukaan MM-voittokaan ei ole mitään tämän saavutuksen rinnalla kun hän totesi, että tämä oli paras sijoitus 10 vuoteen!

mutku..

Summanen sanoi:
Väitän, että maajoukkue on vetänyt viimeksi näin hyvän jakson kymmenen vuotta sitten.
 
Willer sanoi:

Tulee mieleen keissi, jossa Fergusson potkaisi kengällä Beckhamia päähän siten, että silmäkulma aukesi. Välit siis voivat mennä todella tulehtuneiksi, jolloin on parempi että toinen väistyy kokonaan.

Menee vähän ohi, mutta Ferguson itse asiassa potkaisi lattialla ollutta kenkää ja se lensi suoraan Beckhamin silmäkulmaan. Oletan kuitenkin, että sitä tarkoititkin. :)
 
Ylös