Jääkiekon MM-kisat 2003, SUOMI

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Varmaan matkajärjestelyissä menee sen verran aikaa, ettei se oikein olisi kannatanut.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Henkka:
Mä ne kyllä tajua tuota maalierojuttua nyt. Kaikissa turnauksissa mitä olen aiemmin seurannut, niin ristiin menneitten keskinäisten otteluiden maaliero on aina ratkaissut ennen kokonaismaalieroa. Tuo ei ole millään tavalla tasapuolinen systeemi, kun joku on voinut ryöpyttää heikkoa maata muita enemmän esimerkiksi panoksettomassa ottelussa.
Olen aivan samaa mieltä. En tajua miksi keskinäisten otteluiden vertailusta siirryttäisin yht'äkkiä vertailuun, jossa otetaan huomioon aivan merkityksettömiä asioita. Kyllä minunkin mielestäni ennen on vertailtu aina ensin keskinäisten otteluiden maalieroa.

Ja kyllä, Suomen joukkueen kaikki passit on leimattu, joten uusia pelaajia ei ole tulossa. Ja eipä oikein olisi ehtinytkään kuin välieriin, jos Suomi sinne asti edes yltää...
 

GC Rabella

Well-known member
Liittynyt
6.2.2000
Viestit
1463
Sijainti
Pasila
Hmm-mm.. Kyllä mulla on vuosikaudet ollut käsitys että MM-kisoissa ratkaisee keskinäisten pelien jälkeen kokonaismaaliero ennen keskinäisten maalieroa. Noh, mene ja tiedä sitten :confused:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
GC Rabella:
Hmm-mm.. Kyllä mulla on vuosikaudet ollut käsitys että MM-kisoissa ratkaisee keskinäisten pelien jälkeen kokonaismaaliero ennen keskinäisten maalieroa. Noh, mene ja tiedä sitten :confused:
No, mulla on sama käsitys.

Ihan hyvä, että Ara leimaisi viimeistenkin miesten passit. Väsynneitä miehiä sieltä meren takaa olisi tullut. Hurreja vastaan tarvitaan virkeitä jellonia...
 

Cage

Well-known member
Liittynyt
23.4.2001
Viestit
907
Sijainti
Pori
MISTÄ VITUSTA NE REPII NOI TUOMARIT???!!! :mad: :mad: :mad:
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Olipas hampaatonta peliä Suomelta!
Saksan piti olla helppo nakki, mutta Saksa teki avausmaalin! :mad:

Suomen pelissä ei oikein onnistunut mikään. Nurminen teki virheitä, mutta petrasi pelin loppupuolella. Uusi ketju loisti osamattomuudellaan.... Peli oli kyllä aika huolestuttavan näköistä!

Toivotaan että huomenna arkkivihollisen kohtaaminen tuo Suomen peliin uutta otetta....
 

tyhmä eläin

Well-known member
Liittynyt
7.8.2000
Viestit
1911
Sijainti
Pullamäki
2-2 Saksaa vastaan, olihan hieno esitys, tie sitte jos olis parempi jättää huominen ottelu kattomatta, kyllä siitä sitten joka tapauksessa luokkakavereilta kuulee, Perse.
 

Cage

Well-known member
Liittynyt
23.4.2001
Viestit
907
Sijainti
Pori
Nurmiselle tulee taas paskaa niskaan, mutta tavallaan kollegana täytyy vähän puolustaa...
Ensimmäinen maali; joo, vähän helppo, mutta Pasi oli kuitenkin hyvin mukana... ei vaan osunut ihan räpylä kohdalleen ja vetokin oli hyvä ja hyvästä paikasta.(Edit: Nurminen sanoi haatattelussa, että saattoi mennä hanskan läpi. Ottelun jälkeen havaitsi reiän rukkasessa..)
Toinen maali; torjui eteensä, mutta sehän on NHL:ssä sallittua... NHL pakkien PITÄISI siivota maalinedusta. Nurminen torjui kiekon suoraan omalle pakille melkein lapaan, mutta eikös tämä (niinimaa?) surffaillut ohi...
Suomen NHL avut puolustuksessa ovat pääasiassa luokattomia räpeltäjiä siihen nähden, että ovat ammattilaisia. ainoat pakit, jotka ovat jättäneet positiivisen kuvan minulle ovat Lydman ja Nummelin... Senttereistä Koivu ja Pirnes ovat täyttäneet ruutunsa ja pari laituriakin siellä kai on kelvollisesti pelannut, mutta... ei nämä riitä!!! Vastassa on JOUKKUEELLINEN pelaajia.
Suomen puolustukseksi on sanottava se, että vaikka Mertsi ja muut muuta väittävätkin niin armottomasti liikaa saa kahvata ja hakata taitavia pelaajia... Selänne ja Koivu ovat oikein erikoisasemassa vastustajan halonhakkamisurakassa.

Huominen: Pahalta näyttää. Jo aiemmin peräänkuuluttamani liike puuttui. Osittain Saksan ansiosta, mutta paljon oli myös pelaajista itsestään kiinni. Kertokaa mulle joku, joka ymmärtää ammattilaistouhua, kun harrastepuolella otetaan vain puolitosissaan ja silti viitsitään tehdä sitä likaista duunia ja pelata helppoa peruspeliä. Eivätkö nämä ammattilaiset voi tahi kehtaa palata helppoa peliä ja pitää sitä kiekkoa omalla joukkueella? Saksan pelityyli toki aiheutti sen, että pitkä päätyyn ja perään oli oikeastaan ainoa toimiva ratkaisu, mutta onko sitä pakko yrittää heti sinne ylös, jos vastustajalla on tiivis linja vastassa? Omasta päästä lähdettäessä, jos todetaan em tilanne niin miksei voi kurvata takaisin ja syötellä omasta päästä vauhtia? On helpompi pelata, kun peliväline on omalla joukkueella jaa taatusti vastustaja tekee virheitä ja rikkoo tuon puolustuslinjansa, jos ei heti väkisin pusketa päin vaan liikutaan ja pidetään kiekkoa. Käsittämätöntä mielstäni tuo räpellys. Huomenna ei ole varaa moiseen, vaikka kävisi tuuri ja tulisi Sveitsi vastaan. Huomenna PITÄÄ luistin liikkua ja kiekon kanssa. Toivokaamme parasta.

Ketjumuutoksia: Monet ovat kovasti halunneet Villeä pois ykkösestä ja Pirnes on yksi, joka tarvitsee pelimiestä rinnalleen. Santala tekee Jokismaista duunia erikoisylivoimassa, joten mites olisi myös ykköseen.

Liikaa ajatuksia heräsi ja vahvistui edellisen tuskanäytelmän aikana, jotta kaikkea voisi muistaa... Muiden kommenteista ne taas muistuvat ja jtkan sitten.

Tämä täältä, tähän!

<small>[ 06-05-2003, 22:33: Message edited by: Cage ]</small>
 

Jere1983

Well-known member
Liittynyt
11.3.2001
Viestit
2972
Sijainti
lpR/Hyvinkää
Eipä tuo Jokinenkaan huonosti ole pelannu, ainoa joka tajuaa olla maalin edessä hakattavana.

Hurme maaliin ja Koivulle uudet kaverit hyökkäykseen.
 

Cage

Well-known member
Liittynyt
23.4.2001
Viestit
907
Sijainti
Pori
Jere1983:
Eipä tuo Jokinenkaan huonosti ole pelannu, ainoa joka tajuaa olla maalin edessä hakattavana.

Hurme maaliin ja Koivulle uudet kaverit hyökkäykseen.
No tuo Jokinen tuli tavallaan mainittua Santalaa häneen verratessani, eli Jokinen on myös ihan pätevät esitykset antanut... paitsi että hankkii liikaa aivan naurettavia jäähyjä. Kuin myös Berg.
Maalivahdeissa on siis mun mielestä aika ongelmallinen tilanne... Nurmisen piikkiin ei oikein voi kaikkea pistää, kun puolustajia ei ole mailla ei halmeilla.
Temeä ei toisaalta uskaltaisi pois Sakun viereltä laittaa, jos ei sitten Essin rinnalle. Saku ja Selänne pelasivat mm. eräässä All Stars -ottelussa todella hyvin yhteen ja sama jatkui Naganossa...
Enpä haluaisi olla Aran paikalla!
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Suomen peli ei ollut kovinkaan kaksista, mutta ottaen huomioon panokset ehkäpä se oli ymmärrettävää.

Jos Suomen joukkueen esitys olisi huomenna tämän päivän kaltainen se on aivan selvä miten siinä tulisi käymään. Ehei...huomenna Suomen jellonat painaa apinanraivolla sata lasissa ja nähtäväksi jää mihin se riittää.

Peli ei tule olemaan helppo, mutta Ruotsi vastustajana sytyttää. Myönnettäköön, että se saattaa sytyttää myös hurrit. Toivottavasti matkasta Suomen Turuust Stadiin pehmittää swedupellet ja lopuista pehmityksestä huolehtii Suomen ykkösnyrkki ja kumppanit.

Hurmeen peluuttaminen nyt voisi olla riski. Hänen olisi ilman muuta pitänyt saada yksi näyttöpaikka ns. kovempia maita vastaan.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Ihmettelin kyllä kavasi kun Jamppa ei ollut maalilla tässä pelissä. Olisi ainakin mun mielestä antanut hyvinkin kaksi vaihtoehtoa huomiselle. Pasi on ollut hieman epävarma, mutta toisaalta, Nupe saa varmasti vireen päälle jos vetoja vaan tulee. Paha paikka sanoa kyllä.

Temeä ja Sakua en minäkään uskaltaisi erottaa, mutta Ville... Noh, siinä on kyllä erään toisen Villen paikka selkeästi, joku maskimiehenä ja kulmissa viihtyvä kaveri tohon kaivattais. Ylivoimaan tehdyt muutokset oli ainakin mun mielestä fiksuja, tosin Saksa-pelissä yllätti se, että Santala lähti rakentamaan peliä varsin usein.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Kyllä Suomen liike on ollut kisojen alusta asti enemmän tai vähemmnän huonoa. Sitä en tosin tiedä, mistä se johtuu. Lisäksi peli on mennyt aivan liikaa kulmissa pyörimiseksi ja kulmaväännöissähän Suomi ei ainakaan viime vuosina ole ollut parhaimmillaan, pikemminkin päinvastoin. Saksahan hallitsi tänään kahta viimeistä erää itse asiassa melko suvereenisti. Nurminen ei taaskaan vakuuttanut otteillaan.

Tuomarityöskentely oli taas "vaihteeksi" aivan onnetonta.

Paljon pitää Suomen pelin parantua, jotta huomenna olisi mitään mahdollisuuksia Ruotsia vastaan.

<small>[ 06-05-2003, 23:38: Message edited by: Faustus ]</small>
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Voi luoja..

Joukkue.. missä joukkue? Juu, on Teukka ja on Saku.. OJ ja kaikki.. vaan missä on joukkue?

Valtakunta joukkueesta!
 

Hënkka

Guest
Ois kannattanut ottaa koko Tapparan joukkue tuonne maajoukkueeksi. Ainut kenellä näkyy luistin kulkevan on Esa Pirnes. Vaikuttaa siltä että Rautakorven luomalla kuntohuipulla jaksaa painaa vähintään juhannukseen asti.

Kyllä oli aneemisen Suomi tänään, suoraan sanottuna paska. Jospa hommais huomenna Ryanairin liput (10 euroa) ja lentäs Sergelin torille juhlimaan Ruotsin voittoa.
 

Kortteen Topi

Well-known member
Liittynyt
21.1.2000
Viestit
5673
Sijainti
Manse
Suomi ei ansaitse näillä otteilla mestaruutta. Ihan sama vaikka tänään putoaisi. Ei paljoa vituttaisi ja vielä vähemmän ihmetyttäisi.
PS.
Aki Berg on syvältä!
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Kortteen Topi:
Suomi ei ansaitse näillä otteilla mestaruutta. Ihan sama vaikka tänään putoaisi. Ei paljoa vituttaisi ja vielä vähemmän ihmetyttäisi.
PS.
Aki Berg on syvältä!
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! Berg :mad: !

Ja kyllä tuo molaripeli on ollut pettymys kun sitä hehkutettiin ennen kisoja koko joukon parhaaksi ja ettei suomi ainakaan maalivahtipeliin kaadu, ja siihen on jo kaatunut kolmasti... siinä ei auta että sitten loppupelissä paikkailee, kun ensin antaa pari eteen...
 

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Se Saksan pelityyli oli todella ärsyttävä, mutta Suomen joukkue itse teki siitä hyvän olemattomalla liikkeellään. Saksan toinen maali oli hirveää katsottavaa, Suomen puolustus teki kunniakujaa Saksan pelaajille. Toisaalta Saksan veskari oli kyllä hyvä. Kyllähän Ruotsi on omilla esityksillään ennakkosuosikki tämäniltaiseen otteluun.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Ainakin Saksa näytti kuinka helppo on kun eka Suomen molari "imaisee" helpon ja sitten riittää kun pistää miehet siniviivalle puolustamaan niin ei siitä Suomipoika läpi pääse.

Ja alivoima oli todella kelvotonta. Parhaina päivinähän vastustaja ei välttämättä ehtinyt saada edes pakkopeliään kuntoon kun Suomipoika teki jotain.

No, Selänne myönsi että keskiviikon peli oli jo mielessä... joten olisko tänään yhtäkkiä ihan eri peli?

Katson ekan erän ja jos on yhtä kamalaa niin pistän kyllä pehkuihin wink
 
Ylös