Skenejeesus
Viihdekäyttäjä
Meni kyllä vähän ohi mihin tällä viitattiin, mutta miten Jäämies on uskon asia?En oikeasti usko tuohon "jäämies" -bulshittiin. Se, että ei välitä F1:n julkisuussirkuksesta on ihan eri asia, kuin että ei olisi tunteita.
Meni kyllä vähän ohi mihin tällä viitattiin, mutta miten Jäämies on uskon asia?En oikeasti usko tuohon "jäämies" -bulshittiin. Se, että ei välitä F1:n julkisuussirkuksesta on ihan eri asia, kuin että ei olisi tunteita.
Meni kyllä vähän ohi mihin tällä viitattiin, mutta miten Jäämies on uskon asia?
Meni kyllä vähän ohi mihin tällä viitattiin, mutta miten Jäämies on uskon asia?
Eihän Iceman alunperin siihen liittynyt, ettei Kimillä olisi tunteita, vaan siihen, ettei Kimillä ole hermoja.
Tä? Miten joku jäisen jätkän noin voi ymmärtää? "kylmä" tyyppihän on ainaki länsimaissa nimenomaan tunteeton jätkä. Tai kylmähermoinen => rohkea tai paineen alla hyvin toimiva. Jää ei värise => tyyppi ei hermoile.
PHP:
Juuei, kyllä se nimenomaan niin meni, miten WebSlave muisteli. Lempinimi tulee juuri siitä, että ulkoiset paineet eivät saa ns. Kimin lämpötilaa nousemaan. Ron Dennishän tuon nimen Kimille antoi.
Tuohon Revoltin mainitsemaan Ron Dennisin antamaan lempinimeen viittasin. Kaverissa kun ei näkynyt minkäänlaista kisajännitystä ja saattoi nukkuakin puoli tuntia ennen kisaa. Ei ole hermoja -> ei hermostu, kun ei ole millä hermostua. Tosin sanoen hermot voivat "mennä" vain jos niitä on. Tuota minä hain.Eli ku käännämme suomen kielelle, Kimillä on hermoja. Ainaki täälläpäin, jos jollain ei ole "hermoja" on hän helposti kuumeneva/hermostuva tyyppi. Tätä nyt ainaki ite hain.
Tuohon Revoltin mainitsemaan Ron Dennisin antamaan lempinimeen viittasin. Kaverissa kun ei näkynyt minkäänlaista kisajännitystä ja saattoi nukkuakin puoli tuntia ennen kisaa. Ei ole hermoja -> ei hermostu, kun ei ole millä hermostua. Tosin sanoen hermot voivat "mennä" vain jos niitä on. Tuota minä hain.
ok. Noh meillä on eri puolella suomea eri käsitykset sanoista. Edelleenkin täälläpäin, jos on hermoja, nii se meinaa, että ko. tyypillä on kärsivällisyyttä /paineidensitokykyä jne. Pätemistä sun juttus kuite oli, ku mielestäni omasta kirjoituksestani näkyi ilmiselvästi sama mielipide Kimistä. Miten hitosa sie oot ees modena, ku ajat kirjoitukset aina näihin väittelyihin pikkumaisuudellas. Jäähynki uhalla sanon, että oot varmaan peruskoulussa saanut usein turpaan, jos samanalainen olet ollut (ellet ole keskimääräistä isompi kaveri) mitä näillä keskustelupalstoilla. Ei tuollaisia ihmisiä kukaan jaksa.
Tännekkö ei saa kirjoittaa omia tulkintojaan, koska se on sun mielestä "pilkunnussintaa"?
Täällä meno näköjään pysynyt muuttumattomana. WebSlave lyö faktoja tiskiin, ja heikkohermoisimmat kilahtavat mitä mielikuvituksellisimmista syistä : D Kuinka joku voi edes tajuta tuon Iceman-termin eri lailla kuin WS sen (oikein) ilmaisi?
Ja jottei mene täysin offtopiciksi niin kysyn tietääköhän kukaan mikä on tilanne Marussialla? Chilton edelleen ykkösehdokas?
No ainakin minä uskon, että Kimillä on ihan normaalit tunteet siinä missä kenellä tahansa ihmisellä - onhan tuo seurustellutkin - mutta mies vain ei ota paineita asioista, joista ei kannata ottaa (erityisesti tässä tapauksessa kisasta etukäteen). Itsekin olen tyyppi, jota ei helposti saa hermostumaan, mutta ei se minusta tunteetonta tee (jos nyt en erityisen tunteiden vietävissä olekaan).Mitä mulla oli erilailla webin tulkinnasta? Kerro? Mitä muuta hermoilla tarkoitetaan puhekielesä kuin tunteita?
Toisin sanoen ainakin minulle hermot ja tunteet ovat kaksi eri asiaa. Hermottomuus on tyyneyttä, tunteettomuus on kylmyyttä. Dennisin Iceman ei viitannut jälkimmäiseen.
Siis kuka nyt mitä ja kenelle? Toinen tuo jo sanottuna olleen mielipiteensä julki ja toinen selittää rautalangasta? Kumpi nussii pilkkua?Mitä vit.. ?Webslave nyt on tunnettu pilkunnussinastaan. Nytki oli toi "oman mielipiteensä" julki vaikka se oli jo sanottuna. Sit pitää alkaa rautalangasta ko. jätkälle selvittään asioita.
Pilkunnussinnassa ei muuten oikeasti nussita pilkkua. Se on vaan sellainen vakiintuneehko sanonta :frank:.
Siis kuka nyt mitä ja kenelle? Toinen tuo jo sanottuna olleen mielipiteensä julki ja toinen selittää rautalangasta? Kumpi nussii pilkkua?
Pilkunnussinnassa ei muuten oikeasti nussita pilkkua. Se on vaan sellainen vakiintuneehko sanonta :frank:.
Paljon se vaati, mut jotenki sain ehkä tulkittua, että kaveri tarkoitti Kimin vetävän mediassa vain roolia. Oikeasti, ylläripylläri, hänelläkin on tunteet. Se nyt ei ikävä kyllä meinaa siltikään, etteikö jätkä ois the jäämies. Jäämieshän juurikin pitää ne tunteet poissa kuvioista ku tehdään tulosta. Eikä avaudu niistä ainakaa medialle. KAvereiden kans sit nollaillaan kuten kuka tahansa kuolevainen
Ja tarkennuksena, että eihän sitä nyt tässä keskustelussa vielä ollut kukaan sanonut minua aikaisemmin miksi Dennis Kimille sen Iceman-nimen antoi. En vastannut erityisesti kenellekään, vaan lisäsin vain tuon oman lisäni keskusteluun. Ja siitä tämä hulabaloo käsittämättömästi alkoi.Siis kuka nyt mitä ja kenelle? Toinen tuo jo sanottuna olleen mielipiteensä
Ja tarkennuksena, että eihän sitä nyt tässä keskustelussa vielä ollut kukaan sanonut minua aikaisemmin miksi Dennis Kimille sen Iceman-nimen antoi. En vastannut erityisesti kenellekään, vaan lisäsin vain tuon oman lisäni keskusteluun. Ja siitä tämä hulabaloo käsittämättömästi alkoi.
En vängännyt ketään vastaan, mutta minulle alettiin vängätä.